Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Hoitopäiväkirja

Tähän vieraskirjaan vain hoitajien kirjoittamat tarinat, kiitos! Jokaiseen tarinaan pyrin jättämään kommentin, johon kuuluu rakentavaa palautetta, sekä parannettavaa että kehuja ja lisäksi siitä antamani rahamäärä. Rahat lisätään kaappiisi ja niitä voit käyttää tapahtumien ja leirien maksamiseen sekä varusteiden ostamiseen. Saat kirjoittaa niin monta tarinaa päivässä kuin ehdit, mutta yhdellä hoitajalla saa olla korkentaan kaksi tarkistamatonta tarinaa kerralla, ettei urakkani kasva liian suureksi.

Päiväkirja  1  2  > [ Kirjoita ]

Nimi: Maya

27.04.2017 17:57
2. Aikainen lintu madon nappaa

Kello oli puoli kahdeksan. Haukottelin lajitellessani tavaroitani kaappiin oleskeluhuoneessa, tosin aivan yksin. Ei näköjään ollut kukaan muu uskaltautunut tallille. "Hyi joku aamutalli", vai mitä? Kerrankin olin saanut hyvän otteen niskastani ja valmistautunut sekä fyysiseen että henkiseen koettelemukseen. Piti niiiiiin kovin aikaisin herätä, ja vielä fyysisesti tehdä töitä. Ehkä se olikin hyväksi minunkaltaiselleni laiskamadolle.

Saatuani kamani kaappiini, astelin reippaasti kohti tallia, jossa Dee laittelikin jo heiniä.
– Ai moikka Maya! tervehti pirteä tallinomistaja.
– Moi vaan! Antaudun aamutallille! huikkasin humoristisesti Deelle, joka näytti hyvin helpottuneelta. Tähän hän vastasi:
– Jes, ihanaa! Jos voisit heittää takaosan hevoset ulos? Mä laittelen lopuille heinät.
– Okei, selvä homma! vastasin pirteä hymyni pettämättä. Oikeastaan aamutallin tekeminen tuntuikin näin pitkästä aikaa melko hyvältä. Varsinkin niin mukavan tallinomistajan alaisena.

Siirryin tallin takaosaan, jossa osa hevosista mutusteli viimeisiä heinänkorsiaan ja loput kuopivat kavioitaan ulospääsyä odotellen. Katsoin sopivat talutusparit ja lähdin reippain askelin taluttelemaan hevosia kaksi kerrallaan tarhoille, paitsi orit, tietenkin. Muutoin tämä sujui erinomaisesti, mutta Cassu antoi aamuun hiukan haastetta. Sen kuninkaallisen casanovan kanssa minulla oli hieman ongelmia, sillä oripoika ei malttanut odottaa tarhaan pääsemistä. En kuitenkaan voinut olla vihainen tuolle; Cassulle antaa anteeksi kuka vain. Vaikka herra käyttäytyi tuhmasti, sitä teki mieli vain rapsutella ja lapata sen suu täyteen herkkupaloja... Minun täytyy todellakin kovettua hieman! Jos hevonen puraisisi minua, alkaisin varmaan paijaamaan sitä ja pyytelisin itse anteeksi...

Kiepautin riimunnarun Cassun turvan yltä, ja rauhoittavasti vedin joka toisella askeleella orin päätä hiukan alemmas. Näin ollen hevonen ei saanutkaan noustua takajaloilleen, mutta silti vauhkosti yritti heiluttaa päätään joka suuntaan. Hetken kamppailun jälkeen sain vietyä orin tarhalleen, missä se leppyi heti — vain irtipäästön ajaksi, jonka jälkeen se veti tuhatta ja sataa ympäri tarhaa.
– Tyypillistä oria, naurahdin sulkiessani porttia, ja poistuin tarhoilta tallille päin.

– Olisikos mulle muuta tekemistä? kyselin Deeltä hiukan uupuneena viimeisen hevosen temppuilun takia, mutta sain silti pidettyä äänensävyni oikeasti välittävän kuuloisena.
– No, oikeastaan, voisit ehkäpä ratsastaa Viktorin; rukka näyttää hiukan levottomalta, kehotti Dee.
– Joo, se on ollut nyt lähiaikoina tollanen, voisin ratsastaa sillä vähän rennommin, selitin. Lähdinkin suoraan kävelemään kohti tuon karsinaa. Ajattelin, että voisin ratsastaa Viktorilla ilman satulaa. Viimeisestä kerrasta onkin iät ja ajat. Totta puhuakseni en Viktorin vanhalla tallilla uskaltanut ratsastaa ilman satulaa, sillä ori vauhkoili aina. Viktorin näkökulmasta kentän jokaisessa kulmassa oli mörköjä ja muut hevoset olivat typeryksiä.
– Tallinvaihto teki tosiaan terää, ajattelin huokaisten. Jospa nyt ori malttaisi kuunnella ratsastajaansa, eikä kiinnittäisi huomiotaan liikaa muualle.

– Mitä äijä? tervehdin oria, joka seisoi karsinassa valmiina korvat hörössä. Levoton hevosrukka ei malttanut pysyä paikoillaan; se asteli etu- ja takajaloillaan ympäriinsä ja katseli ympärilleen kuin ydinräjähdystä odottaen. Tuo tarvitsi harjaamista aivan selvästi, joten kipaisin hakemaan harjapakin satulahuoneesta. Astuin karsinaan sisälle, ja laitoin Viktorille riimun. Sidoin orin kiinni karsinan seinään, ja aloitin ottamalla kumisuan pakista. Harjailin hevosen kauttaaltaan, ja toistin saman jokaisella harjalla, tietysti oikeassa järjestyksessä.
– Terveydeksi! kuului Deen ääni tallin toiselta puolelta vastauksena aivastukselleni, jonka Viktorin selästä pöllähtänyt pölypallo oli saanut aikaan. Huikkasin tallinomistajalle kiitokset huomaamisesta, naurahtaen perään. Seuraavaksi otin Viktorin kaviot, jotka eivät olleetkaan hirveän likaiset. Päätäni alas roikottaessa jouduin ryystämään nenääni lähes joka sekunti, sillä aivastuksen jälkeen nenäni valui aina hullun lailla. Olin onneksi jättänyt käyttämättömän mutta silti ryttyyntyneen nenäliinan ratsastushousujeni taskuun. Niistin nenäni ja huokaisin helpotuksesta. Siispä oli aika hakea suitset satulahuoneesta, ilman satulaa kun päätin ratsastaa.

Palatessani takaisin karsinalle avasin suitset rististä, ja siirryin jälleen karsinaan. Otin Viktorilta riimun pois päästä, ja korvasin ne suitsilla. Ori otti kuolaimet kiltisti suuhunsa, ja kiinnitin kaikki suitsien soljet. Hetken aikaa mietiskelin, kunnes päätin laittaa kimolle pintelitkin varmuuden vuoksi. Otin siis pakista tuon pintelit, ja rullasin ne joka jalkaan huolellisesti. Seuraavaksi laitoinkin jo kypärän päähäni, ja sulloin hanskat käsiini. Lähdin taluttamaan Viktoria kentälle, auringonsäteet ottaen meidät vastaan heti tallinovista ulos astuttuamme.

Kentälle saavuttuamme talutin Viktorin kaartoon, ja ponnautin itseni hevosen selkään.
– Kyllä mä jotenkin hyvässä kunnossa oon, kun pääsen ite hyppäämään! naurahdin orille, joka uteliaana kurkki ympärilleen. Maiskautin kimon käyntiin, ja lähdimme kävelemään oikeaa kierrosta rennoin ohjin.

Alkuverryttelyistä toivuttuamme oli aika lähteä hiukan treenaamaan. Siirsin Viktorin raviin, ja pyrin saamaan tuota kulkemaan reippaasti pohkeen alla. Ravi oli hiukan laiskaa, minkä huomasin siitä, ettei se pompottanut ollenkaan, kuten yleensä.
– Ai hitsit, raippa jäi, kirosin yrittäessäni saada Viktoria aktivoitumaan hiukan lisää. Käytin pohjetta maltillisesti, mutta silti enemmän kuin normaalisti. Vihdoin ja viimein ori hoksasi leikin idean, ja alkoi käyttämään takapäätään jonkin verran reippaammin. Yritin pitää ylävartaloani mahdollisimman rentona, mutta tuntumaa silti napakkana, jotta Viktor antaisi ohjasta hiukan periksi. Muutaman ravikierroksen jälkeen vaihdoin suuntaa, ja siirsin käyntiin.

Taputtelin hevostani hyvästä liikkumisesta, ja annoin sille hetkeksi pitkää ohjaa. Tarpeeksi rentoutumisen jälkeen keräsin ohjat kertaalleen tuntumalle, ja siirsin raviin.
– Noniin! iloitsin, kun huomasin Viktorin rentouttavan päätään muotoon. Taputin tätä pitäen tuntuman samanlaisena yhdellä kädellä. Jatkoin ravaamista, kunnes käänsin orin suurelle keskiympyrälle. Nostin heti laukan, ja sehän antoi tuolle puhtia. Laukka oli mielettömän töksöttävää, minkä takia pidätinkin ohjasta joka toisella laukka-askeleella. Onneksi Viktor ymmärsi pidätteiden tarkoituksen, ja sai innokkaan pomppivan laukkaansa kuriin. Siirsin hetkeksi raviin vaihtaakseni suunnan ympyräleikkaalla. Suunnanmuutoksen jälkeen nostin uudelleen laukan ja hain jälleen oria muotoon. Laukka oli edelleen hiukan ryöstävää, joten pidättelin tätä. En kuitenkaan vetänyt ohjasta, vaan puristin aina silloin tällöin, mikä sai ohjaa hiukan napakammin otteeseeni, kunnes sain hellittää osoittaakseen Viktorille, että tuo teki muuten hyvää työtä.

Onnistumisia oli tullut jo paljon, joten päätin siirtää Viktorin raviin ja antaa tuolle vapaan ohjan. Ori sai siis ravata aivan itse venytellessään päätään — juuri sopiva loppuverkka sopivalle treenille. Myötäsin raviaskeleita istunnallani, sillä olen aina tahtonut opettaa Viktoria kuuntelemaan istunta-apuja paremmin. Aloin pienentämään myötäystäni; tahdoin koota ravia hieman pienemmäksi. Koitin herätellä orin hoksottimia pidättämällä samalla ohjasta, mutta ravi ei paljoa muuttunut. Viktor alkoi heiluttelemaan päätään hieman, joten hölläsin hieman. Pian tajusin, että hevoseni olikin koonnut ravia samalla, kun en ollut kiinnittänyt huomiota. Hymy kiipesi huulilleni taputellessani tuota sisäkädelläni.
– Hyvä poika! kehuin rauhallisella äänellä. Vasta tallia vaihtaneeksi Viktor teki oikein hyvää työtä, ja olin siitä ylpeä. Olin jo ehtinyt luulla, ettei ratsastuksesta olisi tullut mitään. Väärässä olin!

Hetken kuluttua siirsin tuon käyntiin. Annoin ohjan täysin vapaaksi ja rapsuttelin tuon harjanjuurta. Orin venytellessä kaulaansa pyörittelin itsekin olkapäät ja niskan, sekä venytin selkääni molemmille sivuille. Muutaman käyntikierroksen jälkeen, kuin rutiinit tuntien, Viktor käänsi itsensä kaartoon ja pysähtyi siihen. Hymähdin koomiselle tilanteelle, mutta taputin tuota silti. Orinmoukka oli lukenut ajatukseni! Hyppäsin alas Viktorin selästä, ja taputin tuota suunnattoman paljon. Lähdimme kävelemään maneesista kohti tallia kumpikin hyvästä treenistä raukeana.

Heti talliin päästyämme vein Viktorin vesikarsinaan. Nappasin samalla hevosen karsinan ovesta tuon riimun ja -narun. Otin Viktorilta suitset pois, ja laitoin sille riimun päähän. Laitoin orin molemmin puolin kiinni pesukarsinaan. Poistin Viktorilta pintelit ja pesin sen jalat kylmällä vedellä. Sen jälkeen kuivasin jalat ja laitoin niihin lämpölinimenttiä. Lisäksi vielä harjasin Viktorin pikaisesti pölyharjalla, ja puhdistin sen kaviot huolellisesti.
– Huh, mikä aamu! Tuntuu tosi tehokkaalta, eikö? tokaisin Viktorille, ja taputin tätä toistamiseen. Avasin riimunnarut solmuilta, ja talutin toisen omaan karsinaansa. Katselin oriani hetken, sillä se näytti niin iloiselta. Paljon pirteämmältä kuin ennen. Melkein tuli tippa linssiin, kun oli niin ihanaa nähdä oma hevonen jälleen hyvällä tuulella.

Siistin jälkeni pesemällä suitsien kuolaimet ja ristittämällä ne, ja nappasin harjapakin mukaani. Vein nuo kaikki satulahuoneeseen, kunnes suuntasin tallituvalle tasaten työnteosta tiheää hengitystäni. Rojahdin hieman nuhjuiselle sohvalle ja henkäisin syvään. Olin niin ikävöinyt positiivista, rentoa talleilua. Vihdoin ja viimein sain viettää aikaa Viktorin kanssa huoletta! Ja kaiken tämän lisäksi saisin pian tutustua uusiin tallilaisiin! Ajatukseni alkoivat vaeltamaan muissa tallillakävijöissä. Ottavatkohan he minut joukkoonsa? Uskoisin kyllä. Ei tallilla ole mitään syytä olla ilkeä tai sulkea ketään pois piiristä. Samasta syystähän me kaikki täällä aikaa vietämme — heppahulluja, heppahulluja kaikkialla! Hieman huolestuneet aatteeni pyyhkiytyivät heti pois, ja näin jälleen Myllyjärvessä pelkkää positiivista.

Hetken lojuttuani tallituvan sohvalla päätin kerätä kamppeeni ja lähteä kotia kohti. Uudet tallilaiset saisivat odottaa, sillä olin liian väsynyt sosiaalisiin tilanteisiin. Aamutalli oli vienyt voimani, eniten se osa missä pitää herätä aikaisin... Ei sitä aamutalliksi turhaan kutsuta!
– Ekstrakuppi kahvia olis kyllä nyt aika jees, haaveilin. Kuuma tumma paahto -kupponen maidon kera... Sainpahan ainakin lisäsyyn lähteä kävelemään reippain askelin kohti tallin parkkipaikalla seisovaa mopoani.

Nousin moponi selkään, mutta ennen kypärän laittamista otin puhelimeni takkini taskusta. En voinut uskoa silmiäni, kun näin kellon lukeman.
– 9.30? ajattelin melkein ääneen. Olinpas saanut paljon aikaan vähässä ajassa. Ja miten paljon aikaa minulla oli muihinkin asioihin! Voi olla, että palaisin illalla tallille uudelleen. Aamun tunnit olivat minulle niin pitkiä, että vasta illalla oloni oli aina ihan katossa. Olin tottunut heräämään niin myöhään, että tunnit kuluivat nopeasti, ja pian oli taas aika mennä nukkumaan.
– Mun pitää kyllä alkaa heräämään aikasemmin, ajattelin laittaessani puhelimen takaisin taskuuni. Nostin kypärän ohjaustangolta ja laitoin sen päähäni. Lasit olivat hieman märät, mutta kuivasin ne nopeasti kevyen takkini hihalla. Kaivoin avaimet taskustani ja käynnistin moponi.
– Adios, Myllis! ‘Till we meet again! huusin mielessäni. Pian olinkin jo hiekkaisella tallitiellä köröttelemässä kotia kohti.

Nimi: Ansku

26.04.2017 20:45
Parkeeraan valkoisen ajoneuvoni samalle paikalle, kuin viimeksi ja astun tallipihalle. Otan pelkääjänpaikalta kassini ja pamautan auton oven kiinni. Suuntaan kulkuni suoraan kohti oleskeluhuonetta ja astun sisään.
Huoneessa istuu kaksi nuorta tyttöä rupatellen keskenään, mutta he hiljenevät huomattuaan minut.
"Moikka", hihkaisen heille iloisesti ja luon kasvoilleni ystävällisen hymyn. Tytöt katsahtavat toisiaan nopeasti.
"Moi", he vastaavat yhteen ääneen. "Olet varmaankin se Cassun hoitaja. Minä olen Noppa ja tässä on Aadu", tummatukkainen tyttö ilmoittaa. Katsahdan vaaleatukkaista tyttöä, joka hymyilee vienosti.
"Ansku", vastaan heille ja olen juuri astelemassa hoitajien kaappeja kohti, kun ovi takanani aukeaa ja sisään astuu kaksi suunnilleen minun ikäiseltäni näyttävää nuorta naista.
"Ai moi", toinen heistä, hieman räväkämmän ulkomuodon omaava, punatukkainen nainen sanahtaa yllättyneenä. Vastaan hänen tervehdykseensä iloisesti. "Sua ei ookkaan aiemmin täällä näkynyt".
Kerron saapuneeni vasta ja tämän olevan toinen kerta kun täällä käyn. Nainen kertoo nimekseen Eliza. Siirrän katseeni toiseen tyttöön, joka tuli sisään samalla ovenavauksella.
"Fulli", tämä sanoo nopeasti. "Tapion omistaja". Nyökkään hymyillen ystävällisesti.
"Itseasiassa, koska nyt olet täällä ensimmäistä kertaa, voisitkin tulla auttamaan karsinoiden siivouksessa", Eliza naurahtaa vitsikkäästi, mutta päätän tarttua tarjoukseen. Tietenkin autan muita täällä parhaani mukaan! Heitän kassini nopeasti tyhjään hoitajan kaappiin. Askartelisin siihen nimikyltin joskus myöhemmin.

Päätämme kaikki viisi porukalla lähteä siivoamaan talleja. Noppa, Aadu ja Eliza päättivät mennä siivoamaan pikkutallia, kun taas minä ja Fulli ryhdyimme päätallin siivoukseen. Kävimme kottikärryt ja talikot ja aloitimme siivoamaan karsinoita, minä toisesta ja Fulli toisesta päästä tallia. Eliza tuli loppuvaiheessa vielä avuksi, joten homma sujui aika rivakasti.

Otan Cassulle ostamani uuden riimun ja -narun Cassun karsinan ovessa olevasta naulakosta ja lähden hakemaan hoidokkiani ulkoa. Kävelen tarhoille, joissa jokaisessa on vähintään yksi, monissa useampikin hevonen. Cassun löydän viimeisestä tarhasta yksinään. Astelen tarhan portille ja avaan sen. Cassu katsoo minua muutaman metrin päästä uteliaana. En tiennyt kuinka vaikeaa Cassu olisi saada tarhasta kiinni, joten päätän sulkea tarhan portin perässäni. Portti oli kuitenkin vähän jumissa ja rakennekynsieni vuoksi vielä vaikeampi saada lukittua. Kuulin kyllä hitaasti lähenevät askeleet takaani, mutten osannut varautua tulevaan. Yhtäkkiä tunnen jonkun tönäisevän minua takalistoon ja seuraavaksi makaankin rähmälläni maassa. Multaa oli suussani ja vaatteeni olivat ihan kurassa. Käännyn ympäri ja huomaan vahingoniloisen Cassun tuijottavan minua suoraan edessäni. Se laskee päänsä ja hörähtää suoraan kasvojeni edessä.
"Minä uudet hienot tarvikkeetkin sinulle ostin niin näinkö sinä uutta hoitajaasi koettelet?", kysäisin Kassulta mukamas dramaattisesti, mutta purskahdan kuitenkin nauruun. "Höpsö hevonen, tulehan tänne". Heitän riimun Cassun päähän ennen kuin se ehti edes tajuta mitään ja suljen leuan alta menevät klipsun.

Yllätyin kuinka hyvin Cassu käyttäytyi taluttaessani sen karsinaan. Olin kuullut, että se olisi varsin vaikea tapaus käsitellä. Ehkä se tunsi empatiaa minua, kuraista hoitajaansa kohtaan. En tiedä, mutta hyvä niin, sillä suljettuani sen karsinaan, pääsin nopeasti oleskeluhuoneelle ja vaihtamaan siellä ratsastusvaatteet päälleni. Tarkoitukseni ei ollut tänään ratsastaa, mutta onneksi olin ottanut ratsastuskamppeet mukaan. Muuten olisin joutunut viettämään koko loppupäivän likaisissa vaatteissa. Suuntasin takaisin talliin ja suoraan vessoille. Hienoa, kasvoni eivät pelkästään olleet kuraiset, vaan kuraa oli myös hiuksissani.
Pesin kasvoni ja tein hiuksille voitavani, jonka jälkeen astelin takaisin Cassun karsinalle.
"Anna olla viimeinen kerta", tokaisen oriille totisesti ja katsahdan sitä liioitellun tuimasti. Käyn sitten varustehuoneelta Cassulle ostamani harjasetin ja ja astun se mukanani karsinaan.

Cassu vähän tanssahtelee harjatessani sitä, mutta saan omalla elekielelläni ja sanoilla sitä aika hyvin rauhoiteltua. Cassun jalat ovat melko kuraiset, mutta onneksi se ei ollut piehtaroinut, niinkuin pari muuta hevosta näytti tehneen. Kun lopulta olen tehnyt kaikkeni oriin putsaamiseksi, astun ulos karsinasta ja kipaisen viemässä harjat takaisin varustehuoneeseen. Palaan takaisin Cassun luo ja irrotan riimunnarun karsinan kaltereista. Avaan karsinan oven kunnolla ja lähden taluttamaan Cassua kohti maneesia.

Cassua näytti tallilta maneesille vievän tien aikana kiinnostavan kaikki, mitä ympärillä tapahtui. Lintujen laulu ja tuulen humina sai oriin ottamaan sivuaskelia ja kiskomaan riimunnarua pari kertaa, mutta melko vaivattomasti sain sen kuitenkin talutettua maneesin ovelle. Kurkistin sisään huomatakseni ettei siellä ollut ketään muita ja talutin Cassun sisään. Suljin oven perässämme.

Talutin Cassun keskelle maneesia ja irrotin riimunnarun riimusta. Sitten peruutin muutaman askeleen, kasvot kohti Cassua.
"Olet vapaa, näytä mihin pysyt", sanahdin oriille, joka katsoi minua hölmistyneenä hetken. Sitten se otti pari epäröivää askelta minua kohti ja pysähtyi eteeni. Peruutin taas muutaman askeleen ja lähdin kävelemään maneesin katsomoa päin takaperin. Cassu katsoi minua edelleen epäröiden. Kun olin kävellyt noin kahdenkymmenen metrin päähän hevosesta, se otti pari käyntiaskelta minua kohti, jonka jälkeen se nosti ravin. Lähdin itse hölkkäämään katsomolle, jolloin Cassu päätti nostaa laukan. Se sai minut nopeasti kiinni ja pysähtyi parin pukkilaukka-askeleen kautta eteeni. Ojensin käteni hevosta kohti ja se kosketti sitä silkinpehmeällä turvallaan.
Kävelin Cassun vierelle, vetäen kättäni kevyesti sen kaulaa pitkin. Sitten peruutin taas ja lähdin hölkkäämään katsomolle päin. Tästä ori innostui taas ja lähti tällä kertaa poispäin minusta vauhdikkaalla pukkilaukalla.

Saavuin maneesin katsomoon ja käännyin ympäri. Cassu laukkasi vielä ympyrää pärskähdellen ja hirnahdellen hyvin orimaisesti. Jäin hetkeksi tuijottamaan ja mietin miten kaunis eläin se olikaan. Sen musta harja ja häntä hulmusivat, kun se nelisti pitkin maneesia. Välillä se viskoi päätään ja siirtyi raviin, jonka jälkeen taas laukkaan. Haaveiluni pysäytti lopulta se, kun kuulin maneesin ulkopuolelta lähestyvää puheensorinaa. Cassukin ilmeisesti kuuli sen, kun se pysähyi keskelle maneesia kuuntelemaan ja katsoi äänen suuntaan korvat hörössä.
"Noniin, tulehan tänne", huudahdin oriille ja lähdin riimunnarun kanssa kävelemään hevosta päin. Ori ei kuitenkaan tehnyt elettäkään liikkuakseen, joten kävelin keskelle maneesia sen luo ja kiinnitin riimunnarun riimun alapuolella olevaan metallilenkkiin. Sitten maiskautin kerran ja lähdin taluttamaan Cassua maneesin ovelle päin.

Avasin oven ja huomasin Deen seisovan ulkopuolella rautiaan suomenhevosen kanssa.
"Moikka", Dee sanoi iloisesti minut huomatessaan. Sitten hän vilkaisi pelkkä riimu päässä olevaa Cassua. Kerroin hänelle irtojuoksuttaneeni oria ja Dee hymyili vienosti. "Ehkä ensikerralla uskaltaudut jo ratsaille", hän sanoi kannustavasti.
"Enköhän", vastaan ja lähden taluttamaan Cassua takaisin tarhalle, josta sen silloin aiemmin tänään olin hakenut. Avaan portin ja päästän hevosen sisään. Otan siltä riimun pois ja poistun aidan ali takaisin tarhan ulkopuolelle. Cassu kävelee muutaman askeleen ja rojahtaa kyljelleen, aloittaen piehtaroinnin. Noniin hienoa, juuri kun sain sen harjattua. En kuitenkaan kehtaa nyt lähteä sitä heti perään harjaamaan uudelleen, joten pudistan vain päätäni.

Lähden astelemaan oleskeluhuoneelle, josta otan mukaani likaiset vaatteet, jotka tungen keittiöstä löytyvään tyhjään muovikassiin. Lähden sitten muovikassi mukanani astelemaan autolleni päin. Istun ratin taakse ja kaasutan pois tallipihasta. Ehkä tosiaan ensikerralla uskaltaudun nousemaan oriin satulaan.

Nimi: Maya

26.04.2017 18:13
1. Uutta tulokasta jos jonkinlaista

Kello oli jo kahdeksan, kun päätin nostaa väsyneen ruhoni sängystä ja painua keittiöön laittamaan aamupalaa. Ruisleipä kylmäsavulohella ja kuppi kahvia valmistui unenpöpperöisenä melko hitaasti (mutta varmasti!). Pilvenvalkoinen taivas ja sateen kastelema maa odottelivat minua ulkosalla, mutta ensin tahdoin käpertyä vilttiin siemaillen kahvia olohuoneen sohvalla.
– Ai että, mikä aamu, myhäilin itsekseni puoliunessa katsoessani telkkarista jonkin sortin ostoskanavaa.
– Abdoer Twist! kailotti kaljuuntuva, selkeästi steroideihin sortunut mies.
Käykää koulut kunnolla, lapset... Pian säpsähdin tajuttuani, että äitini seisoi sohvan vierellä katsellen minua hieman yllättyneenä.
– Luulin että nukut vielä, hän sanoi hieman epäileväisenä aikaisesta heräämisestäni.
– Ootko sä kipeä? Tuhahdin äitini virneelle ja tokaisin:
– Kyllä sä Viktorin saat yksinkin mennä viemään. Äiti nauroi vastalauseelleni.
– Okei okei, sä voitit, tuo naurahti ja perääntyi keittiöön.
– Kieltämättä ihanaa nähdä sunkin naamaa näin aikaisin liikkeellä, äiti tuumi katsellen minua ylpeänä. Tähän vain heilautin kättäni "pfft"-äänitehosteella.

Katselin telkkaria vielä hetken, kunnes äitini huusi, että pian olisi lähdön paikka. Siispä korjasin jälkeni olohuoneesta ja siirryin kylpyhuoneeseen laittautumaan. Pesin kasvoni ja harjasin sekä letitin hiukseni.
– Oon ihan just valmis, huikkasin äidilleni hieman epäselvän kuuloisena, sillä harjasin par'aikaa hampaitani.
– Mitä? tuo huusi takaisin, ja kääntyi katsomaan kylpyhuoneelle ruokapöydältä, jonka ääressä hän luki sanomalehteä. Huokaisin ja käännyin lavuaarille sylkäisemään hammastahnaista vaahtoa suustani.
– Oon kohta valmis, toistin selkeyttäen ääntäni miltei naurettavan paljon, ja tähän äitini myhäili, että okei okei. Jatkoin hampaiden pesua, ja lopuksi purskuttelin vaahdot suustani veden kera.
– Let’s go, tuumasin äidilleni siirtyessäni laittamaan kenkiäni jalkaan eteiseen. Pian hän seurasikin perässäni ottaen autonavaimen ja moponi avaimen, tokaisten samalla:
– Tarviit varmaan näitä. Kiitin äitiäni ja nappasin tuolta avaimen taskuuni.

Lähdimme noutamaan Viktoria vanhalta talliltaan, äiti autollaan ja minä hänen perässään mopollani. Kyllä, mopolla. Skootterit on tylsiä. Onneksemme taivaalla näkyvät pilvet olivat kirkkaita, joten sadetta ei ollut luvassa ainakaan sille hetkelle. Ajoimme rauhassa mutta reippaasti hevoseni vanhalle tallille, lastasimme sen traileriin, ja ajoimme sitten Myllyjärven tallille. Inisin yksin kypäräni sisällä melkein koko matkan, sillä en malttanut odottaa uutta talliympäristöä. Sen takia tahdoinkin vaihtaa Viktorin asuintallia — entinen talli oli aivan tylsä. Pelkkiä rutiineihin jämähtäneitä kilparatsastajia, jotka kuljeskelivat hevosensa kanssa aivan omissa maailmoissaan. Kaipasin jännitystä. Kaipasin hauskanpitoa. Ja missä olisikaan Viktorin parempi asustaa kuin Myllyjärvellä? Myönnän, etten tallista paljoa tiennyt, mutta olin kuullut paljon positiivista palautetta. Ja tallihan oli melko uusi! Joten rutiineista rampa se ei ainakaan olisi. Sitä paitsi, vaihtelu virkistää, eikö?

Havahduin, kun edessäni auton perässä köröttelevän trailerin punaiset jarruvalot välähtivät päälle, ja käännyimme hiekkatielle. Ininä hieman huurtuneessa kypärässäni voimistui, mutta pian muuttui syväksi hengitykseksi. Keräsin itseni innostuskuoleman partailta ajaessani moponi hiljaa trailerin vierelle äitini parkattua. Otin avaimet irti sammutettuani moottorin, ja nousin pyörän selästä. Jätin kypäräni roikkumaan ohjaustangolle, sillä en jaksanut sen enempää välittää. Kuka muka tahtoisi anastaa ikivanhan, maassa pyörineen ja naarmuuntuneen, yksivärisen kypärän? Sen kulunut musta mattaväri oli kieltämättä ankean näköinen, vaaleat naarmuraidat sen sivuja koristaen. Hyvä sitä jälkikäteen voivotella, kuinka olisin voinut pitää kypärästä parempaa huolta. No, nyt se ei ainakaan herätä rosvojen huomiota. Heh.

Hieman ajatuksissani kävelin trailerin taakse ja vapautin lastaussillan salvoistaan. Pian äitinikin osallistui toimeen, ja otti lastaussillan käsiinsä laskien sen hitaasti ja pehmeästi maahan.
– Meepä sä sun poikas luokse, äitini tuumasi ja nyökkäsi päällään trailerin päätyyn.
– Juu, vastasin ja kävelin trailerin päätyovelle. Avasin pienehkön oven ja astuin trailerin etuosaan.
– Heippa, tervehdin oriani, joka oli melkoisen vilkkaalla päällä. Tuo steppaili hieman hermoissaan, mutta yritin rauhoittaa tätä rapsuttamalla korvan takaa.
– Soo... rauhoittelin tuota samalla kun pujottauduin sen vierelle etupuomin alta.
– Nyt tullaan, ilmoitin trailerin takana seisovalle äidilleni, ja lähdin varovasti astelemaan Viktorin etuosan vierellä ulos trailerista. Ori oli aina ollut hieman säpsy lastaus- ja uloslastaustilanteissa, mutta nyt tuo näytti suorastaan huokuvan intoa päästä ulos trailerista. Naurahdin hieman katsellessani, kuinka pojan takajalat nousivat koomisen korkealle tuon hakiessa maata lastaussillan loppupuolella. Viktorin ilme oli ikimuistoinen; silmät lautasten kokoisina ja korvat viipotellen eestaas, ihan kuin tuo olisi ilmeellään huutanut, että apua nyt oikeesti mä en kestä tätä.
– Ainainen draamakuningas, ajattelin hymy huulillani, ja peruutin Viktorin kokonaan ulos trailerista.

Pian minut havahdutti tallirakennukselta kuuluva tervehdys:
– Moikka! Viktor nosti päänsä pystyyn höristen hieman, ja jäi tapittamaan pihalle kävellyttä tallinomistajaa.
– Mooi, tervehdimme äitini kanssa samanaikaisesti.
– Siinä se Viktor sitten olisi! Dee tokaisi hymyillen, ja katseli pirtsakkaa hevostani.
– Joo-o, herra on oikein innoissaan uudesta kodista! naurahdin viitaten kaviokkaan eloisaan ja innokkaaseen olemukseen, joka huokui uteliaisuutta.
– Selvästi, nainen totesi naurahtaen kevyesti. Tervetuloa Myllyjärvelle!
Henkäisin iloisena, ja vastasimme äitini kanssa jälleen samaan aikaan:
– Kiitos! Yritin piilottaa innosta pinkeää sisäistä heppahullua lähtiessäni kävelemään talliin viittovan Deen perään. Olin hiuskarvan varassa, etten alkanut hyppelehtimään kuin pikkulapsi kaupan leluosastolla.
– Play it cool... play it cool... rauhoittelin itseäni mielessäni, ulkoisesti hymy korvissa asti.

– Yksi karsina puoliveriorille, olkaa hyvät! Dee heitti ja ojensi kätensä suoraksi kohti yhtä karsinoista.
– Kiitoksia kovasti, kiitin herrasmiesmäisellä äänellä pysyen leikissä mukana, ja kumarsin ohittaessani naisen. Talutin Viktorin siistiin ja tilavaan karsinaan, ja riisuin tuolta heti kuljetusloimen.
– Oliko pitkä matka? Dee kysyi ja tarjoutui ottamaan kuljetusloimen.
– Ei oikeastaan, kerroin. Tää on oikeastaan lähempänä kuin Viktorin entinen kotitalli. Dee katsahti silmiini iloisesti.
– No sehän on mahtava juttu, hän totesi johdattaessaan minua ilmeisesti satulahuoneelle. Huoneella Dee käveli loimikaapille, ja avasi sen oven.
– Tässä olisi sopiva paikka Viktor-herran loimille, hän esitti taputtaen kaapissa kahta tyhjää hyllykköä.
– Mahtavaa, me tuodaan huomenna loput varusteet. En usko että tänään tarvitsee kummoisempia varusteita? lisäsin hieman kysyvänä. En ainakaan aikonut ratsastaa Viktorilla tänään; kuljetuspäivät ovat pyhitettyjä lepopäiviä.
– Joo, huomenna sopii vallan hyvin, nainen vastasi sulkiessaan loimikaapin oven.

Juttelimme satulahuoneessa hetken niitä näitä, Dee näytti minulle kaiken oleellisen, ja näkemäni perusteella Myllyjärvi oli Viktorille aivan mielettömän hyvä kotitalli. Tuo saisi parannella sosiaalisia kykyjään muiden, harrastetallin työtä tekevien hevosten ja ponien kanssa. Oriparka oli nahistellut vanhalla tallillaan muiden kuumien puoliveristen kanssa niin, että joka asialle kanssa oli pistettävä hanttiin. Onhan Viktor aina ollut sellainen diivapoika, mutta aistin tuossa negatiivista energiaa aina kun menin vanhalle tallille sitä ratsastamaan. Sillä tavalla ei kenenkään ole hyvä eleskellä, varsinkin kun ori on vielä niin nuori. Ja kukapa tietää, ehkä Viktor löytäisi itselleen ihastuksen? Ja "ihastus" voi tarkoittaa myös koko tallin tammakatrasta... Pitänee varmaankin tarkistaa riimunnarun kunto joka kerta kun lähden tuota herrasmiestä taluttelemaan missään tammojen lähellä. Riimunnarun napsahdusta seuraisi kivat korvauslaskut tahtomattomasta tiineydestä. Mamma betalar? Kanske?

Äitini olikin lähtenyt jo kotiin — enhän minä häntä oikeastaan muuhun tarvinnut. (Äidille: kiitos Viktorin kyydinnästä, pus!) Kyllä minun mopo kulkee, ja osaan ajaa kotiin itse. Dee palasi pikimmiten takaisin, öh. Tallinomistajan puuhiin? Ja minä jäin kiertelemään tallia yhteen tai toiseenkin otteeseen. Olin kyllä niin iloinen uudesta kotitallista. (Ja vuokrakin, ihan pilkkahinta!) Niin hyvä, edullinen talli, ja vielä aivan mielettömän sopiva Viktorille. Tunsin déjà-vun ajaessani pois tallipihalta, innokas heppatyttö-ininä voimistuen jälleen kerran huurtuneen kypäräni sisässä.

Vastaus:

Tervetuloa tallille Maya ja Viktor! ^^ Orisi oli tosiaan vähän pirteä kaveri. Sulla on hauska kirjoitustyyli, niin kuin oon sanonut jo aika monelle muullekin, mutta kun on :'D Annan sulle tästä tarinasta kokonaiset 65v€!

- Dee

Nimi: Noppa

26.04.2017 15:46
Luku 2 × ei mitään niin pahaa ettei jotain hyvääkin

Innosta kihisten etsin nimeäni päivän tuntilistasta. Olin ostanut itselleni irtotunnin tämän päivän estetunnilta. Lopulta löysin nimeni listasta, mutta yllätyin suuresti huomatessani, kuka minulle oli laitettu. Olin tietysti ajatellut Liliä tai jotakin muuta ponia, mutta nimeni kohdalla lukikin suomenhevostamma Murun nimi. Olin aivan varma, että listassa oli virhe, mutten jaksanut etsiä Deetä kysyäkseni tältä asiaa. Dee ei kuitenkaan olisi laittanut Murua minulle, jos tietäisi, etten pärjäisi sille ja olinhan kuullut tamman olevan kilttikin. Tarkistin vielä, keitä muita tunnille oli tulossa. Enimmäksen suokkeja, sillä mukana olivat Ossi ja Sukka, mutta myös Vega oli merkitty jollekin onnekkaalle. Lähdin iloisesti vihellellen kohti varustehuonetta etsien samalla kuumeisesti Murun karsinaa. Suokkitamman karsinapaikka oli huvikseni täydellinen vastakohta Lilin karsinan kanssa. Toinen oli lähellä varustehuonetta päätallissa ja toinen kaukana varustehuoneesta pikkutallissa. Murun karsinaa vastapäätä oli Cassun karsina, joka olisi varmaankin mielellään näykkäissyt minua kulkiessani ohi. Pysähdyin Murun karsinalle moikkaamaan tammaa, joka tarkasteli tallin touhuja lempeä pilke silmissään.
"Terve söpöläinen", lepertelin rautiaalle suokille, joka nuuhki sormiani varovasesti. Taputin sitä vielä kaulalle ja jätin raippani sekä hanskani karsinan oven eteen, ennen kuin kipaisin nopeasti Cassun karsinan ohi varustehuoneeseen. Olin aluksi avata erehdyksessä rehuhuoneen oven, mutta olin vasta painamassa ovenkahvaa alas huomatessani erheeni. Kikatellen avasin vuorostaan varustehuoneen oven, joka oli parin kolmen harppauksen päässä rehuhuoneen ovesta. Päätallin varustehuoneessa tuoksui oikeastaan aika lailla samalta kuin pikkutallinkin varustehuoneessa, joka nyt ei ollut mikään ihme, olivathan ne molemmat varustehuoneita. En tiennyt, oliko pikkutallin varustehuoneessa kelloa, mutta täällä ainakin oli, joka näytti, että tunnin alkuun olisi vielä puoli tuntia. Ehtisin siis hyvin hoitaa Murun valmiiksi. Olin jo enimmäkseen siinä käsityksessä, että tunti menisi hyvin, vaikka minua olikin varoitettu siitä, että Muru saattoi esteillä tulla vahvaksi suusta. Sitä enempää murehtimatta etsin käsiini Murun raikkaan vaaleanvihreän harjapakin, tummanruskean riimun ja kahden edellämainitun värin kirjavan riimunnarun. Joku oli todella kiinnittänyt huomiota varusteiden yhteensopivuuteen!

"Hei taas", tervehdin Murua laskiessani harjapakin sen karsinan eteen. Tunsin Cassun polttavan katseen selässäni, mutten välittänyt siitä, eihän se ylettäisi tekemään minulle mitään. Avasin Murun karsinan oven, joka narahti hitusen. Muru oli kyllä äärimmäisen kiltti, sillä se ei tuntunut edes huomaavan karkausmahdollisuutta, vaan laski päänsä syliini. Niin kiltti kuin Muru olikin, ujutin silti varmuuden vuosi sen niskasta pehmustetun riimun tamman päähän ja kiinnitin sen kuitenkin melko löysällä narulla karsinassa olevaan koukkuun, sillä Murulla ei näyttänyt olevan aikomustakaan alkaa syömään. Iloista viheltelyäni jatkaen etsin Murun harjapakista kumisuan ja aloin pyörittämään sitä Murun karvaa vasten pitkin vedoin. Se ei varmasti olisi ollut tarpeellista, olihan Muru nyt niin puhdaskin. No, tamma saisi ainakin mukavan hieronnan. Juuri kun olin pudottanut kumisuan harjapakin pohjalle, tuli joku riimu kädessään Murun karsinan ovelle.
"Hei! Haluaisitko tulla auttamaan minua Sukan kanssa? En oikein saa sille riimua päähän", vaaleahiuksinen, minua ehkä kolme vuotta vanhempi tyttö kysyi.
"Tietysti voin tulla", hymyilin tytölle, suljin Murun karsinan oven ja lähdin tytön perässä Sukan karsinalle. Muistelin, että Sukka oli tulossa samalle tunnille, mille itsekin olin menossa. Sukan karsina ei ollut onneksi hirveän kaukana. Siellä sysirautias, liinaharjainen tamma mutusti tyytyväisenä heinää.
"Se joko pitää päänsä kiinni maassa tai nostaa sen taivaisiin", tyttö selitti. "Nimeni on muuten Emma."
"Ymmärrän. Jos sinä pidät sen päästä kiinni ja minä laitan riimun? Minua voi sitten kutsua Nopaksi", ehdotin Emmalle esittäytyen samalla. Hän teki työtä käskettyä ja nosti Sukan pään ylös. Kun Emma oli pitämässä tamman päätä paikoillaan, sain helposti vedettyä Sukan vaaleanpunaisen riimun liinaharjan päähän.
"Noin!" hihkaisin puistellessani käsiäni yhteen.
"Kiitos avusta", Emma sanoi kiinnittäessään Sukkaa karsinan seinään riimunnarulla. Heilautin hänelle vielä kättäni kipaisten sitten nopeasti takaisin Murun karsinalle. Siellä tamma kiltisti odotteli minua aloillaan, joskin se oli alkanut natustamaan heinää. Katsoessani kelloa kauhistuin tajutessani sen olevan jo viittätoista vaille. Minun piti jättää pölyharja väliin ja siirtyä suoraan pehmeään harjaan, jotta ehtisin. Suin Murun supernopeasti läpi ja huitaisin ehkä hiukan huolimattomastikin sen päätä pääharjalla. Kavioissa ei onneksi kestänyt kauaa, sillä Muru ei ollut samanlainen jääräpää kuin Lili - ja minä.

Palatessani varustehuoneelta Murun musta estesatula vaaleanvihreän huovan kera ja vaaleanvihreällä topatut meksikolaissuitset mukanani näytti kello kymmentä vaille. Jos Muru olisi kiltisti, ehtisin ihan hyvin. Saapuessani varsin pian Murun karsinalle, nostin satulan karsinan oven päälle ja ripustin suitset oven päätyyn se jälkeen, kun olin sen avannut. Nostaessani satulan käsivarsilleni Murun korvat painuivat hitaasti luimuun. Sitä en olisi odottanut, mutta eihän kukaan nyt täydellinen voi olla. Hiukan varautuneena nostin satulan tamman selkään ja liu'utin sen oikealle kohdalle. Muru ei kuitenkaan tehnyt mitään ja kun irrotin otteeni satulavyöstä sen ollessa tarpeeksi kireällä, nosti suokki taas korvansa pehmeästi höröön. Luimiminen ei näemmä ollutkaan ollut sen kummoisempaa. Edellinen Murulla ratsastanut oli ristittänyt tamman suitset ihan omituisesti, joten minulla meni hetki niitä setviessä. Kello oli kuitenkin sopivasti viittä vaille, kun irrotin Murun riimusta, nostin ohjat sen kaulalle ja tungin kuolaimet tamman suuhun. Tai enhän minä niitä tunkenut, kun Muru aukaisi suunsa ihan itsestään. Niskahihna korvien yli ja sitten vain nopeasti remmit kiinni. Muru pysyi kiltisti paikoillaan, kun vedin hanskat käteen ja otin raipan karsinan edestä. Nostaessani ohjat pois Murun kaulalta ja avatessani karsinan oven olivat ensimmäiset ratsukot juuri lähdössä kentälle. Ohjasin Murun Emman ja Sukan perään.

"Yksi, kaksi, kolme, nyt!" Dee ähkäisi ja punttasi minut Murun selkään. Hämmästyin, kuinka korkealla olin, olinhan viimeksi ratsastanut varmaankin kolmekymmentä senttiä matalammalla ponilla edellisellä tallillani. Murun selkä oli kuitenkin mukavan pyöreä, joten tunsin oloni turvalliseksi, vaikka olinkin korkealla. Muutkin tuntilaiset olivat jo ratsailla ja säätivät jalustimiaan. Omani olivat liian pitkät, joten lyhensin niitä muutamalla reiällä, jotta saisin sopivat estejalustimet, muuten kaksi reikää olisi varmasti riittänyt. Dee oli juuri kokoamassa viimeisiä esteitä. Toisen pitkän sivun sisäpuolella oli pysty-okserisarja ja diagonaalilla ristikko, jonka päälle pitäisi varmaankin tehdä laukanvaihto. Toisella pitkällä sivulla oli toinen okseri, arviolta noin 60-senttinen.
"Kun olette valmiita, voitte lähteä uralle vapaassa käynnissä. Kaikilla taitaakin olla nyt ratsu vaihtunut. Millä mielin Sukan selkään, Emma?" Dee kyseli. Oli mukavaa, että ratsastuksenopettaja keskusteli oppilaidensa kanssa. Annoin Murulle pienesti pohkeita ja se lähti hiukan laiskahkosti liikkeelle. Annoin pohkeita uudemman kerran, jonka jälkeen meillä oli sopiva vauhti. Emma oli ilmeisesti jo vastannut jotain, joten Dee jatkoi.
"Etkös sinä olekin jo mennyt pari kertaa Vegalla, Nina?" Hiukan pyöreähkö nainen nyökytti iloisesti taputtaen samalla kirjavaa ratsuaan.
"Entäs Milja, miltä Ossi tuntuu?" Dee kysyi ehkä 18-vuotiaalta tytöltä, jonka alla rautias liinaharjainen suokkiori pärskähteli innoissaan.
"Noh, ei mikään paras fiilis estetunnille", Milja kertoi naurahtaen, keskittyen sitten taas Ossiin. Lopuksi Deen katse kohdistui minuun.
"Noppa? Onkos Muru kivan tuntuinen? Siis hetkinen... Muru... Eikös sinulla pitänyt olla Sani?" Dee hämmästeli. Katsoin häntä kummastuneena. Olin arvannut tämän! "Tuntilistassa täytyy olla virhe. No, menet nyt Murulla sitten."
"Se tuntuu kyllä tosi kivalta", sanoin ja sivelin Murun kaulaa. Olihan tamma kyllä ihana!

Tein pienen pidätteen ja Muru siirtyi pehmeästi ravista käyntiin.
"Nyt aletaan hyppäämään!" Dee hihkaisi. "Tulkaa pienelle voltille tähän yksittäisen okserin ympärille, sillä aloitamme diagonaaliristikosta." Olin sopivasti Deen mainitseman esteen kohdalla, joten käänsin Murun siihen ja asetin sitä aavistuksen verran. Tamma oli tuntunut hyvältä alkuverkassa, jos pikku spurttailuja ravissa ei lasketa, joten lähdin iloisin mielin kohti hyppyjä.
"Milja, voit aloittaa kun olette valmiiksi siellä uralla Ossin kanssa. Nostat ravin, ravaat kulmaan, jossa nostat laukan. Laukkaat lyhyen sivun ja lähdet tekemään koko rata leikkaa, sillä linjalla on tuo ristikko, jonka jälkeen laukanvaihto ja ravin kautta käyntiin", Dee selitti yksityiskohtia tietysti unohtamatta. Hiukan epävarmana Milja suuntasi esteelle. Ossi pääsi kiihdyttämään kuitenkin hiukan liikaa, joten hyppy ei ollut mikään maailman kaunein, mutta puomi ei sentään pudonnut, vaikka laukka jäikin samaksi.
"Ihan hyvä, mutta tee seuraavalla kerralla enemmän puolipidätteitä ja pidä ohjat paremmin tuntumalla", Dee hymyili. "Seuraavaksi Nina." Tunnin vanhin ratsastaja lähti iloisesti ravaamaan uralle. Laukannosto oli täydellinen ja este ylittyi helposti. Laukanvaihtokin tuli täsmälleen esteen päällä. Tyypillistä Vegaa, vaikka huomasinkin Ninan olevan hyvä ratsastaja.
"Hienosti meni, mutta ensi kerralla voisit napauttaa ennen estettä raipalla, jotta Vega lähtisi jäntevämmin hyppyyn", Dee ehdotti, vaikka omasta mielestäni suoritus oli ollut täydellinen. "Sinun vuorosi, Noppa." Vedin syvään henkeä kuullessani nimeni, keräsin ohjat paremmin tuntumalle ja ohjasin Murun uralle. Annoin tammalle pohkeita ja se nosti rytmikkään, reippaan ravin. Vauhtia taisi olla hiukan liikaakin, sillä kun annoin Murulle laukkapohkeet, se tuntui suorastaan räjähtävän allani, enkä saanut siihen mitään kontrollia. Rauhallisesta suokista ei ollut jälkeäkään.
"Käännä voltille!" Dee huudahti ja tein työtä käskettyä, vaikka olikin hankala saada Muru kääntymään, sillä se oli muuttunut kovaksi suusta.
"Mites se nyt tuolla lailla... Tulepas kuitenkin ravissa esteelle", Dee kehotti mietteliäästi. Annoin hyvin, hyvin varovaiset ja pehmeät pohkeet. Siitä huolimatta Muru nosti melko reippaan ravin, joten joudun tekemään kaikkeni saadakseni ravin sen verran hillityksi, että pääsisimme turvallisesti yli. Nyt Muru tuli kiltisti esteelle, mutta en lähtenyt tarpeeksi hyppyyn mukaan, joten puomi tuli alas niinkin pienestä ristikosta.
"Ensi kerralla lyhyemmät ohjat ja pohkeet kiinni kyljissä. Voit lähestyä estettä ravissa ja antaa sen sitten vasta nostaa laukan, jotta Muru nyt ei ihan karkaa käsistäsi", Dee opasti. Hiukan nolona kävelin takaisin ympyrälle antaen Emmalle vuoron. Mitäköhän tästä vielä seuraisi...

"Oletko nyt ihan varma, Noppa?" Dee kysäisi. Nyökkäsin itsevarmasti ja kertasin rataa mielessäni. Kulmaan ravia, siitä laukannosto, sarja, kunnolla uraa pitkin diagonaalille, jonka ristikko oli vaihtunut pystyksi. Laukanvaihto ja ihan uraa pitkin okserille, laukkaa kulmaan asti ja ravi. Teoriassa kaikki menisi varmasti hyvin, mutta todellisuudesta en ollut varma. Olimme hypänneet yksittäistä okseria, johon olin saanut yhden melko hyvän hypyn, muu oli pelkkää pelleilyä. Tahdoin kuitenkin mennä radan. Näyttäisin vielä! Rauhallisena ohjasin Murun uralle. Se ravasi pehmeästi korvat hörössä kohti kulmaa. Muistelin Deen ohjeita, tee puolipidäte ja ulkopohje nostaa. Toimin täsmälleen niin, mutta yllätyksekseni laukasta tuli hitusen veltto, joten annoin lisää pohjetta. Suuntasin Murun sarjalle ja nousin kevyeeseen istuntaan. Ensimmäisestä hypystä tuli hyvä, vaikka olisimmekin voineet olla enemmän keskellä estettä. Toiselle osalle vauhti kuitenkin kiihtyi ja puomi lähti mukaan. Siitä välittämättä ohjasin Murun uralle, menin kunnolla kulmaan ja katsoin pystylle päin. Tein pari puolipidätettä muutama askel ennen hyppyä, mutta puomi kolisi silti kannattimillaan. Laukanvaihdossa oli hiukan ongelmia, sillä vasta kulmassa ennen okseria sain laukan vaihtumaan. Tein pienen puolipidätteen, nousin kevyeeseen istuntaan ja myötäsin. Muru ponnisti täydellisestä kohdasta ja suorastaan liitelimme esteen yli reilulla ilmavaralla. Onnesta soikeana hidastin ravin kautta käyntiin ja palasin odotuspaikalleni.
"Vautsi mikä hyppy!" Dee huudahti. "Muuten Muru olisi saanut olla enemmän tuntumalla, mutta tuo viimeinen este - ei moittimista! Teidän on varmaankin hyvä lopettaa tähän." Taputin hymyillen Murua kaulalle.

"Ja Miljan perässä kaartoon", Dee sanoi. Otin ohjia hitusen tuntumalle ja käänsin Murun Ossin viereen kaartoon. Ratsuni oli taas muuttunut rennoksi ja se pärskähteli tyytyväisenä. Tamma näytti olevan melko hikinen, joten minun täytyisi varmaankin pestä se.
"Jalustimet jalasta, kiitos ja ratsailta", Dee mumisi syventyen tuntilistaan. Nojasin Murua vasten ja halasin sitä lempeästi. Se pärskähti iloisesti.
"Kyllä sinun sisältäsi vielä löytyy helmi, mutta sitä täytyy vain jaksaa etsiä" kuiskasin tammalle.

Vastaus:

Kiva että kirjoitit tarinaa tunnilta, eihän kaiken ole aina pakko keskittyä pelkästään Liliin! Pieni virhe oli tosiaan tuntilistojen kanssa sattunut, mutta ei se mitään, näytit pärjäävän Murulle varsin hyvin ja esteet menivät varsinkin tunnin lopussa oikein hyvin! Saatkin tarinastasi 65v€ :)

- Dee

Nimi: Eliza

25.04.2017 12:08
Olin tallilla, kun kello näytti puolta kymmentä. Dee oli täydessä työn touhussa, siivoamassa siis karsinoita. Tervehdin häntä reippaasti ja aloitin karsinoiden siivoamisen.
Tallissa oli ihanan hiljaista ja rauhallista, aamut tallilla olivat juuri siksi kivoja. Aamuisin oli myös ihanan viileää, jolloin tallia oli mukavampi siivota. Tosin nyt alkoi olla jo suht lämmintä, olihan kello jo puoli kymmenen. Oikeastaan noin kahdeksan aikaan oli aina ihanan viileää. Se olisikin ollut ihanteellinen aika aloittaa karsinoiden siivoaminen, mutta yleensä silloin hevoset saivat aamuruuat ja hevosia vietiin tarhaan ennen yhdeksää.
Siivosin karsinan yksi toisensa jälkeen. Noukin lannat ja pissikohdat pois karsinasta, siirsin ne kottikärryihin, vein jätökset lantalaan ja toin puhdasta kuiviketta. Ja ei kun seuraavaan karsinaan. Sama toistui niin monessa karsinassa, mitäpä sitä muuttamaan. Karsinoiden siivous oli rutiinihommaa, muuten päivät poikkesivat toisistaan hyvinkin paljon.
Kun kaikki karsinat oli saatu siivottua, Dee kasteli kastelukannulla käytävän ja minä aloitin käytävän lakaisemisen ja Dee tuli minua vastaan. Käytävää oli hyvä kastella hieman, niin pöly ei leviäisi ilmaan. Ja varsinkin silloin, jos tallissa olisi hevosia, niin ilman kastelua pöly leijailisi hevosten sieraimiin. Päätalli oli nyt siivottu. Dee lähti siivoamaan pikkutallia ja minä lähdin hakemaan Novaa.

Tarhaan mennessä Nova seisoskeli paikallaan. Aloin pujottaa riimua tamman päähän, mutta sepä ei onnistunutkaan. Nova nosti päänsä ylös ja pyöritteli päätään, etten saanut laitettua riimua. Vaikka kuinka yritin saada päätä alemmas ottamalla tukevasti kuonopiistä kiinni, niin Novan pää pysyi ylhäällä. Pitkän ajan jälkeen, kun olimme asiasta taistelleet ja olin vähän murahtanutkin Novalle, sain riimun turvan kohdalta laitettua ja juuri ja juuri toisen korvan yli. Oli vähän helpompaa, kun pystyin kiskomaan päätä riimun avulla alemmas ja sain riimun toisenkin korvan yli. Napsautin narun kiinni riimussa olevaan lenkkiin. Tällä kertaa olin ottanut riimun ja narun erilleen toisistaan tätä työtä helpottamaan. Lähdin Nova perässäni talliin.
Tosin minä kävelin, Nova ei. Se pisti jarrut lukkoon ja oli sitä mieltä, että en liiku. Nyhdin kevyesti riimunnarusta, Novan turpa liikkui eteenpäin, tamma itsessään ei. Sellainen peli ei vetele. Huiskautin riimunnarulla kevyesti tamman takalistoon ja johan alkoi tapahtua. Tamma lähti perääni eikä ollut ollenkaan enää vastahakoinen liikkumaan.

Koska tallilla ei näkynyt muita kuin minä ja Dee ja hevosetkin olivat ulkona, niin kiinnitin Novan käytävällä. Laitoin tamman kiinni molemmilta puolilta, irrotin riimunnarun, jolla olin Novaa taluttanut ja ripustin narun koukkuun karsinan oven viereen. Hain Novan harjakorin satulahuoneesta. Jo satulahuoneessa nostaessani harjakorin kori näytti ja tuntui siltä, että kohta se saattaisi hajota, pitäisi ostaa ihan harjapakki melko pian. Korin sivussa oli nimittäin halkeama. Kannoinkin korin siksi hyvin varovasti tallin käytävälle, jossa Nova odotti minua.
Melkein jo tuttuun tapaan aloitin harjaamisen pölyharjalla, jolla vain hiuskautin enimmät irtoavan lian pois. Nova oli koko ajan kimpussani, kun harjasin kaulaa ja jalkoja. Tamma nyhti minua hupparista minkä ylettyi. Vaihdoin kovaan harjaan ja nyhtäminen jatkui. Jopas oli Novalla päivä, olisikohan koko päivä hankala. Aika näytti. Kavioiden puhdistus oli taas oma juttunsa. Kun sain kavion nousemaan, Nova pamautti sen maahan. Uudelleen yrittäessä tamma yritti kiskoa jalkaansa pois, vaan pidin siitä kiinni niin pitkään, että nykiminen loppui. No puhdistaessani kaviota Nova hamusi hupparini reunaa ja melkein takapuoltani. Putsasin kaikki kaviot päättäväisesti ja mietin vain, että mitähän ratsastuksesta tänään tulee, kun hoitotoimenpiteet ovat jo olleet hieman hankalia.
Vein harjakorin pois ja toin tilalle varusteet. Nostin satulan Novan selkään, tamma luimisteli hieman, mutta en välittänyt siitä. Kiinnitin satulavyön ja Nova pullisteli jo nyt hieman. Eipä se haitannut, kun laitoin vyön vain ensimmäisille rei’ille. Suitsia laittaessa tamma nosti päänsä korkealle ylös, niin ylös kuin sai, olihan tammalla riimu kaulalla. Hinasin riimun avulla pään alas. Otin suitset oikeaan käteeni ja kuolaimet vasempaan. Vasemman käden peukalon laitoin Novan suupieleen. Niin sain kuolaimet suuhun ja loputkin osat suitsista päähän ja kiinnittelin hihnat. Painoin kypärän päähäni ja hanskat käteen, otin riimun pois Novan kaulalta ja lähdimme kenttää kohti.
Nova yritti karata syömään heinää, mutta pidin tiukasti ohjista kiinni ja jatkoimme matkaamme kentälle.

Suljin portin ja ratsauduin laskettuani jalkkarit ja kiristettyäni vyön. Nova oli pullistellut jonkin verran vyötä kiristäessä, mutta ei tamma voinut loputtomiin henkeä pidättää ja silloin oli hyvä aika kiristää vyö.
Aloitimme tällä kertaa oikeassa kierroksessa pitkin ohjin. Otin ohjat tuntumalle ja aloimme tehdä pysähdyksiä näin alkuun. Vaikka tein kunnon pidätteet, ei Nova pysähtynyt vaan kaula vääntyi mutkalle, tamma painoi kädelle ja jatkoi matkaa. Kutittelin Novaa suusta vuorotellen molemmilla käsillä ensinnäkin siksi, että kädelle painaminen loppuisi ja kutittelu auttaisi myös pysähdyksessä. Kädelle painaminen loppui, mutta pysähdystä ei tullut. Käänsin tamman turvan kohti kentän aitaa. Nova pysähtyi ja käänsin tamman takaisin uralle ja käyntiin. Uusi pysähdys heti perään parin askeleen jälkeen ja nyt kunnon voimakkaat avut suusta kutitellen. Nova pysähtyi ja jatkoimme pysähdyksiä niin pitkään, että ne onnistuivat sujuvasti. Tämän jälkeen lähdimme jatkamaan uraa pitkin ja teimme jokaiseen kulmaan voltin. Tamma liikkui kivasti. Vaihdoimme suunnan ratsastamalla koko rata leikkaa ja parin kierroksen jälkeen siirsin Novan käyntiin.
Tämän päivän tehtävämme oli pohkeenväistö. Käänsin Novan aina pituushalkaisijalle ja siitä muutaman askeleen jälkeen teimme väistön uralle. Välttämättä ei tarvinnut päästä uralle asti, vaan kunhan tuli edes muutama väistö. Teimme väistön siis aina oikealle, olimmehan nyt vasemmassa kierroksessa. Vaikka annoin kuinka selkeät avut, ei Nova lähtenyt väistämään vaan käveli aina uralle. Tämä taisi olla niitä päiviä, joista Dee oli minua varoittanut. Jos Novalla olisi huono päivä, ei koulu ainakaan onnistunut eikä kannattanut edes yrittää. Mutta siitä huolimatta yritin silti. En antanut niin vain periksi. Minulle riitti, että tulisi edes yksi hyvä suoritus, edes yksi väistö tänään.
Teinpä mitä tahansa, käytin pohjetta tai ohjaa kuinka paljon hyvänsä, Nova ei nyt vain toiminut. Tamma huiskutteli häntäänsä ja potki takajalallaan. Vaihdoimme välillä suunnan ja kokeilimme väistää vasemmalle. Nova vaan ei väistänyt. Vihdoin ja viimein kuitenkin, tunsin, kuinka Nova väisti muutaman askeleen. Taputin hellästi tammaa kaulalle. En tahtonut niin sanotusti rääkätä Novaa enempää, vaan tosiaankin yksi väistö riitti nyt tältä erää. Vaikka enhän minä oikeasti mitään Novaa rääkännyt, tiedät varmaan, mitä tarkoitin.
Jätimme väistöhomman toiseen kertaan ja siirryimme kevyeen raviin. Teimme voltit jokaisessa kulmassa ja pyrin istumaan suorassa koko ajan. Toisinaan kulmissa saatoin nimittäin kaatua sisällepäin. Mutta yksi, tai kaksi oikeastaan mistä olin ylpeä ja ihan syystäkin, mistä ratsastuksenopettajani aina kehuivat minua, oli että kantapäät pysyivät aina hyvin alhaalla, en puristanut polvillani satulaa ja ratsastin aina hyvät tiet. Oho, siinähän olikin jo kolme, mutta tästä viimeisimmästä olin todella ylpeä.
Jatkoimme ravissa melko pitkään ja siirsin Novan sitten käyntiin. Olikohan tamma jo hieman väsynyt, kun se käveli nyt paljon hitaammin kuin vaikka alkutunnista.
Kävelimme reilut viisi minuuttia ja herättelin vähän Novaa. Siirryimme raviin, joka oli tosin melko laiskaa. Piti napauttaa ihan kunnolla pohkeella, jotta vauhtia tuli hieman lisää. Annoin laukka-avut ja Nova nosti hitaan laukan. Annoin vähän pohkeita, Nova pukitti ja jatkoi hidasta laukkaa. Toinen yritys ja toinen pukki. Raippaa minulla ei ollut, joten vielä vain lisää pohkeita. Nova potkaisi taas takajalallaan, mutta lisäsi hieman laukan vauhtia. Pian hidastin Novan ravin kautta käyntiin ja annoin pidempää ohjaa. Sitten taputukset ja ratsailta. Nostin jalkkarit ja löysäsin vyön ja talutin tamman talliin.

Laitoin Novan kiinni käytävälle ja riisuin itseltäni kypärän ja hanskat ja sitten Novan varusteet. Vein ne satulahuoneeseen. Pesin kuolaimet ja niputin suitset ja palasin harjaamaan Novan.
Nova mutusti narua ja kielsin tammaa. Nova alkoi lepuuttaa takajalkaansa harjatessani tammaa. Nyt sain tehdä sen ihan rauhassa ilman hupparini nyhtämistä. Talutin Novan tarhaan ja palasin talliin, jossa vein harjakorin satulahuoneeseen. Siellä olikin minua pidempi nuori nainen, jota en ollut ennen nähnyt, missähän välissä hän sinne oli ehtinyt. Vastahan olin tallissa yksin. Tutustuin kuitenkin häneen, hän vaikutti mukavalta jo heti ulkonäön perusteella.
-Hei. Oletko uusi hoitaja täällä?
-Moikka, oikeastaan omistan Viktorin, kimon hevosen. Ja niin, olen Maya.
-Olen Eliza, Viktor onkin kaunis hevonen.
-Kiitos. Uskonkin, että kaikki tallilla käyneet ovat nähneet Viktorin, se tunkee päätänsä aina karsinan ulkopuolelle ja kerjää rapsutuksia, Maya naurahti.
-Onko sinulla täällä hoitohevonen vai oma?
-Hoidan Novaa. Tänään sillä on huono päivä, mikään ei meinannut onnistua, kun äsken yritimme tehdä väistöjä.
-Voi harmi, kyllä se siitä taas jokin päivä.
-Jep.
Maya lähti tallin puolelle, varmaan Viktorin luokse ja minä jäin satulahuoneeseen. Katsahdin Novan varusteet ja tuumin, että joku päivä putsaisin ne, mutta en tänään. Tänään minun pitäisi ainakin käydä kirjastossa, muuta en tiennyt vielä, mitä tänään tekisin. Varmaankin sitten lukisin kirjaa, mitä kirjastosta lainaisin, olinhan himolukija. Tämä päivä tallilla taisi kuitenkin olla tässä. Hoitajien oleskeluhuoneen kautta lähdin kotiin.

Vastaus:

Kiitos avusta tallin siivouksen kanssa, samalla saitkin yhden tasotehtävistä suoritettua! ^^ Nova tosiaan osaa olla erittäin itsepäinen, mutta näytät pärjäävän hyvin sen kanssa, enkä sinun kokemuksellasi ihmettelekään. Hyvä ettet heti luovuttanut tamman kanssa, vaikka sillä sattuikin olemaan vähän huonompi päivä, saitpahan samalla myös toisen tehtävän suoritetuksi ja varmasti myös osoitettua Novalle uudestaan, että sinä olet se, joka määrää. Kiva että ehdit myös tutustua Mayaan ja Viktoriin! Saat tästä tarinasta 70v€ ja bonusta kolmostasolle pääsystä 50v€! :)

- Dee

Nimi: Aadu

24.04.2017 21:46
Kaappasin trip-mehun käsiini. Seuraavalta hyllyltä mukaan lähti kaksi välipalapatukkaa
"Äiti tule jo!! Tätä tahtia olen tallilla vasta yöllä",Jankkasin pörrätessäni vinhaa vauhtia äidin ja ostoskärryjen ympärillä. Äiti naurahti, ja ihan varmasti vain minua kiusatakseni käveli tukahduttavan hitaasti kaupan kassalle.
*Miksi äidin pitää olla tuollainen hituri...* ajattelin tuohtuneena.
"Katsos Anna!"
Jähmetyin. Nyt vielä jonkun äidin tutun piti tunkea puhumaan äidille. Oikeastaan William tuntui enemmänkin kuin vain tutulta. Asuimme äidin kanssa kahdestaan ja William tuntui jatkuvasti laahustavan nurkissamme.
Äiti hymyili tumma hiuksiselle miehelle oikein hurmaavasti.
Murahdin mieltä osoittavasti "meidän pitäisi mennä JO",tyylillä.
Äiti katsahti minuun. "Pitää mennä valitettavasti. Aadulla on kiire, hän on menossa tänään ensi kertaa uutta hoitsuaan hoitamaan ratsastuskoululle", äiti selitti Williamille.
"Ei se mitään" William hymyili ja katosi kauppaan.
Vihdoin!"Huokasin ja lähdin edeltä ulos ja autollemme.

Heti sillä sekunnilla kun automme pyörät pysähtyivät pihassamme tempaisin oven auki ja juoksin sisälle. Viskasin ostamamme eväät keittiönpöydälle ja juoksin yläkertaan missä huoneeni oli. Olin erittäin innoissani. Olin ratsastanut viisi vuotta. Kun muutimme äidin kanssa tänne, äidin ja isän erottua minun oli viimein mahdollista saada hoitohevonen! Ja nyt olin sellaisen saanut!
Pengoin kaappini pohjalta pinkit ratsastushousuni ja tummansinisen tallitakkini. Käteeni päätyivät myös pinkit ratsastussukat. Muut tallitavarani olivat eteisessä. Vaihdoin tallivaatteisiini ja vedin hiukseni ponihännälle. Kun olin valmis, huusin äidille heipat, otin evääni ja pyrähdin ulos. Harpoin vajallemme, jossa pyöräni oli. Otin sen ulos ja polkaisin liikkeelle. Täältä tullaan Myllyjärvi!

Poljin minkä jaloistani pääsin. Pian asfaltti muuttui hiekaksi ja tie kapeni hiukan. Tallille ei olisi enää pitkä matka. Jännitys kipristeli vatsassani.
Pian suurehko tallialue tuli näkyviin. Kenttä, pikkutalli, isotalli, oleskeluhuone, tarhat...
Kaarsin pyörälläni oleskeluhuoneelle. Jätin pyöräni nojaamaan sitä vasten. Veisin evääni ensin oleskeluhuoneeseen ja sitten menisin Soolon luo.
Astuin sisään ja jätin kengät eteiseen. Hipsuttelin peremmälle ja jätin evääni pöydälle. Olin pakahtua innosta. Nyt pääsisin Soolon luo!

Harpoin pikkutallille. Tartuin kahvaan ja nykäisin oven auki. Tallissa oli aika hämärää, pieni auringonsäde vain paistoi sisälle ja valaisi lattialta pienen pläntin. Napsautin valot päälle ja lähdin tutkimaan tallia. Sisällä ei näkynyt ainuttakaan hevosta. Etsin Soolon karsinan ja otin sen ovesta mustan riimunnarun. Kävelin tallin toiselle ovelle ja siitä ulos.

Huomasin heti Soolon ulkona. Se käppäili lähellä porttia ja napsi heinänkorsia pikkuturvallaan.
"Soolo!"Tervehdin uutta hoitohevostani.
Soolo nosti päätään ja katsoi minua utelias ilme silmissään. Kävelin portille. Aukaisin sen ja pujahdin tarhaan. Suljin portin perässäni ja menin Soolon luo. Poni katseli minua uteliaan ja mietteliään näköisenä.
"Hei"tervehdin ponia uudelleen ja silitin sen turpaa. Soolo nuuhki ja hamuili taskujani.
"Namejako etsit?" Naurahdin ja napsautun riimunnarun lukon kiinni Soolon riimun lukkoon.

Soolo käveli kiltisti perässäni talliin. Talutin ruunan tuon karsinaan ja sidoin vetosolmulla kiinni. Soolo kurkotteli turpaansa minua kohti.
"Sori ei mulla oo niitä nameja", nauroin ja silitin Soolon turpaa.
Menin hakemaan harjat. Jätin pienehkön mustan sangon, jossa luki valkoisella "Soolo" karsinan ulkopuolelle. Otin kumisuan ja menin Soolon luo karsinaan. Aloin harjata ruunan karvasta kuivunutta mutaa ja hiekkaa pois pörivin reippain vedoin. Soolo seisoi tyynesti paikallaan, välillä ruunan alahuuli lörpähti rentoutumisen merkkinä, välillä herra pärskähti. Kun enimmät liat olivat tipotiessään, otin pölyharjan, jolla harjasin Soolo-herran turvasta häntään asti. Jalat olivat aika mutaiset ja kun niitä en oikein voinut kumisualla harjata, niitä puhtaaksi puunatessa kulahtikin useampi tovi.
Kun jok'ikinen hiekanjyvä oli poissa Soolon karvasta, laitoin pölyharjan sivuun ja otin kaviokoukun. Soolo ei aluksi tahtonut nostaa kavioitaan, mutta lopulta herra nosti se hienosti. Rapsutin Sooloa korvan takaa ja palautin myös kaviokoukun Soolon harjaämpäriin.

"Sinä olet varmaan Aadu, soolon uusi hoitaja?" Kuulin Soolon karsinan ovelta äänen.
Nostin pääni ja katsahdin käytävälle. Nyökkösin.
"Minä olen Dee. Tosi kiva että rupesit hoitajajaksi. Miltä Soolo vaikutta?"
"Tosi kivalta ja ihanalta!" Hymyilin ja halasin Soolon vaalea kaulaa.
"Olen antamassa juuri hevosille päiväheiniä. Haluatko viedä Soololle sen tarhaan sen omat?" Dee kysyi.
"Mielelläni!" Vastasin hymyillen.
Dee hymyili ja jätti Soolon karsinan ulkopuolelle heinäpussin jossa oli hiukan heinää. Tartuin heinäpussiin ja lähdin kantamaan sitä ulos. Olin todella innoissani. Ties mitä kaikkea ihana tämä hoitajaksi pääseminen vielä toisikaan tullessaan!

Vastaus:

Eka tarinasi oli oikein kivan pituinen ja kuvailuakin löytyi mukavasti. Löysin muutamia kirjoitusvirheitä, joistain kohdista puuttui vuorosanan jälkeinen pilkku, välilyönti tai pienellä kirjaimella kirjoitettava sana olikin isolla, mutta pikkujuttujahan ne vain ovat - saat tarinastasi kuitenkin 70v€!

- Dee

Nimi: Mikke

24.04.2017 19:08
- Grattis på födelsedagen, mun äiti oli viimeksi sanonut ja syntymäpäiväyllätykseksi kuskannut mut Villahaka -nimiselle tallille, josta olin saanut oman hoitoponin kesäksi. Se oli muistaakseni kermanvaalea ja mustaharjainen, ja sen nimi oli kai Vanilja. Mä taisin kutsua sitä Vanniksi. Mä toimin sen kisahoitajana, enkä oikeastaan kadehtinut, vaikka muut hoitajat saivat ratsastaa hoitohevosillaan ja tehdä niiden kanssa mitä ikinä keksivät. Se oli mahtava poni, mutta mä olin silloin vasta onneton pojannulikka, 15.
Muutamalla hassulla ratsastustunnilla mä olen käynyt sen jälkeen silloin tällöin, yhden kauden olin ihan vakiotuntilainenkin. Kovasti mun on kuitenkin sen jälkeen tehnyt mieli takaisin kunnon hevostelun pariin, nimittäin oman nimikkohevosen kanssa, ei jatkuvasti vaihtuvilla, äreillä tuntipuksuttimilla.

Mä pyöräilin kaikkialle, ympäri vuoden. Mulla ei ollut autoa, vielä, vaikka autokoulu oli kyllä työn alla. Mopokortti löytyi kyllä, mutta ei mopoa, joskin urheilua rakastavana ihmisenä olisin saattanut silti karttaa sillä ajoa, kavereiden kanssa temppuilua lukuunottamatta. Rapa roiskui etupyörän rikkinäisestä lokasuojasta säärilleni ja renkaista kuului tasainen rohina kapealla soratiellä. Aamupäiväinen sade oli lakannut jo aikoja sitten, ja taivas oli kääntynyt synkän harmaasta kirkkaan siniseksi. Auringon säteet tunkeutuivat tietä reunustavien kuusten lomitse ja saivat viimevuotiset, sulavan lumen alta paljastuneet ruohonkorret kimaltamaan. Mä olin kyllä puhtaasti kevätihmisiä. Musta oli ihanaa päästä taas kävelemään asfaltille ja haistaa raikas kevään tuoksu. Kesäisin mä tykkäsin olla ulkona myöhään, kun aurinko paistoi läpi vuorokauden.

Tummakattoiset rakennuksien siluetit paistoivat tien päästä, jota reunustaneet vanhat sekametsät olivat vaihtuneet kellertävän ruskeiksi pelloiksi. Tallipihan takaa pilkotti vielä osittain jään peittämä pieni järvi, jonka takana jatkuva loputtoman näköinen metsämaa häipyi vähitellen haalean siniseksi ja sulautui lopulta horisonttiin.
Mä kurvasin pyöräni tallin pihaan, ja jätin sen nojaamaan punatiilisen rakennuksen kulmalle. Oletin aivan tien vieressä seisovan rakennuksen olevan maneesi, ja sen vieressä oli ratsastuskenttä, joka oli edelleen epäsäännöllisesti kasautuneiden lumikinosten peittämä. Muu tallipiha oli sateen jäljiltä vielä hieman kurainen, joten mä yritin väistellä pahimmat lätäköt ja pujotella kohti tallia.

Sisältä tulvi kuivan heinän ja lämpimän hevosen sekainen tuoksu. Kuului muutama iloinen hörähdys, kun mä astuin sisään. Ilmoitustaululla roikkuvat liput ja laput keinahtelivat ovesta tulvivan ilmavirran mukana, mutta asettuivat sitten, kun ovi pamahti kiinni mun takanani.
- Moikka, leveän hymyn kasvoilleen vetäissyt nainen tervehti mua kulman takaa. Hänellä oli tummat, korkealle poninhännälle kietaistut hiukset ja korkeat poskipäät, jotka saivat hymyilevät silmät sirrilleen.
- Moi, mä tervehdin yrittäen hymyillä takaisin. - Mä olin hoitohepasta kysellyt, ja vähän hukassa. Oon Miika Stansgård.
Nainen näytti hetken tosi mietteliäältä, mutta hänen ilmeensä kirkastui sitten.
- Joo! Mä oon tosiaan Dee, tallin omistaja. Muistankin sut hyvin! Sä olit Vireestä tai Sukasta kiinnostunut, etkös? nainen sanoi ja työnsi virallisesti kättään minua kohti kätelläkseen. Hieman epävarmoin ottein mä tartuin siihen, mutta en nähnyt tarpeelliseksi enää toistaa nimeäni.
- Joo, mahdollisesti, mä nyökkäsin sitten.

Deen mukana, mä kuljin muovimatolla päällystettyä tallikäytävää pitkin kenkien märät pohjat vinkuen. Osa karsinoista oli vielä tyhjiä, mutta silloin tällöin mä saatoin nähdä ohikulkiessa höristävät korvat tai karsinan oveen painetun takapuolen.
- Tämä tässä on Vire, ja Sukka on tuo harmaaharjainen tuolla, Dee pysähtyi erään karsinan luo, jossa seisoi korviaan pyörittelevä, tallin kelmeässä valossa punertava suomenhevonen. Se vilkaisi meitä uteliaana ja tuli sitten puuskahtaen tervehtimään.
- Vire on nimensä mukaisesti aika vireä tapaus. Vähän sellaista suokin järeyttä kyllä löytyy, mutta komea se on kuin mikä, ja ihan kivakin, kun vaan on tarpeeksi määrätietoinen kuski kyydissä.
Mä mittailin hevosta katseellani, ja olihan se ihan komean näköinen. Lihaksikas ja paksu kaula työntyi karsinan puolioven yli ja turpa hamuili sekä mut että Deen läpi makupalojen toivossa. Mä ehkä mahdollisesti olisin saattanut olla kiinnostunut myös hieman tavoitteellisemmasta treenaamisesta, ja sopiva säpäkkyys olisi ainakin kisakentille saattanut olla ihan vaan plussaa. Mä yritin kuitenkin palauttaa mieleeni, että olin istunut hevosen selässä viimeksi monta kuukautta sitten, joten taitojen palauttelemiseen saattaisi mennä ainakin muutama ratsastuskerta.

Vähitellen me valuttiin Sukan luo. Se möllötti karsinassaan korvat nätisti hörössä ja tutkaili meitä melkeinpä pää kallellaan, kuin säyseä ja kärsivällinen koiranpentu.
Omaa hoitokopukkaa etsiessä, mä oikeastaan olin jo ollut aika varma, että Vire voisi olla se mun suosikki, mutta nyt kun näin Sukan ilmielävänä, musta alkoikin tuntua, että se oli vielä ihanampi. Joku saattaisi pitää mua nössönä, jos, tai kun valitsisin lempeäsydämisen tamman jonka auktoriteetti on tasoa lattiamatto. Sukka oli kuitenkin ihan pirun söpö tummine silmineen ja harmaine hamppujouhineen. Ihastuin myös sen nimeen, joka kuvasi sen miellyttämishaluista luonnetta aika osuvasti.
- Sukka on tällainen lempeä äitihahmo, mutta kuitenkin aika pirteä ja elämäniloinen. Ei tylsä ollenkaan, Dee kuvaili taputtaen hevosen kaulaa sotkuisesti molemmilla puolilla roikkuvan harjaksen alta.
- Se on kyllä kiva, mä hymähdin antaen tamman lutkuttaa limaisella kielellään käsiäni. Sukka tuntui katsovan suoraan mun silmiin, ja sitä kautta suoraan mun sieluun. Se oli niin lämpimän ja turvallisen tuntuinen, että mä olin totaalisesti myyty. Silti siinä oli sellaista jotain pirteyttäkin, ei se tosiaan pystyynkuolleeltakaan vaikuttanut. Mä kelasin mielessäni sen pyöreää, paljasta selkää helteisenä kesäpäivänä, mutta toisaalta myös sen keinuvaa laukkaa vaikkapa kirpeän talvipäivän valmennuksessa. Jos yhdestä katseesta pystyy näkemään silmänräpäyksessä kokonaisen seuraavan vuoden, mä olin aika varma, että meistä voisi tulla pari.
- Hei, mä voisin ehkä ottaa tän. Aika symppis tapaus, sain lopulta sanottua. En mä tiedä näyttikö Dee yllättyneeltä, vai oliko hänen perusilmeensä sellainen avoin ja yltiöpirteää hymyä heijastava.
- Sopii vallan mainiosti, tämä tokaisi sitten. - Kuulitkos Sukka, Dee tönäisi tamman lapoja leikkimielisesti. Sukka ei ollut moksiskaan, vaan painoi turpansa hellästi naisen olkapäälle ja puhalsi hiukset hänen kasvoilleen.
Mun teki melkein mieli itkeä. Ihan varmasti maailman söpöin hevonen.

Vastaus:

Vau, oot erittäin taitava kirjoittaja ja osaat selvästi tuoda tarinassa esille myös "hahmosi" Miken persoonallisuutta! :o (Villahaka on söpö nimi tallille, apua :D) Hyvä että kumminkin sait valinnan tehtyä, eiköhän teistä tuu vielä hyvä pari Sukan kanssa! Annan tästä sulle 80v€, oleppas hyvä!

- Dee

Nimi: Ansku

23.04.2017 13:26
Siitä on jo puoli vuotta kun olen viimeksi ollut kunnolla hevosten parissa. Aika tuntuu pitkältä, mutta samaan aikaan todella lyhyeltä. Pystyn vieläkin kuvittelemaan sen rakkaan suokkiruunan, jonka kanssa vietin usean vuoden elämästäni, jota hoidin kuin omaa hevosta. Kyyneleet nousevat silmiini, joten pudistan päätäni ja tarkennan näköni taas edessäni avautuvaan tiehen.
"Herää jo Ansku, sinä ajat. Et voi vetistellä auton ratissa tuolla tavalla." Kyllä, minulla on joskus tapana ajatella ääneen. Se vain jotenkin auttaa minua keskittymään olennaiseen ja lopettamaan haaveilun silloin, kun sille ei ole aikaa.
Näen tien laidassa kyltin. "Myllyjärvi. Täällä sen täytyy olla." Käännän valkoisen Audini mutkittelevalle hiekkatielle. Olin tietenkin tarkistanut tallille vievän reitin etukäteen GoogleMapsista, mutten ollut aiemmin ajanut täälläpäin, joten olin hyvin huojentunut että olin edes oikeassa suunnassa.

Hiekkainen tie tuntui kestävän ikuisuuden. Olin innoissani uudesta hoidokistani, mutta samaan aikaan epäileväinen. Entä jos Cassun kanssa ei natsaakaan?
Kun vihdoin käännyn viimeisestä risteyksestä, parkkeeraan autoni tallirakennuksen viereen. Nousen ylös, otan pelkääjänpaikalta mustan, nahkaisen laukkuni ja pamautan auton oven kiinni. Katsahdan valkoista, uudehkoa menopeliäni pudistellen päätäni. Olin aamulla pessyt sen perusteellisesti, jotta antaisin hyvän kuvan itsestäni ensimmäisenä päivänä. Nyt tuo vehje oli yltäpäältä kurassa. Valkoisessa autossa se näkyi vielä naurettavan selkeästi. Onneksi kukaan ei ollut näkemässä saapumistani.

Katsahdan hieman ympärilleni, nostan kasvoilleni pirteän hymyn ja lähden tepastelemaan lähintä rakennusta kohti, jonka olin todennut päätalliksi. Vetäisen oven auki ja astun sisään. Heti vasemmalla puolellani huomaan suuren ilmoitustaulun, johon on kiinnitetty muutamia lappusia. Selaan ilmoitukset nopealla vilkaisulla läpi ja otan muutaman askeleen eteenpäin. Suoraan edessäni näyttäisi olevan vessat. Molemmilla puolillani näkyy pitkät karsinarivistöt. Lähden hitaasti kävelemään oikealle, lueskellen karsinoissa asustelevien hevosten nimiä. Monet uteliaat silmäparit tuijottavat minua kaltereiden takaa, mutten vielä löydä Cassun nimeä saapuessani tallin päädyssä olevalle pesupaikalle. Kävelen takaisin tallikäytävän keskelle ja jatkan toisen karsinarivistön katselua. Viimeinen karsina ennen varuste- ja rehuhuoneita. "King Casanova". Siinä se on.

Kurkistan karsinan sisään ja huomaan tummanruunikon andalusialaisen nostavan päänsä heinäkasan seasta. "No moikka", sanon iloisesti ja ojennan käteni kaltereiden välistä. "Sinun täytyy olla Cassu". Hevonen lopettaa hetkeksi heinän mussuttamisen ja katsoo minua epäileväisesti. Sitten se ojentaa turpaansa kättäni kohti ja hörähtää tervehdykseksi. Sipaisen sormillani orin turpaa, mutta tämä vetää päänsä nopeasti pois ja heilauttaa sitä pari kertaa ylös ja alas, hirnahtaen samalla hyvin orimaisesti. Vetäisen käteni pois säikähtäneenä, mutta naurahdan sitten kuitenkin. Kyllä, tämä on aivan varmasti Cassu.
Kaivan laukustani porkkanan, jonka olin varannut ihan tätä kohtaamista varten. Ojennan sen karsinan raosta ja kuiskaan hoitsuni nimen. Tämä katsahtaa minua ensin pöljällä ilmeellä kaula pystyssä, mutta kurottaa sitten sen verran, että saa napattua porkkanan. Sitten se heittelee taas päätään ja päästää samalla hauskankuuloisen pärskähdyksen. Hymyillen jään katsomaan tätä kaunista olentoa hetkeksi.
"Eiköhän meistä vielä kaverukset tule", totean hiljaa ja Cassu katsahtaa minua lempeästi, ihan kuin se olisi ymmärtänyt sanani. Käännyn pois karsinan luota ja kävelen tallirakennuksen päätyyn, ulko-oven luo.

Astuttuani ulos, huomaan edessäni suurehkon maneesin. Kävelen sitä kohti ja raotan varovasti ovea. Sisällä näen pari ratsukkoa treenaamassa, sekä nuorehkon naisen seisomassa maneesin keskellä. Tämä huomaa minut ja nostaa kätensä tervehdykseksi. Vastaan hänelle samalla tavalla. Hänen täytyy olla Dee. Katselen pienen hetken ympärilleni, sekä meneillään olevaa valmennusta, kunnes astun maneesista ulos ja suljen oven hitaasti perässäni.

Seuraavaksi suuntaan pienemmän tallirakennuksen luo. Kopautan loskan kengistäni tallin oven eteen ja astun sisään. Otan muutaman askeleen eteenpäin ja käännyn oikealle huomatakseni, että edessäni aukenee pitkähkö tallikäytävä. Kävelen hitaasti käytävän toiseen päähän katsellen ympärilleni ja karsinoissa ruokailevia kauramoottoreita. Päädyssä avaan ulko-oven, astuen ulos. Kierrän laidunten puoleiselta sivulta takaisin sisäpihalle. Vielä yksi rakennus, missä en ole käynyt. Sen täytyy olla se oleskelutila, jollaisen kuulin täällä olevan. Tiesin pihaympäristössä sijaitsevasta leirirakennuksestakin, mutta en tiennyt saako siellä mennä huvikseen käymään.

Astelen ratsastuskentän edessä sijaitsevan rakennuksen ovelle ja vedän sen auki. Edessäni avautuu suurehko oleskelutila, joka on sisustettu kotoisilla kalusteilla. Heitän kengät oven eteen. En tiedä kuuluiko niin tehdä, mutta ehkä parempi pelata varman päälle. Astelen tuvan perällä olevan ruokapöydän luo ja kaivan laukustani pari karkkipussia, jotka olin matkalla ostanut läheiseltä kioskilta. Pengon pari keittiön kaappia etsien sopivaa kulhoa, kunnes löydän sellaisen. Kippaan molempien karkkipussien sisällön kulhoon ja laitan yhden namun nopeasti suuhuni. Ajattelin näin ensimmäisenä päivänäni tuoda jotain pientä koko talliporukalle, vaikkei kukaan nyt harmikseni ollut elettäni näkemässäkään. Kävelen takaisin kenkieni luo, vetäisen ne jalkoihini ja astun ulos ovesta.

Kävelen suoraan valkoisen 2015 vuosimallin Audi a7:ni luo ja avaan sen oven, kurotan auton sisään ja heitän kassini pelkääjänpaikalle. Juuri silloin kuulen takaani äänen.
"Hei, sinä olet varmaankin se Cassun uusi hoitaja?". Säikähdän niin, että lyön pääni vahingossa autoni oven reunaan, sekä päästän v:llä alkavan voimasanan, jonka jälkeen käännyn ympäri, pitäen vasemmalla kädelläni takaraivoani.
"Jo-oo, kyllä olen", vastaan yhä hämilläni, katsellen minulle puhuvaa naista. Ei hemmetti, tämähän on juurikin se sama nainen, joka oli hetki sitten maneesissa pitämässä valmennusta. Dee. Annoin varmaan todella hyvän kuvan itsestäni kun ensimmäinen hänen kuulema sana suustani oli kiroilua.
"Sori tuosta äskeisestä", sanon vielä ja katsahdan varpaisiini. Yleensä en ole ujo, mutta tämä tilanne jotenkin jännitti. Entä jos Dee päättäisikin nyt, ettei haluakaan minua tänne hoitamaan Cassua?

Dee kuitenkin naurahtaa ja astelee luokseni, tarjoten kättään. Kättelemme nopeasti.
"Älä nyt höpsi, kiroilu auttaa kummasti, eikös? Olen muuten Dee".
"Ansku", vastaan hymyillen kohteliaasti takaisin. Huh, ei hän tainnutkaan olla niin kalkkis kuin muut tuntemani tallinomistajat. Jatkan kuitenkin vielä: "Olin juurikin lähdössä". Deen ilme muuttui hetkessä vähän surumielisemmäksi.
"Nyt jo? Kerkesitkö jo nähdä tarpeeksi? Joko kävit katsomassa Cassua?"
"Joo ja joo. Cassu vaikuttaa tosi ihanalta oripojalta ja uskon, että me tullaan hyvin juttuun. Ajattelin vain tänään tehdä tällaisen pikaisen tutustumiskierroksen ja tulla vähän paremmalla ajalla ensiviikolla. Tänään on vielä paljon hommaa kotona", vastaan katsoen Deetä pahoitellen, mutta hän näyttää kuitenkin ymmärtävän.
"Itseasiassa itsellänikin on tässä nyt vähän kiireitä, joten jutellaanko paremmin ensikerralla?", hän vastaa ja katsahtaa minuun toiveikkaasti.
Vastaan myöntävästi ja kerron vielä oleskeluhuoneen pöydälle jättämistäni namuista, jonka jälkeen sanomme hyvästit ja istuudun autooni. Käynnistän sen ja pakitan pois parkkipaikalta, kääntyen takaisin sille samaiselle hiekkatielle, jota pitkin olin tänne tullutkin.

Kasvoilleni nousi väkisin pieni hymy ajatellessani, mitä kaikkea tulisin täällä vielä kokemaankaan. En malta odottaa ensiviikkoon, kun pääsen tutustumaan tallin henkilökuntaan ja muihin hoitajiin. Toivottavasti myös pääsen silloin tekemään enemmän Cassun kanssa. Kurvaan pois talliympäristöstä edelleen hymy huulillani. Tästä se alkaa.

//Tämä oli nyt vain tällainen tutustumistarina, jossa ei oikein tapahtunut mitään, mutta seuraavasta tarinasta eteenpäin tapahtuu vähän enemmän.. :D niin ja sitten vielä kysäisen, että pystyykö hevosella tarinassa ratsastamaan, jos ei ole vielä ostanut satulaa, suitsia yms? :)

Vastaus:

Kyllähän mulle susta ihan hyvä ensivaikutelma jäi, vaikka ekana suustasi kuulemanani sanana olikin kirosana! x) Pyrinkin kovasti siihen, etten olisi mikään kalkkis... huh, kalkkiksista on traumoja :D Susta ja Cassusta tulee todellakin vielä hyvät kaverit, tuntuu jo nyt että sovitte hyvin toisillenne ;) Ei haittaa mitään, vaikka käynti oli vain melko lyhyt, ensi kerralla sitten :D

Hevosella pystyy kyllä ratsastamaan, sitten täytyy vain lainata tallilta sille jotain, mutta mahdollisimman pian tulisi kuitenkin hoitajana ostaa sille varusteet :D Annan tästä tarinasta 80v€! ^^

- Dee

Nimi: Fulli

23.04.2017 11:15
Tarina kaksi

Jes! Sunnuntai! Vihdoin! Aamulla heräsin ennen kahdeksaa ja aloin pakkaamaan tavaroitani autoon. Poikaystäväni oli lainannut autoaan minulle täksi viikoksi, kun hän itse oli lyhyellä viikon lomalla Espanjan auringossa. Tänään hän tulisi ja hakisin hänet lentokentällä ja samalla palauttaisin hänelle autonsa. Mutta, vieä tänään minä hyödyntäisin hänen autoaan tallille mentäessä. Heitin auton takakonttiin muutamat Tapion harvoin käytetyt loimet ja jotain lääkeaineita ja muita, hyvin harvoin tarvittavia asioita. Sitten etsin ikivanhat ratsastussaappaani ja asettelin ne takakonttiin, samoin kypärän, vilttini ja turvaliivin. Tallitakkini otin päälle, mutta tiesin että kunhan pääsisin tallille ja päivä vähän etenisi pidemmälle, saisin heittää paksun mustavihreän toppatakkini pois päältä. Ei se ollut edes mukava päällä, mutta ajoi asiansa. Kun kaikki roju ja rompe oli mukana, käynnistin poikaystäväni auton joka hörähti saman tien käyntiin. Radiossa pyöri viikon parhaita paloja aamushowsta ja pyöräytin silmiäni suureleisesti kun iso mies rupesi räkättämään jollekkin "vitsille".

Automatka sujui rattoisasti muutamassa minuutista ja pian huomasinkin ajavani kohti hiljaista Myllyjärveä. Vasta muutama hevonen oli tarhoissa, olihan kellokin vasta vähän yli kahdeksan. Parkkeerasin auton parkkipaikalle ja sammutin sen. En nyt vielä siirtäisi rojuja paikoilleen. Lampsin autosta pitkällä ja tomaralla askeleella päätalliin, missä Dee taluttikin minua vastaan ruskea valkoista ruunaa.
"Huomenta! Oletpa ajoissa!" Dee kuulosti hämmentyneeltä törmätessään tallilaiseen näin aikaisin.
"Heh, huomenia!" Nauraghdin. Dee pysäytti hevosen joka hyvin nopeasti alkoi tuupopimaan Deetä kärttyisästi.
"Tapio onkin jo tarhassa, niinkuin sovimme" Dee tokaisi samalla kun koitti saada ruskeavalkeaa ruunaa pysymään aloillaan.
"Okei! Voinko jotenkin auttaa?" Nyökkäsin ja koitin olla välittämättä ruunan säätämisestä Deen takana.
"No tuota... " Dee kuulosti mietteliäältä, kunnes jatkoi:
"Minä vien heppoja tarhoihin niin siivoa sinä vaikka karsinoita? Kottarit ja talikko on lantalan luona. Minä tulen kyllä kohta auttamaan sinua."
"Okei" hymyilin ja ohitin kaksikon, jotka jatkoivat matkaa. Lampsin lantalan luokse. Etsin nopeasti katseellani aseistuksen joilla siivota karsinan. Otin talikon kottarien kyytiin ja ajoin kottarit karsinoiden eteen. Okei, purua karsinan pohjalla, ainakin näkyy kakkakasat helposti! Siistin karsinoita ripeään tahtiin, mutta kuitenkin huolellisesti ja aina kasinan purualustan täyttäen uusiksi. Pian Deekin yhtyi leikkiin mukaan eikä siinä mennyt kuin vajaa kaksi ja puoli tuntia niin kaikki karsinat oli siistitty pikkutallista ja päätallista.
"Kiitos, sinusta oli paljon apua! Ilman sinua en olisi vielä edes puolessa välissä!" Dee kiitteli minua vuolaasti, kun kävelimme lantalalle viimeistä kertaa. Hymähdin ja hymyilin vaisusti.
"Oleppa hyvä"
"Mitäs ajattelit tehdä tänään?" Dee viritteli smooltoolkkia. Kohautin lapoja.
"En tiedä, ehkä käymme ratsastamassa.. minne tällä kannattaisi mennä maastoon?" Kysäisin varovasti.
"Noo... Mylläjärven ympäristö on ihan miellyttävää ympäristöä, mutta pääasiassa vain kävelyyn.." Dee mietti
"Okei..No.. ehkä menemme kentälle niin saa siihenkin jotain liikettä, ei Tapiolla ole ratsastettu eikä muutenkaans uuremmin liikutettu viikkoon.." Dee nyökkäsi ja tiemme erkanivat, kun Dee jatkoi matkaansa tallille ja minä lähdin autolle. Perääni Dee huusi olevansa vielä toimistossa, jos jotain asiaa olisi. No, nyt minun olisi tyhjennettävä auto minun ja Tapion rojuista, minkä lisäksi heittäisin takkini pois.

Reilun puolen tunnin jälkeen olin saanut kaikki tavarat paikalleen ja lähdin hakemaan Tapiota tarhasta. Mietin edelleen mitä tekisin ruunani kanssa kun saavuin tarhan portille missä Tapio ja joku toinen suokki, rautias niin ikään, nahistelivat poikamaisesti näykkien toisiaan. Kaivoin puhelimen taskustani ja räpsäisin nopeasti kuvan taistelevista suokkipojista. Juuri sopivasti kuvaa varten kaksikko nousi toisiaan vasten. Naurahdin ja kutsuin Tapiota, joka olki jo tiputtautunut neljälle jalalle. Kumpikin suokeista käänsi päänsä minua kohti. Kutsuin uudestaan Tapioa, jonka ilme kertoi kyllä ruunan mielipiteen siitä että tulin kesken leikkien hakemaan sitä. Kömmin tarhaan ja kutsuin Tapiota nyt napakasti ja maiskautin tehostaakseni käskyä tulla luokseni. Ruuna otti pari askelta minua kohti, kunnes pysähtyi. Toinen hevonen seurasi perässä. Maiskutin ja aloin kävelemään kaksikkoa kohti. Tapio katsoi minua arvostelevasti ja toinen suokki uteliaana, ikään kuin miettien että kuka olin ja saisiko minulta nameja. Pääsin aivan Tapion viereen ja aloin heittämään riimunvartta ruunan kaulalle, helpottaakseni ruunan nappaamista, koska se alkaisi kuitenkin pyörimään. Noh, Tapio väisti sen ja alkoi pyörimään. Pyörin vastaan ja koitin tarrata ruunan harjasta kiinni, koska silloin se ei pääsisi karkuun. Mutta turha toivo... Manasin ja jatkoin ruunan perässä pyörimistä kuinnes luovutin ja ajoin sen juoksemaan ympäri tarhaa. Toinen hevonen säpsähti ja lähti myös Tapion tavoin juoksemaan. Tapio juoksenteli ympäri tarhaa ja koitti hidastaa. Ajoin ruunan uudestaan liikkeelle. Itseppähän halusi juoksennella! Pian Tapioa alkoi selkeästi kyrsiä moinen touhu ja ruuna alkoi alistua. Lopetin ajamisen ja pian ruuna tulikin pahoillaan luokseni. Pujotin riimun sen päähän ja rapsutin säänkohdalta palkinnoksi.
"Hyvää poikaa!" kehuin matalasti ja taputin myös rennosti toista suokkia, joka oli edelleen hämmentyneen näköinen. Naurahdin lähdin kohti porttia. Toinen suokki seurasi perässämme portille. Avasin portin alalangan ja nostin sen kiinni ylälankaan. Avasin ylälankaan ja ohjasin Tapion ulos tarhasta ja pysäytin sitten ruunani tarhan ulkopuolelle, missä se alkoi hamuta heinätukkoa tarhan ulkopuolelta. Nykäisin terävästi vasemmalla kädelläni riimunarusta samalla kun suljin tarhaa toisen nenänedestä.
"Tapio!" Ruuna nosti päätään. Kiskaisin riimunvartta enemmän itselleni ja ruuna seurasi perässä. Portti oli suljettu, lähdin taluttamaan Tapiota talliin.

Tallissa ohjasin ruunan karsinaansa, suljin ovea valesvireeseen ja ripustin riimunvarren vielä luomaan illuusiota ovesta hevoselle siksi aikaa kun hain harjat ja Tapion suitset. Ripustin suitset oveen ja tipautin harjakorin karsinan oven eteen. Tapio pyöri karsinassa kuin väkkärä, eihänm tallissa ollut lisäksemme muita. Rauhoittelin ruunaa ja aloin harjaamaan liikuskelevaa suomenhevostani. Turkki oli nopeasti harjattu tarpeeksi puhtaaksi, joten noukin suitset karsinan ovesta. Heitin ohjat kaulalle ja aloin pyydystää ruunan päätä, jota se heitteli vältellen otettani.
"Tapio Jukoliuta!" Ärähdin ja nappasin ruunani nenäpiistä kiinni. Kun pää oli saatu kiinni, suitset meni helposti päähän. Kuolaimet Tapio otti helposti suuhunsa ja kun ruuna ei päässyt karkuunkaan, oli helppo pujottaa suitsien nahkaosat korvien taakse. Suljin poskihihnan ja nostin ohjat kaulalta. Matkalla kentälle, ottaisin kypäräni hoitajien oleskeluhuoneen eteisestä, johon olin sen jättänyt.

Kentällä vastaani tuli pulma. Tapiolla oli korkeutta niin paljon, että kaltaiseni sotanorsu ei pääse sen selkään ilman jalustimia. Mistä nyt löytäsin itselleni korokkeen, josta loikata Tapion selkään. Hetken päästä bongasin kentän ulkopuolelta yhden jakkaran. Haimme Tapion kanssa punavalkean kiikkerän jakkaran kentälle, nostin sen ihan aidan viereen, kipusin sen päälle ja ponnistin roikkumaan Tapion selkään vatsalleni. Ähisten ja puhisten sain itseni hajareisin istumaan ruunan selkään ja painoin kantapäilläni Tapion kylkiin. Raskaasti huokaisten ruuna alkoi kiertämään kehää kentällä. Käveltyämme arviolta viisi minuuttia, aloin taivuttelemana ja asettelemaan Tapiota ympyröillä ja volteilla, sekä kolmikaarisella kiemurauralla. Tapio totteli maailman puolivillaisimmin ja aloin katumaan raipan jättämistä hoitajien huoneelle. Maiskutin ja koitin saada ruunaani energiaa, turhaan. Hetken taivuteltuani koitin nostaa ravia, ties vaikka Tapio hieman heräisi. Maiskautin ja painoin kantapäät Tapion turkkiin, ei reaktiota. Maiskautin ja painoin kantapäät kylkiin uusiksi ja maiskautin. Pään heitto ja hyvin laiska ja ravin nosto. Heiluin kuin heinäsäkki epätasaisessa ja surkeassa ravissa ja koitin saada ravia irti. Hidastin käyntiin, koska en ravi ei herännyt. Mietin mitä tekisin seuraavaksi kun en voinut oikein tehdä mitään, mutta sitten näin yhden tallitytöistä tallipihalla, kävelemässä kohti hoitajien oleskelurakennusta, kuin olisi juuri tullut tallille. Ohjasin Tapion oleskeluhuoneen vierelle ja pysäytin ruunan.
"Hei!" huusin toiselle.
"Elizako olit?" Toinen nyökkäsi ja käveli luokseni.
"Sinä olit Fulli? Ja tuo on yksärisi, Tapio, eikö vain?" Eliza kysyi. Nyökkäsin.
"Olisitko ihana ihminen ja hakisit kaapistani yleisraippani? Tapio ei liiku ja pohje ei mene läpi." Pyysin. Eliza nyökkäsi. Heitin avainnippuni taskustani Elizalle.
"Se jossa on Tapion kuva avaimenperänä" Eliza kiitti ja käveli ripeästi oleskeluhuoneelle. Hetken kuluttua Eliza tuli takaisin mukanaan kokomusta yleisraippa. Käänsin Tapion aidansuuntaisesti ja noukin ojennetut avaimet ja raipan.
"Kiitos!" Hymyilin Elizalle samalla kun tungin avaimiani taskuuni.
"Paljonko kello oli?" Eliza kertoi kellon olevan vähän yli kaksitoista. Kiitin vielä kerran ja patistin Tapion liikkeelle. Siirsin raipan vasempaan käteen ja nostin ravin painamalla pohkeet kylkiin ja muistuttamalla raipalla. Tapio nosti laiskan ravin ja meinasi heti hidastaa takaisin käyntiin. Napautin raipalla ja Tapio heräsi hieman. Lähdin ohjaamaan Tapiota isolle päätyympyrälle ja muistuttelin kokoajan raipalla oikeaa askellajia. Vähän kerrassaan Tapio ymmärsi, että sen on ravattava. Vaihdoin suuntaa ja Loppu tunti menikin ihan hyvin. Ravailimme ja taivuttelin Tapiota. Loppukäyntien jälkeen käänsin pojan kentän keskelle. Pysäytin ruunan ja taputin se turkkia joka oli muuttunut jo kesäkarvaksi. Kehuin matalalla äänellä ruunaa ja kallistuin makaamaan sen lautasten päälle. Taivas oli kauniin sininen ja aurinko paistoi ihanasti pilvien läpi. Kesä alkoi olla täällä! Huokaisin syvään ja pian tunsin Tapion tekevän samoin ja lepuuttavan oikeaa takastaan. Nousin pystyyn ja laskeuduin maahan. Nostin ohjat Tapion kaulalta ja lähdimme tallille. Tallissa Tapio oli aiempaa rauhallisempi, kun talliin tullessa oli hirnahtanut sydäntä särkevästi. Ylätyksekseni tallista oli kuulunut vastaus, Eliza oli varmaan tuonut hoitsunsa Novan sisälle, tai sitten se oli joku muu hevonen, en jaksanut perehtyä asiaan. Vein Tapion karsinaansa, riisuin suitset ja suljin oven siksi aikaa että pesin kuolaimet ja pakkasin suitset sekä vein ne satulahuoneeseen. Lähdin hakemaan hoitajien huoneistosta jääkaapista kylmäys suojat Tapiolle, lisäksi vein kypäräni ja raippani takaisin paikoilleen. Kun tulin takaisin tallille, hain nopeasti harjat ja jätin harjalaatikon karsinan ovelle kun itse menin virittelemään kylmäyssuojia Tapion jalkoihin. Kun sain suojat jalkoihin, aloin harjaamaan ruunaa.

Reilun varttitunnin jälkeen vein harjat takaisin paikoilleen, irrotin suojat Tapion jaloista ja puin ruunalle riimun päähän. Vein Tapion takaisin tarhaan, josta olin sen aamulla ottanutkin, riisuin riimun ja lähdin kohti oleskeluhuonetta. Josko sinne olisi jostain syystä eksynyt valmista ruokaa, koska en tyhmänä ollut muistanuut ottaa ruokaa mukaan. Vilkaisin kännykkääni kun tulin oleskeluhuoneelle, 14.17. Oli aikakin jo syödä! Nostin Taavetin kylmäyssuojat omaan kaappiini ja jätin riimun kenkieni päälle eteiseen. Kävelin "keittiöön". Ei ollut lämmintä ruokaa, sääli. Seuraavaksi katoin jääkaappiin. Ei valmista ruokaa, mutta meetvurstia ja juustoa oli. Mieleeni heräsi kysymys, ja katsahdin oitis pakastimeen. Jes! Herne-maissi-paprika pakaste löytyi ja nostin sen nopeasti pöydälle. Kaivoin kuiva-ainekaapista riisiä ja pistin äitini meetvurstirisoton valmistumaan. Juoksin nopeasti Tapion riimun ja narun paikoilleen ja sitten takaisin jatkamaan ruuan tekoa. Samalla kun ruoka valmistui, etsin jotain muovirasiaa missä laittaa ylijäävä ruoka jääkaappiin.

Kun ruoka oli valmis, lapioin suuren lusikallisen risottoa lautaselleni, söin ruuan vesilasin kera ja katsoin YouTubea kännykältäni. Kun ruoka oli loppu, pakkasin sen jääkaappiin ja kirjoitin paksulla mustalla tussilla terveiset muovirasian päälle. "Olehyvä, syökää pois vain!" Hymyilin ja mietin mitä sitten. Päädyin ottamaan ruokaperäsety ennen kuin menin auttelemaan talliin. Vasta viiden jälkeen lähdin kotiin siistiytymään, jotta voisin hakea poikaystäväni lentokentältä.

//Au, ranteeni kuoli :(

Vastaus:

Kiitos avusta karsinoiden putsauksen kanssa, apu todellakin kelpaa aina ;) Yksin minulla olisi mennyt paljon pidempään... vaikka toki löytyyhän meiltä pari tallityöntekijääkin (esittelyä kirjoitan luultavasti myöhemmin) jotka auttelevat mutta nelistään nopeampi kuin kolmistaan :) Kiva että ehditte myös käväistä kentällä ratsastamassa Tapion kanssa, niin sai ruuna liikuntaa. Kiitos myös kokkailuistasi, maistelin itse hiukan ja oli oikein herkullista! Annan tästä tarinasta sinulle 77v€ :) Kaiken lisäksi saat tasonousun ansiosta bonusta 30v€ ja ilmaisen riimun kaupasta komealle suokkipojallesi!

- Dee

Nimi: Eliza

22.04.2017 18:20
Perus kouluvääntöjä

Kello oli noin yksitoista, kun saavuin Myllyjärven tallille. Menin ensimmäisenä hoitajien oleskelutilaan, siellä ei näkynyt ketään muuta. Vaihdoin kengät ja virittelin minichapsit kenkien päälle. Olin eilen tuonut myös vanhan kypäräni jo tallille, joten otin kypärän ja hanskat mukaani ja lähdin kohti päätallia. Katsoessani tarhoille näin Novan ja muiden hevosten olevan tarhoissa, Nova tosin tarhasi ainakin toistaiseksi yksin.

Astelin sisään päätalliin, jossa Dee oli siivoamassa karsinoita.
-Huomenta Dee. Voinko auttaa karsinoiden siivoamisessa?
-Hei Eliza. Tietenkin voit auttaa, onhan näitä tässä vielä siivottavana. Lantalan vieressä on kottikärryjä ja talikoita.
Lähdin hakemaan kottareita ja talikkoa ja kärräsin ne sitten karsinan ovelle. Tiesin, että tässä hommassa tulee kuuma, joten otin hupparin pois päältäni ja nakkasin sen loimitelineelle. Olihan tänään aurinkoinen ja suht lämmin päiväkin, niin kuuma tulisi ihan varmasti, ainakin minulle.
Aloitin tallin toisesta päästä niin, että tulisin Deetä vastaan. Karsinassa oli purukuivike, onneksi, koska se oli helpompi siivota kuin turvekarsina. Nostelin aluksi näkyvät lantakikkareet kottareihin ja käänsin karsinan. Matkalla eteen tulleet kikkareet nostelin kottareihin ja etsin pissikohdan. Kävin sitten kippaamassa kottikärryjen sisällön lantalaan, hain puhdasta purua ja vein puhtaat kuivikkeet karsinaan. Siirryin seuraavalle karsinalle, jonka puhdistin samalla tavalla. Taisin siivota yhteensä kuusi karsinaa tai enemmänkin, mutta ainakin kuusi ja yhtenä niistä oli Novan karsina. Se oli sinällään helppo siivota, kun kaikki lantakikkareet olivat yhdessä kasassa karsinan perällä. Lopuksi vein kottikärryt ja talikon omalle paikalleen. Kävin hakemassa hupparini ja laitoin sen päälleni. Otin sitten Novan riimun ja narun ja lähdin hakemaan tammaa tarhasta.

Nova piehtaroi ihan onnessaan mennessäni tarhoille. Novalla näytti olevan oikein kivaa. Onneksi ei ollut nyt satanut ja todennäköisesti pöly tamman karvasta lähtisi ihan pölyharjalla huiskauttamalla. Piehtaroinnin lopetettuaan tamma ravisteli itseään päänsä häntään ja jäi sitten katsomaan minua. Menin tarhaan ja pujotin riimun Novan päähän. Olin jo eilen katsonut, että minusta Novalla on pitkä turpa, mutta eipä se mitään haittaa, joillakin on, toisilla ei. Lähdin taluttamaan Novaa talliin ja tamma tuli nätisti mukaani.

Karsinassa käänsin Novan turpa ovelle päin ja tein vetosolmun. Kävin hakemassa harjat ja aloitin Novan harjaamisen pölärillä. Pöly lehahtikin ilmaan Novan karvasta ja minua alkoi aivastuttaa. En voinut aivastaa karsinassa, joten pidättelin aivastusta hieman, poistuin pikaisesti karsinasta ja ei. Eipä se aivastus sitten tullutkaan. Melko perus, kun minusta on kyse. Ensin aivastuttaa, mutta ei se sitten tulekaan.
Menin takaisin karsinaan ja jatkoin Novan harjaamista. Kun pölyt oli kevyesti harjattu pois, vaihdoin pölärin pehmeään harjaan ja harjasin Novan huolellisemmin läpi. Sen jälkeen oli kavioiden puhdistuksen vuoro ja se oli jo paljon helpompaa kuin eilen. Ei tarvinnut kuin vähän nojata Novaan ja sanoa reilusti “nosta”. Vein harjakorin satulahuoneeseen ja etsin käsiini Novan satulan ja suitset.
Palasin karsinalle ja ripustin suitset karsinan oven vieressä olevaan koukkuun ja menin satula mukanani karsinaan. Nostin satulan hellästi Novan selkään, silti tamma luimi hieman. Laitoin vyön löysästi kiinni ja kehuin Novaa. Suitsia laittaessa tarkistin ensin, ettei kuolaimet ole kylmät. Sitten aloin suitsia Novaa. Tamma ei kuitenkaan suostunut ottamaan kuolaimia suuhunsa, joten laitoin vasemman käden peukalon tamman suupieleen. Suu aukesi, sain kuolaimet Novan suuhun ja nostin niskahihnan korvien yli. Laitoin poskihihnan, turparemmin ja alaturparemmin kiinni. Painoin kypärän päähäni ja kiinnitin sen remmin. Laitoin hanskat käteen ja lähdin taluttamaan Novaa kentälle.

Taluttaessani Novan ulos tallista, tamma säikähti jotain, mitähän lie mörköä ja hyppäsi vähän sivuun. Olin kuitenkin tilanteen tasalla ja rauhallinen eikä tamma päässyt livistämään mihinkään. Matkamme jatkui kohti kenttää. Suljin portin ja talutin Novan hieman keskemmälle kenttää. Nostin ohjat tamman kaulalle ja aloin kiristää satulavyötä. Nova luimi hieman, mutta sain kiristettyä vyön ja laskin jalustimet. Mittailin niitä sopiviksi ja ratsauduin. Tunnustelin jalustimia vielä hieman ja sitten kevyellä pohkeen painalluksella ja hieman maiskutuksellakin lähdimme kävelemään uraa pitkin vasempaan kierrokseen. Varmuuden vuoksi ohjat eivät olleet aivan löysät vaan niin, että saisin ne tarvittaessa nopeasti tuntumalle.
Nova oli reipas ja kävelimme muutaman kerran kentän ympäri, kunnes otin ohjat kunnolla tuntumalle. Aloimme tehdä pysähdyksen joka kirjaimen kohdalle. Alkuun Nova oli sitä mieltä, että nyt ei pysähdellä vaan mennään eikä meinannut oikein pysähtyä, tai pysähtyi kyllä, mutta vasta kirjaimen jälkeen. Yritin antaa Novalle selkeämpiä apuja. Lähestyessämme pysähdyspaikkaa istuin tiiviimmin satulassa ja tein puolipidätteen ja se onnistui. Nova seisahtui kirjaimen kohdalle. Kehuin tammaa ja jatkoimme käynnissä vielä pysähdyksiä tehden.
Jätimme pysähdykset pois ja jatkoimme käynnissä tekemällä päätyihin ympyrät. Lähdimme jatkamaan ravissa yhä ympyröitä tehden. Nova oli koko ajan reipas, välillä vähän liiankin ja osittain siksi teimme ympyröitä. Joka tapauksessa tamma oli kuulolla eikä karannut altani. Vaihdoimme suunnan ratsastamalla kentän poikki. Suunta vaihtui oikeaan kierrokseen ja huomasin heti olevani hieman vinossa ja istuinkin sitten pystymmässä. Oikea kierros oli minulle hankalampi kuin vasen, kun yleensä ratsastettiin vasempaan kierrokseen enemmän. Ympyröillä aloin taivuttaa Novaa sisäänpäin. Pidin oikealla pohkeella vastaan, ettei Nova pienentäisi ympyrää, mutta tamma pienensi silti. Seuraavalla ympyrällä pidin pohkeella tiukemmin vastaan ja säilytimme ympyrän isona. Kehuin Novaa äänellä ja pitkän ajan kuluttua jäimme käyntiin ja annoin Novalle pidempää ohjaa. Jatkoimme uraa pitkin.
Välikäyntien jälkeen keräsin ohjat tuntumalle ja herättelin Novaa pienen ravipätkän avulla. Nova tuntui olevan hyvin hereillä. Ohjasin tamman isolle ympyrälle ja siirryimme harjoitusraviin. Novan ravi ei ollut mikään maailman pehmein, mutta kyllä siinä istui ilman, että suolet meni solmuun. Joskus olin nimittäin ratsastanut hevosella, jonka säkä oli 173 cm ja ravi oli ihan hirveää istua, mutta laukka oli mukavaa.
Parin kierroksen jälkeen tein puolipidätteen ja siirsin hieman jalkojani. Nova ymmärsi heti ja nosti hyvän laukan. Laukka oli tasaista ja reipasta. Teimme laukannostoja eli laukkapätkä ei kestänyt pitkään, aina noin puoli kierrost tai maksimissaan kierroksen verran. Muutaman hyvän laukannoston jälkeen jäimme käyntiin ja vaihdoimme vielä suunnan vasempaan kierrokseen. Melkeinpä heti käänsin Novan taas ympyrälle, jossa teimme muutaman laukannoston ravista. Nostot sujuivat hienosti ja jäimme ravaamaan uraa pitkin. Nova oli todella energinen laukan jäljillä ja sain jo tehdä vähän töitä Novan kanssa, jotta ravi olisi rauhallista.
Jäimme lopuksi kävelemään pitkin ohjin. Reilun pituisten loppukäyntien jälkeen jalkauduin ensin kiitettyäni Novaa ja nostin jalustimet ylös. Löysäsin satulavyön ja nappasin ohjat kaulalta. Lähdin taluttamaan tammaa talliin.
Kentän nurkalla vaani pahaa aavistamatonta Novaa mörkö ja tamma säpsähti, mutta talutin vain tammaa eteenpäin.

Tallissa vein Novan karsinaansa ja ripustin kypäräni naulakkoon ja nakkasin hanskat maahan. Riisuin Novalta ensin suitset ja nostin ne olkapäälleni. Laitoin tammalle riimun, nostin satulan käsivarsilleni, laitoin karsinan ovea pienemmälle ja menin satulahuoneeseen.

Nostin satulan telineelle, jossa luki Nova. Seuraavana otin kuolaimet käsiini ja pesin ne lämpimällä vedellä. Ripustin suitset naulakkoon ja niputin suitset. Nappasin harjakorin mukaani ja lähdin tallustamaan takaisin Novan karsinalle.

Harjasin Novan ihan vain kovalla harjalla ja tarkistin, ettei kavioissa ole likaa. Jos oli, niin puhdistin kavion. Kävin viemässä Novan takaisin tarhaan ja palasin talliin. Vein harjat satulahuoneeseen ja poistuin hoitajien tilaan kypärä ja hanskat mukanani.

Vaihdoin kengät ja hanskat ja suljin kaappini. Seuraavana lähdin pyöräilemään kohti kotia ja kotona pitäisi tehdä ruokaa ja pestä matto.

Vastaus:

Osaat selvästi kyllä kieltämättä käsitellä Novaa kiitettävän hyvin, tamma ei edes ole päässyt tekemään kunnolla temppujaan kun olet ollut aina valmiina! Tamma meinaa tosiaan olla ratsailla vähän liian reipas, mutta kokeneena ratsastajana hallitsit sen hyvin. Ja kiitos avusta karsinoiden puhdistuksessa! Niissä tosiaan voi yksin kestää aika pitkään. Tästä tarinasta saat 75v€, ja koska nousit myös tason ylöspäin, annan bonusta 30v€ ja saat valita Novalle ilmaisen riimun kaupasta!

- Dee

Nimi: Eliza

21.04.2017 17:19
Tänään jo aamupäivällä olin käynyt asioilla ja olin kotona hieman yli puolenpäivän. Hetken kotona hengähdettyäni kaivelin kaapista ratsastusvarusteeni ja puin päälleni ratsastushousut, vaihdoin paidan ja laitoin vielä hupparinkin päälleni, jota tallilla pidin. Todennäköisesti tulisi kuuma, mutta se nyt ei olisi mitään uutta. Kissoille olin laittanut aamuruuan jo ennen asioille lähtöä ja nyt vielä tarkistin, että niillä olisi raksuja ja vettä kupissa. Pakkasin sitten laukkuuni pari nenäliinaa ja vesipullon. Oli siellä jo ennestään muutakin: muutama kynä, jokin vanha kuitti ja mp3 eli ämpäri. Laukun pakattuani huikkasin miehelleni lähteväni tallille ja että saattoi mennä pitkään, ei mitään hajua. Jääkaapissa olisi ruokaa, soittaisi jos jotain tulisi. Tosin tallilla puhelimeni oli äänettömällä, mutta soittaisin takaisin kun huomaisin puhelun tulleen. Laitoin jodhpurini ja chapsit muovipussiin, olin nimittäin joskus pyöräillyt ratsastuskengillä ja se ei ollut kovin mukavaa. Vaihtaisin kengät sitten tallilla. Nyt kuitenkin laitoin lenkkarit jalkaani, nappasin avainnauhan naulakosta ja pujotin sen kaulaani ja lähdin ulos pyörälleni. Muovipussin nakkasin pyörän koriin ja lähdin matkaan. Ajattelin vielä mielessäni, että illasta pohkeeni tykkäisivät taas kovasti, kun niin paljon polkisin tänään pyörällä, mutta pakko minun oli päästä tallille tutustumaan uuteen hoitohevoseeni, olinhan jo liian pitkään etsinyt uutta hoitohevosta.

Vihdoin saavuin tallin pihaan ja etsin pyörätelineet, johon lukitsin pyöräni. Meiltä oli muutama kilometri matkaa tallille, onneksi ei sen enempää. Kuumakin oli matkan aikana tullut, kuten arvelin ja olin nostanut hupparini hihat ylös.
Katsahdin kentälle ja näin siellä suht nuorelta näyttävän naisen ratsastavan suomenhevosella. Minun oli vain pakko katsoa hetki ratsukon työskentelyä. Harmikseni he lopettivat juuri, kun ratsastaja jalkautui juuri ja teki muutamat asiat ennen kuin lähti taluttamaan hevosta kohti tallia. Minä olin kentän laidalla ja tervehdin naista. Kävellessäni ratsukon kanssa yhtä matkaa talliin talliin ehdimme käydä pienen keskustelun.
-Hei vain, oletko kenties uusi hoitaja täällä vai muutenko vain eksyit meille? Nainen kysyi ja naurahti samalla.
-Olen Eliza, se Novan uusi hoitaja.
-Aa joo, soittelitkin siitä. Otan Lorulta varusteet pois niin tulen näyttämään, missä Nova on.
Loru näytti oikein kiltiltä suomenhevoselta, kun nainen riisui hevoselta satulan ja suitset. Kävelin naisen perässä satulahuoneeseen.
-Ai niin, ja minä olen siis Dee, tallin omistaja.
Dee oikein kätteli minua ja naurahti taas. Samalla näin ja Dee näyttikin minulle lisää satulahuonetta ja mennessämme Lorun karsinalle tallin omistaja näytti minulle Novan karsinan. Dee harjasi Lorun nopsasti ja lähti sitten näyttämään minulle ensin erillisen pienen rakennuksen, jossa sijaitsi hoitajien kaapit ja se oli samalla hoitajien yksärien omistajien oleskelutila. Siellä oli kaappien lisäksi mm. hevoslehtiä ja kirjoja sekä telkkari ja pieni keittiö. Varasin sieltä yhden kaapin itselleni ja vaihdoin kengät ja puin chapsit kenkien päälle, vaikka en tänään ratsastaisikaan. Jätin laukkuni kaappiin ja otin kuitenkin ratsastushanskat mukaan ja lähdin sitten Deen perässä tarhoille. Höh, enpäs ollut älynnyt ottaa mukaani Novan riimua ja narua, mutta onneksi Dee oli ottanut ne ja ojensi ne minulle.
-No niin, tässä olisi Nova. Jätänkin teidät tutustumaan toisiinne. Olen tallissa, jos jotain tulee, tule rohkeasti kysymään. Ja hei, nyt muistaessani sanon, että tule jossain vaiheessa käymään toimistossa, niin katsotaan pari juttua. Sen sanottuaan Dee lähti talliin.
Niin pitkään olin halunnut uutta hoitohevosta ja siinä se nyt oli. Nähdessään minut ja Deen Nova oli perääntynyt tarhansa nurkkaan ja katsoi nyt sieltä minua kovin varuillaan. Korvat eivät kuitenkaan olleet luimussa, mutta ei täysin eteenpäinkään. Juttelin tammalle rauhallisesti vähän niitä näitä ilman mitään kiirettä. Korvat alkoivat kääntyä eteenpäin ja tamma yritti kurottua haistamaan hitaasti eteen ojennettua kättäni, mutta Nova ei millään ylettänyt. Tamman uteliaisuus vei voiton ja se astahti pari askelta eteenpäin. Tamma haistoi kättäni ja sain silittää Novaa turvasta. Nova ei paennut tarhan nurkkaan vai jäi lähelleni. Katse koko ajan hevosessa aukaisin tarhan langat ja menin tarhaan. Silittelin tammaa ja pujotin riimun Novan päähän. Riimunnaru oli jo kiinnitettynä riimuun. Silitin tammaa, aukaisin langat ja lähdin taluttamaan Novaa rauhallisesti talliin.

Matka talliin sujui ilman ongelmia ja pyöräytin hevosen karsinassa turpa ovelle päin. Pujotin narun kaltereiden välistä ja tein vetosolmun. Mitä ikinä teinkään tamman lähellä, tein sen hyvin rauhallisesti ja olin itse aivan tyyni. Laitoin karsinan ovea pienemmälle ja lähdin hakemaan Novan harjoja.
Palasin rauhallisesti takaisin karsinalle. Otin pölyharjan ja menin karsinaan. Nova vavahti ja mukamas pelkäsi kädessäni olevaa harjaa, vaikka oli nähnyt sen tuhat kertaa. Annoin tamman haistaa harjaa ja aloitin sitten harjaamisen. Vaihdoin puolta ja tamman harjattuani kevyesti pölärillä vaihdoin pehmeään harjaan ja harjasin tamman huolellisesti. Kavioiden putsaaminen sujui lähestulkoon ongelmitta, mitä nyt Nova päätti alkuun olla nostamatta kavioita ollenkaan puhdistettavaksi. Uuteen hoitohevoseen tutustuessani en koskaan ratsastanut ensimmäisellä kerralla, kuten en tänäänkään. Aina ensimmäisellä kerralla joko juoksutin tai talutin hevosta, yleensä jälkimmäistä. Niin myös tänään. Irrotin riimunnarun kaltereista ja lähdin taluttamaan Novaa ulos tallista. Käsissäni minulla oli tietysti hanskat, en koskaan taluttanut hevosta ilman hanskoja, ihan hyvästä syystä.
Tallin pihassa vastaani tuli nuori nainen hevosen kanssa. Molemmilla hevosilla kääntyivät korvat luimuun ja tämä naisen hevonen potki uhmakkaasti. Talutin Novaa ripeästi, mutta rauhallisesti kauemmas ja säästyimme hevosten yhteenotolta. Lähdin kävelemään Novan kanssa maastotietä pitkin. Dee oli kertonut, ettei varmasti eksy, jos kävelee leveämpää tietä pitkin, vihon viimein se tulee tallin pihaan.

Nova oli maastossa rauhallinen, mutta hieman jännittynyt. Juttelin tammalle jälleen rauhallisesti. Jos jossakin rapsahti oksa poikki, oli Nova heti varuillaan ja säntäämässä häntä viidentenä jalkana pakoon. Pidin kuitenkin narusta topakasti kiinni enkä päästänyt tammaa lähtemään omille teilleen. Nova myös koetteli vähän minua ja yritti napata ruohotupsun suuhunsa, mutta ei onnistunut. Jostain syystä myös ojaan olisi ollut kiva mennä ja Nova melkein onnistuikin siinä, mutta sain pidettyä tamman tiellä. Olimme kääntyneet jo takaisin tallille päin, kun Nova vielä koitti saada ruohoa suuhunsa ja hypätä ojaan. Pääsimme kuitenkin tallille molemmat ihan ehjinä ja talutin Novan talliin.

Laitoin tamman kiinni karsinaan ja hain harjakorin, jonka olin vienyt takaisin satulahuoneeseen ennen maastoon menemistä. Eihän harjoja nyt sopinut jättää käytävälle lojumaan.
Harjasin Novan pehmeällä harjalla ja puhdistin kaviot, joka olikin jo hieman helpompaa kuin ensimmäisellä kerralla. Vein harjakorin satulahuoneeseen ja irrotin narun kaltereista ja talutin Novan tarhaan. Suljin langat ja vein riimun ja narun talliin.

Tallissa ollessani menin satulahuoneeseen ja olin miltei törmätä samaan naiseen, jonka näin pihalla.
-Moikka. Saanen esittäytyä. Olen Eliza, Novan hoitaja, näimmekin jo ulkona vähän aikaa sitten.
-Olen Fulli, Tapion omistaja. Hyvä, että väistettiin toisiamme, Tapio meinaa haastaa riitaa toisten hevosten kanssa.
-Dee kertoi minulle, että Novakaan ei oikein pidä muista hevosista. Mutta hei, nähdään!
Menin sisälle satulahuoneeseen ja menin katsomaan, missä Novan varusteet ovat. Ne olivat hyvässä kunnossa, uuden näköisiä, joten minun ei vielä tarvinnut puhdistaa niitä. Menin toimistoon, josko Dee olisi siellä, kun hänellä oli jotain asiaa. Koputin oveen ja siellähän Dee oli. Dee viittoi minua istumaan alas ja otti paperin laatikosta. Dee halusi kysellä kaikilta hoitajilta ja yksärien omistajilta ihan perustiedot, jos jotain sattuisi. Dee kyseli esimerkiksi osoitteen, lähiomaisen tiedot ja allergioista ja sairauksista, niin hän osaisi toimia yllättävän tilanteen sattuessa. Kerroin vielä Deelle, mitä olimme Novan kanssa tehneet ja juttelimme Novasta hieman. Lähdin sitten toimistosta ja menin hoitajien rakennukseen, niin sanotusti. Siellä olikin nuori tyttö. Tervehdin häntä ja esittäydyin sekä kerroin, mitä hevosta hoidan. Hän itse esittäytyi minulle Nopaksi ja kertoi hoitavansa Lilliä. Päähän ei pälkähtänyt ollenkaan, mikä hevonen Lilli mahtoi olla ja Noppa kertoi Lillin olevan shetlanninponi. Nekin olivat kyllä söpöjä. Vaihdoin kengät ja jätin ratsastuskenkäni, chapsit ja hanskat kaappiini. Juttelimme Nopan kanssa hetken ja lähdin sitten pyörälleni.
Avasin pyörän lukon ja lähdin kotia kohti. Olipa minulla mukava päivä tallilla ja kaikki tallilaiset Nova mukaan lukien vaikuttivat oikein mukavilta. Tunsin kuuluvani heti joukkoon, en ollut kyllä aiemmin tuntenut niin. Pyöräillessäni kotiin mietin mielessäni, mitä tekisin Novan kanssa seuraavalla kerralla. Ehkä voisin jo ratsastaa tai sitten juoksuttaa Novaa, en tiennyt vielä.

Vastaus:

Haha, sain tuosta yhdestä lauseesta "Loru näytti oikein kiltiltä suomenhevoselta" inspiä sen luonteeseen, kiitoksia xD Katsoin sinun ja Novan menoa hiukan sivusta, huomaa että olet kokenut hevosten kanssa ja sinä ja Nova sovitte toisillenne. Chatissa joku taisikin jo huomauttaa, että ponin nimi on Lili eikä Lilli, mutta pikkujuttuhan se vain on - yhden kirjaimen ero. Hyvä, että tapasit myös Fullin ja Novan ensimmäisenä päivänäsi! Annan 80v€ :D

- Dee

Nimi: Fulli

21.04.2017 16:57
aka Fullööilli ...

Ensimmäinen tarina

Käänsin autoni isommalta asvaltoidulta tieltä pienemmälle hiekkatielle. Vilkaisin peruutuspeilistä takana keikkuvaa hevoskärryä, kaikki näytti olevan kunnossa joten uskalsin painaa hieman kaasua auton suoristuttua. Auton kierrokset nousi ja vauhti nousi hieman. Köröttelin suunnilleen kilometrin vilkuillen taakseni tarkistaakseni hevoseni voinnin. Olin muutaanut lähemmäs työpaikkaa vuokrasopimukseni loputtua, jolloin Tapion talli oli jäänyt turhan kauaksi päivittäistä käyntiä varten. Sitä paitsi Myllyjärvi oli lähempänä ja tänne olisi helppo tulla vaikka pyörällä niin halutessaan. Hetken päästä vastaan tuli neljän tien risteymä. Vasemmalle osoittava kyltti kertoi siellä olevan uimarannan, ja oikealle osoittava kyltti kertoi siellä suunnassa olevan Myllyjärven hevostalli. Käännyin oikealle ja vilkuilin harvasta sekametsästä pihalle. Pihassa oli monia tarhoja joissa pyöri muutama hevonen, kentällä oli menossa tunti ja näinkin pienen vuonohevosen temppuilevan kentällä. Poni pukitteli menemään ja kaikki muut ratsukotseisoivat paikoillaan keltaisen palleron pomppiessa hevosten keskellä. Hetken sinnittelyn jälkeen ratsastaja tippui ponin selästä ja tämä rauhoittui, kunnes joku oli tulossa ottamaan kiinni hevosta. Naurahdin, vuonis toi mieleen sarjakuvasankarin, Pollen, jollaisen olisin pienenä tyttönä halunnut. Jatkoin tietä parkkipaikalle ja sammutin auton. Nousin autosta ja lähdin kiertämään traileriin katsahtaakseni Tapion voinnin. Kurkistin trailerin kyljessä olevasta ovesta traileriin missä poikaseni söi heinäpussistya viimeisä korsia.
"Hei! Kuinka voin auttaa?" Joku keskeytti Tapion popsimisen ja ruuna nosti päätään ja kuunteli tarkkaan taakseni.
"Kas päivää! Olen Fulli!" Peruutin tarilerista ja ojensin kättäni naiselle jolle oletin äänen kuuluvan.
"Päivää, Dee, Myllyjärven omistaja. Trailerissa lieneen Ukko-Tapio?" Nainen kätteli minua tomerasti. Nyökkäsin.
"Otetaampa se pois traikusta niin näytän teille karsinanne", tomera nainen joka oli esittäytynyt Deeksi ehdoti. Nyökkäsin.
"Avaatko trailerin takaseinän ja sitten pysy poissa tieltä, Tapio ei ole kauhean rutinoitunut matkustaja eikä trailerista peruuttaja," pyysin ja möngin itse traileriin jo avatusta ovesta. Ulkoa kuului Deen myöntävä vastaus ja sitten kolinaa naisen avatessa trailerin takaseinää ja laskusiltaa. Itse avasin solmun jolla Tapio oli sidottuna etupuomiin ja alitin puomin sulavasti. Pian hevosen takaa alkoi kajastaa valoa ja ruunani alkoi liikuskella levotomasti haistaessaan kaikki muut hevoset ja aistiessaan pääsevänsä kohta ulos. Maiskautin vahvasti ja heilautin riimunnarun lukotonta päätä Tapion ryntäitä kohti ja ruuna alkoi peruuttamaan laskusiltaa. Ensimmäisen takasen osuessa laskusiltaan ja kolahduksen kuuluessa Tapion pää singahti pilviin ja ruuna muljautteli silmämuniaan. Maiskutin pehmeästi ja patistin ruunaa liikeelle. Hetken päästä punainen hevonen olikin jo ulkona ja pää korkealla haisteli, kuunteli ja katseli tallipihaa. Ojensin ruunan siniharmaata riimunvartta Deelle ja nainen ottikin sen käsiinsä. Hain nopeasti hieman tavaraa kuten harjakopan ja lampsin sitten takaisin Tapion ja Deen luokse. Tapio yritti vaivihkaan livahtaa pois Deen luota kohti vihertävää heinätukkoa.
"Tapio!" Murahdin hevoselle korotetulla äänellä. Ruuna katsahti lapansa yli minua kuullessaan nimensä ja pysähtyi. Rypistin kulmiani liioitellusti ja Tapio näytti anteeksipyytävältä. Naurahdin ja rentouduin. Lampsin ruunani luo ja taputin ronskisti tätä lautasille. Dee naurahti ja tokaisi sitten että näytti siltä kuin Tapio olisi tiennyt tehneensä väärin ja olisin puhutellut sitä. Nauroin aj otin hevosen riimun varren Deen ojennetusta kädestä.
"Niinhän se tiesikin. Se on oppinut että tuo äänensävy tarkoittaa että se tekee jotain väärää." Dee nyökkäsi.
"Otanko vielä jotain vai haetaanko ne myöhemmin?" Dee kysyi.
"Ei tarvitse ellet välttämättä halua. Jos nyt välttämättä haluat niin auton takakontissa on huopa ja muutama riimu." Tokaisin. Dee kävi hakemassa S-yhtymän ison kestokassin jossa oli suklaalevykuviointia ja senjälkeen hän lähti johdattamaan meitä kohti isompaa tallirakennusta. Tallirakennuksen oven päällä luki isolla "päätalli" ja ovesta päästyämme naamalle lehahti vahva hevosen haju. Joka paikassa oli siistiä tavarat oli tarkasti paikoillaan lukuun ottamatta harjaämpäriä joka lojui jonkun karsinan edessä. Oven vieressä oli ilmoitustaulu jossa oli esimerkiksi tuntilista ja juttua joistakin kilpailuista sekä tallin järjsetyssäännöt. Edessäpäin oli kaksi puuovea joissa oli kauniisti kirjoitettu WC kyltti.
"Varsutehuone on tuollapäin, samoin rehuhuone. Tuolla taas on pesari." Dee selitti ja osoitteli kädellään ison käytän molemmin puolin. Nyökkäsin.
"Ja tuolla päin on karsinanne." Dee nyökkäsi varustehuoneen suuntaan ja yksissä tuumin lähdimme kaikki kolme kävelemään sinne päin. Ohjasin Tapion tyhjään karsinaan jossa oli oljet levitetty pehmikkeeksi. Laskin harjakopan maahan karsinan ulkopuolelle ja kävin riisumassa Tapion riimun pois. Suljin karsinan oven ja jatkimme matkaa varustehuoneeseeen viemään kantamamme. Satulahuoneen ovi oli WC ovien tapaan kaunis ja puinen ja siinä oli kauniisti koristeltu kyltti joka kertoi minne huoneeseen olimme pääsemässä.

Kun Dee oli esitellyt osan hevosista ja paikkoja sekä olimme vieneet autosta Tapion ja minun tavarat satulahuoneeseen jäin yksin. Kävin katsomassa Tapiota joka pyöri karsinassa hieman hämmentyneen näköisenä. Miksi hänet oli jätetty yksin vieraaseen paikkaan? Miksi kukaan ei ollut tullut selittämään tai esittelemään paikkoja hänelle? Naurahdin ja katsoin ruunaa joka koitti kuikuilla karsinasta tallia ja tehdä tuttavuutta muiden hevosten kanssa. Nauroin ja menin Tapion karsinaan silittelemään hevostani. Se puhalsi ja puhkui ilmaa kasvoilleni. Missäs se riimu oli? Nostin karsinan ovesta riimun ja laitoin sen ruunani päähän. Lähdimme kävelemään ympäri tiluksia ja jonkin ajan päästä Tapio oli jo rentoutunut enemmän. Jonkun tarhan edustalla annoin suokkini haistella kummissaan tummanruunikkoa marwaria. Kaunis kaarevakorvainen oli vain enemmän kiinnostunut minusta ja taskuistani joissa haisi kuivaleipä. Tuhahdin ja jatkoimme Tapion kanssa matkaan. Kiertelimme vielä hieman tiluksia ja palasimme sitten talliin. Irrotin riimunvarren ja ohjasin ruunan karsinaan. Suljin karsinan valesvireeseen ja hain ruunan harjat. Harjailin hevostani hieman ja manasin karvanlähtöaikaa. Kun ruuna oli harjattu kunnolla, lähdin karsinasta ja etsin Deen käsiini. Halusin Tapion tarhaan, en karsinaan homehtumaan! Sen jalka ei kestäisi karsinassa seisoskelua. Pian Dee löytyikin kentänreunalta.

Sovimme Deen kanssa että Tapio sijoitettaisiin tarhaan, jossa olisi sille eniten tilaa, mikäli Tapio ja sen tarhan "oikea" "omistaja" tulisivat keskenään juttuun. Sovimme myös että Tapio vietäisiin mahdollisimman aikaisin aamusta ulos ja haettaisiin sisälle viimeisten joukossa, jos vain mahdollista. Kun tämä oli tehty, marssin autoni luokse ja käynnistin sen ja suuntasin auton nokan kohti kotia.

//Laadusta en mee takuuseen, eka tarina varmaan vuotene minnekkään //

Vastaus:

Täähän oli okein laadukas tarina, en ois ees huomannu ettet oo kirjottanut pitkään aikaan ;D Tapio näytti sopeutuneen tänne melko nopeasti. Musta oli hauska huomata, että olit lukenut tallin esittelyn ja hevosten luonteet hyvin läpi, tunnistin heti Rion tarinasi alusta! Pituutta löytyi myös kiitettävästi, joten annankin sulle tarinastasi 72v€ :D

- Dee

©2017 Myllyjärvi - suntuubi.com