Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Hoitopäiväkirja

Tähän vieraskirjaan vain hoitajien kirjoittamat tarinat, kiitos! Jokaiseen tarinaan pyrin jättämään kommentin, johon kuuluu rakentavaa palautetta, sekä parannettavaa että kehuja ja lisäksi siitä antamani rahamäärä. Rahat lisätään kaappiisi ja niitä voit käyttää tapahtumien ja leirien maksamiseen sekä varusteiden ostamiseen. Saat kirjoittaa niin monta tarinaa päivässä kuin ehdit, mutta yhdellä hoitajalla saa olla korkentaan kaksi tarkistamatonta tarinaa kerralla, ettei urakkani kasva liian suureksi.

Päiväkirja  1  2  > [ Kirjoita ]

Nimi: Fulli

06.06.2017 22:02
// tää sijottuu ajallisesti Elizan tarinaa edeltävään aamuun, ok?//

Puin vaatteeni nopeasti päälle, nappasin pienen mustan kamerani käteen ja puhelimen toiseen. Survoin kameran salaman, avaimet ja puhelimeni maastohousujeni valtaviin taskuihin. Etsin nopeasti reppuni, tyhjäsin sen kaikesta turhasta ja laskin kamerani sinne. Tänään olisi kiire tallille, olin luvannut kaverilleni mennä hänen surakseen vahtimaan hänen viimeisillään kantavana olevaa puoliveritammaansa. Survoin kameran viereen vielä tallikamani ja lähdin polkemaan kohti tallia vaivaisen kahvikupillisen voimin.

Tallin pihassa katsoin tarhoja, olin ottanut tavakseni tulla aikaisin tallille, niin minulla olisi aina koko päivä aikaa olla tallilla niin halutessani. Kävin viemässä tavarani hoitajien huoneistoon ja vedin hevostelu vaatteet päälle. En nyt sen suuremmin ajatellut ratsastaa, mutta voisin irtojuoksuttaa Tapion maneesissa, mikäli siellä ei olisi ketään... Otin kamerani repusta, pujotin rannelenkin ranteeseeni ja lukitsin kaappini jossa oli arkivaatteet, kypärä ja ratsastuskengätkin. Kiskaisin isot, lilat tyylittömät kumpparini jalkaan ja hölkkäsin talliin. Talli kaikui tyhjyyttään, kaikki karsinat oli siivottu ja hevoset tarhoissa. Juoksin satulahuoneeseen, nappasin Tapion suitset, ja kaksi harjaa, karkeamman harjan ja pehmeämmän harjan. Tapion riimunvarsi ei ollut karsinanovessa, joten marssin tavaroideni kanssa tarhoille, missä Suomipojat laidunsivat. Otin salamannopeasti kuvan pikku-ukoista, ja laskin sitten tavarat maahan ja suitset nostin aidantolpan päälle. Nappasin riimun narun ja pyydystin ruunani kiinni tarhasta. Kehuin Tapiota vuolaasti, kun se antoi kiinni niin helposti tänään. Taluutin Ruunan tarhan ulkopuolelle, heitin riimunvarre tämän selälle ja otin harjat. Harjasin hevoseni pikaisesti Tapion aiduntaessa iloisena tarhan aitojen vieressä kasvavaa nurmea. Aina kun Tapio meinasi lähteä, sain sen helposti kiinni riimunnarusta, mutta eihän pösilö tajunnut olevansa irti, vaan seisoi paikoillaan ja rauhassa, ilman suurempia ohjelmanumeroita.

Kun Tapio oli harjattu, nostin suitset aidantolpalta ja puin ne Tapion punaiseen päähän. Nappasin kamerallani, joka makasi maassa, kuvan ruunasta, joka ei selkeästi haluunut olla edustavan näköinen, mutta vähät siitä... Hevonenhan se on, ei sen tarvitse olla malli. Katsahdin suuntaa antavasti kameran kelloa, 9:37, hyvin minulla olisi aikaa vielä! Ystäväni hakisi minut vasta yhdentoista aikaan autollaan heille, jossa pitäisimme tammanvalvojaiset. Olin luvannut olla Katjan, hänen Mirkku tammansa ja Läiskä koiransa seurana niin kauan, kunnes Mirkku varsoisi. Katjan mukaan Mirkku voisi varsoa vaikka tänä yönä tai sitten vasta viikon päästä, sitä ei tiedä. Keräsin tavarat ja nostin harjat Tapion lautasten päälle huvikseni. Ruuna ihmetteli kummia tavaroita päällään ja koitti taipua haistamaan niitä, mutta ei ihan taipunut. Naurahdin, nostin harjat Tapion haisteltavaksi. Puin riimun vielä suitsien päälle, joista olin iroittanut ohjat, ja kiinnitin riimuun riimunvarren. Talutin ruunani maneesiin, joka oli tyhjillään. Laskin rojut katsomoon, pidin kuitenkin kameran ja puhelimen mukanani. Riisuin riimun ja riimunvarren pois, kun olin sulkenut maneesin oven. Maiskautin ja huiskautin narua hieman Tapion takana. Johtaja halusi nyt tilaa. Käynnistin kameran Tapionlähtiessä utkimaan maneesin syövereitä. Kun nostin katseeni kamerasta, "urhea" poikani mulkoili peilistä itseään hyvin vihaisena. Naurahdin ja otin kuvan vihaisesta suomiputesta.

Hetken juoksuteltuani ja Tapion rauhoittuessa naappasin pojan uudestaan kiinni, vein tarhaan ja riisuin varusteet. Riimun ja riimunnarun jätin portinpieleen ja lähdin talliin viemään harjoja ja suitsia paikalleen. Matkalla talliin Dee tuli vastaan aj ihmetteli kuljettamuksiani. Kerroin mitä olimme tehneet ja nainen vaati saada nähdä kuvani. Ojensin kameran Deelle joka alkoi katselemaan kuvia. Nainen kehui muutamaa kuvaa lyhytsanaisesti ja toisille kuville se naurahti.
"En ole ikinä nähnyt tätä puolta Tapiosta!" Dee naurahti kelatessaan kuvia joissa Tapio mulkoili peilille.
"Jep, aina niin rohkea suomalainen mies!" kommentoin takaisin. Dee selasi kaikki kuvat läpi ja ojensi kameran sitten takaisin minulle.
"Hienoja kuvia!" Kiitin ja hyvästelin tallinomistajan jatkaen matkaani kohti tallia. Ripustin tavarat paikoilleen ja lähdin odottelemaan Katjaa. Pian Katja tulikin, pakkasimme pyörän autoon, heitimme sen kotipihaani ja jatkoimme katjan luokse, pienelle pikkutilalle, jossa asui Katjan, Mirkun ja Läiskän lisäksi lihava shettisruuna Plösö, kissat Pilli ja Pulla, sekä Mirkun kaksivuotias varsa joka olisi nyt syntyvän täysveli. Ihailin kokomustaa isoa puoliverioria joka laidunsi lihan Plösön vieressä hiekkatarhan pohjalta kuivaheinää. Nappasin mustista kuvan ja näytin sen Katjalle, joka tykästyi sihen todella.

Illalla katsoimme leffan, mässäsimme ja katselimme livevideota tallista, Mirkun karsinasta, pimeässä karsinassa tummanruunikkotamma ei erottunut hyvin, mutta sen verran että näimme tamman levottoman käytöksen, joten pysäytimme Fast & Furiouksemme ja käännyimme katsomaan Mirkkua joka pyöri levottomana, kävi makuulleen ja nousi ylös.

Kymmenisen minuutin päästä tilanne oli rauhoittunut ja Mirkku torkkui jaleillaan, jatkoimmme leffan katselua. Kello oli yksitoista yöllä kun elokuva loppui, mutta vasta puoliyhden aikaan pääsin sänkyyn katjan jäädessä katsomaan vielä tammaansa. Olimme sopineet että parintunnin päästä Katja heröttää minut ja valvoisin sitten tammaa, mutta kuitenkin jo puolentunnin päästä jkoku ravisteli minut hereille makuupussistani.
"Fulli, Fulli! Herää! missä kamerasi on?"
"mmm... Hä?"
"Mirkku näyttäsi varsovan, tule, mennään talliin!" Katja hoputti eikä kuulostanut lainnkaan väsyneeltä.

Talliin tullessa olin jo täysin virkeä ja niin oli kaikki muutkin. Mirkun karsinalle päästessämme vilkaisimme karsinan oven yli, karsinan keskellä makasi kyljellään tummanruunikkotamma, jonka pää oli kääntynyt meistä poispäin. Kuitenkin kun tamma kuuli äänemme, se käänsi päänsä meitä kohti ja nousi seisomaan ja tuli kerjäämään nameja. Odotimme jännittyneenä, onko varsa syntynyt ja emänsä takana piilossa, mutta kun Mirkku nousi seisomaan siroille jaloilleen ja käveli luoksemme edelleen rantapallonmuotoisena, hhuokasimme kummatkin raskaasti... ei varsaa, ainakaan vielä! Katja tutki tamman samalla kun minä lähdin takaisin nukkumaan.

Seistemän tunnin puolittaisen nukkumisen, horrostamnisen ja valvomisen jälkeen lähdimme viemään eläimille aamuruokia ja päästämään hevoset ja kanat ulkoaitauksiinsa, vastassamme odotti yllätys. Ei, Plösö ei ollutkaan varsonut läskejään ulos, niin hauska kuin se olisikin ollut, nähdä Plösö laihana, vaan Mirkun karsinassa, emänsä vierellä nukkui pieni kasa, emänsä värinen, tumman ruskea. Meidän äänen kuullessaan varsa nousi ja asteli luoksemme ja tunki päänsä äitinsä kaulan ali. Kaunis valkoinen piirto koristi siroa varsaa. Hihkuimme molemmat innosta ja tallin toisella puolella Plösö ja Roi ilmaisivat mieltään siitä, että eivät olleet päässeet vielä ulos.

Aamupäivän aikana Mirkku ja tämän kaunis orivarsa tutkittiin, kaikki oli kunnossa, niinkuin pitikin! Kävimme Katjan kanssa keskustelua siitä,, kuinka katja kuoluttaisi varsan itse ja myisi sen sitten joskus jonnekkin hyvään kotiin. Melkein tarjouduin itse ostamaan varsan, kunnes muistin että en suuremmin välitä aikuisista puoliverisistä. Tämän kerrottuanni ystävälleni, tämjä vain nauroi.

// Joo tota... idk mikä tästä tuli mutta ihan se ja sama.. tää siis loppuu tää tarina Elizan tarinasta seurraavan päivän aamuun //

Nimi: Eliza

05.06.2017 14:29
Kuudes tarina

Jalkani oli ollut jo reilun viikon melko kipeä. Juuri ja juuri oli pystynyt kävelemään, lenkkaamalla jalkaa. Nyt se oli kuitenkin parantunut jo melko hyvin ja pääsin jopa käymään kaupassa. Eilen olin siis päässyt kauppaan ja tänään se sitten kostautui. Kaupassa jalkaa oli vihlaissut muutaman kerran ja tänään jalka oli vähän kipeämpi. En ollut ollenkaan luovuttaja tyyppiä ja sen vuoksi olinkin suostutellut Deen päästämään minut ratsaille. Hän oli sitä mieltä, että se ei ollut hyvä idea, mutta vakuutin tekeväni sen omalla vastuullani. Dee ei ollut ollenkaan varma koko asiasta, mutta suostui lopulta ottamaan minut ja Novan liinaan. Ja että ratsastaisin todellakin omalla vastuullani ja pitäisi heti kertoa, jos sattuisi.

Puin ratsastuskamppeet päälleni ja olin ottanut reppuuni vesipullon, särkylääkettä, hieman evästä ja repussa taisi olla muutakin pientä sälää. Tungin lenkkarit jalkaan ja valmistauduin lähtöön. Toinen kenkä meni jalkaan, toisen kanssa oli vähän ongelmia, kipeän jalan kanssa. Kenkälusikka olisi ollut hyvä, mutta meillä ei sitä ollut. Sain kengän toiseenkin jalkaan kuitenkin melko vaivattomasti. Pujotin avainnauhan kaulaani ja laitoin huivin päähäni. Ulkona oli hieman tuulista, niin en saisi päänsärkyä. Varmistin vielä, että puhelin ja muu tarpeellinen oli mukana ja lähdin ulos.

Matkalla tallille jalkaani ei juuri koskenut, koska poljin toisella jalalla pelkkää kantapäätäni käyttäen. Se saattoi näyttää vähän hassulta, mutta so what.
Ulkona tuoksui ihanasti ruoho ja kaikki kukat, jotka olivat päässeet kasvamaan. Koivuissa oli lehdet ja ajoin sireenien ohi, jotka tuoksuivat niin ihanalta. Tai syreeni, kummin sitten halusi sanoa, taisin itse käyttää vähän molempia.
Etenin ihan normi vauhtia, samanlaista vauhtia kuin aina ennenkin. Sekin voisi illalla tai huomenna kostautua, mutta se olisi sitten sen ajan murhe.

Saavuin tallin pihaan ja varovasti laskeuduin pyörän satulasta ja lukitsin pyöräni telineeseen. Näin hevoset laitumilla ja en voinut kuin hymyillä. Olin ollut niin pitkään käymättä tallilla.
Hetken päästä havahduin mietteistäni ja menin oleskelurakennukseen. Siellä ei ollut ketään. Avasin kaappini ja sysäni repun sinne. Join vettä ja aloin vaihtaa kenkiä. Se oli kyllä vähän tuskallista, mutta en välittänyt siitä. Irvistelin hieman itsekseni laittaessani chapseja. Tungin huivin myös kaappiin ja otin kypärän sekä hanskat ja suljin kaapin. Kävin vielä vessassa ja menin sitten talliin. Yritin kävellä mahdollisimman normaalisti, tosin hieman saatoin lenkata. Kävelin toimistoon, josta löysin Deen.
-No hei, tässä minä nyt olisin, valmiina ratsastamaan.
-Hei Eliza. Oletko nyt aivan varma tästä?
-Juu, kyllä olen. Jos ratsastaisin ilman satulaa ja ratsautuisin oikealta puolelta ja jakkaralta. Niin olisi kaikista helpointa. Vasemmalta en voi kyllä millään ratsautua, koska vasen jalkani on kipeä ja en kykene ratsautumaan vasemmalta puolelta.
-Okei. Omalla vastuullasi sitten ja sanot heti, jos sattuu, niin lopetetaan.
-Juu sanon ja omalla vastuullani ratsastan. Eikä tarvitse tuntia ratsastaa vaan joku puolikin tuntia riittää.
-Selvä. Pystytkö hakemaan Novan?
-Jos sopii, niin hae sinä.
-Sopii. Sinä voit sillä aikaa hakea Novan harjat ja suitset sekä liinan, sivuohjat ja vikellysvyön. Suitsista voi ottaa ohjat irti.
Dee lähti hakemaan Novaa ja minä aloin kantamaan varusteita Novan karsinalle. Ensin vein kypärän ja hanskat ja palasin hakemaan muut varusteet. Ehdin karsinalle ennen Deetä ja Novaa. Odottelin karsinalla nojaten seinään ja lepuutin vasenta jalkaani, siis kipeää jalkaa. Otin myös suitsista ohjat pois, mutta siinä ei kauaa mennyt.

Kohta Dee ja Nova tuli tallin avonaisesta ovesta sisään. Lumoutuneena jäin katsomaan parivaljakkoa. Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt.
Nova käveli niin nätisti Deen kanssa ja tamma näytti äärettömän kauniilta. Se oli rauhallinen ja tunki turpansa syliini. Kyynel vierähti poskelleni. Ja toinen. Ja kolmas. Itkin ilosta ja halasin Novaa. Työnsin nenäni sen harjaan ja silitin tammaa hellästi.
-No niin, onkos meillä kaikki hyvin? Dee kysyi.
-On, kaikki on erittäin hyvin. Irrotin otteeni Novan kaulasta ja Dee alkoi kääntää tammaa käytävällä.
Nova ei kuitenkaan niin vaan kääntynyt ja Dee joutui vähän ärähtämään tammalle.
-Käänny! Dee ärähti ja työnsi Novaa takalistosta.
Nova polki jalkaansa, kääntyi ja meinasin saada osani sen hampaista.
-Lopeta! Läimäytin Novaa turvalle, en kuitenkaan liian kovaa.
Aloimme harjata Novaa. Dee harjasi vasemman puolen ja minä oikean. Dee puhdisti tamman kaviot ja alkoi laittaa tammalle varusteita. Vikellysvyö ja minä sain käsiini sivuohjat. Suitset Novan päähän ja liina kiinni kuolaimeen. Dee laittoi liinan kulkemaan niskahihnan päältä, niin paine olisi tasainen. Lähdimme maneesiin, kunhan olin saanut kypärän päähän ja hanskat käteen.

Kaarrossa pidin Novaa sillä aikaa, kun Dee laittoi sivuohjat. Ensin kuolaimeen kiinni ja sitten vyöhön. Sama toiselle ohjalle. Dee kävi vielä hakemassa maneesin laidalta juoksutusraipan sekä ison jakkaran, jotta pääsisin selkään. Dee otti Novan ja aloin nousemaan tamman selkään.
Oli hieman outoa nousta oikealta puolelta, mutta se sujui kuitenkin loistavasti. Olinhan issikkavaelluksilla noussut useastikin oikelta puolelta selkään, kun oltiin maastossa. Ja maastossa nyt ei aina voi valita, kummalta puolelta selkään nousee. Jos noustaan korokkeelta selkään ja on kanto. Kannon oikealta puolelta on syystä tai toisesta paljon helpompi ratsautua kuin vasemmalta, joten silloin ratsaudutaan oikealta puolelta. Ei siinä sen ihmeempää.
Jalkaani ei sattunut ratsautuessani ja kaikki sujui siltä osin hyvin. Dee talutti Novaa perässään viedessään jakkaran sivummalle.
-Nyt ole ihan rento ja pidä kahvoista kiinni. Anna jalkojen roikkua ihan rentoina ja istu pystyssä. Niin kuin ratsastaisit itseksesi. Minä määrään vauhdin ja ohjaan Novaa, olet nyt vain matkustaja siellä. Nauti kyydistä. En laita Novaa ravaamaan ilman, että kertoisin sinulle.
-Selvä.
Dee ohjasi Novan isolle ympyrälle kävelemään. Laskin jalat ihan rennoksi ja olin muutenkin rento, mutta istuin mahdollisimman pystyssä.
Nova käveli rennosti ja rauhallisesti. Hetken kuluttua Dee laittoi Novan kävelemään vähän reippaammin. Dee sanoi siirtävänsä tamman raviin, jos se olisi minulle ok. Se sopi minulle ja pian Nova ravasikin oikein reipasta ravia.
-Ole rento. Älä ajattele olevasi perunasäkki, vaan ajattele olevasi jauhosäkki siellä.
Se ajattelutapa toimi minulla. Rentouduin välittömästi.
-Onko kaikki hyvin? Koskeeko jalkaan?
-Kaikki hyvin.
Dee ravuutti Novaa vielä jonkin aikaa ja siirsi tamman käyntiin. Varmaan noin reilun viiden minuutin jälkeen Dee ilmoitti siirtävänsä Novan jälleen raviin ja nyt ravia jatkuikin pidempään. Jahka Nova oli taas käynnissä, vaihdoimme suunnan ja jatkoimme ravissa. Novan vielä ravatessa Dee kysyi, haluaisinko laukata. Halusin minä. Jatkettuamme hetken vielä ravissa Dee maiskautti ja heilautti juoksutusraippaa ja tamma siirtyi laukkaan. Laukassa olikin paljon helpompi istua, kuin ravissa. Harmillisen pian kuitenkin Dee siirsi Novan ensiksi hetkeksi raviin ja sitten käyntiin. Käyntiä jatkui hetki ja oli aika jalkautua. Dee pysäytti Novan kaartoon ja jalkauduin oikealle puolelle hevosta. Aloin liukua tamman kylkeä pitkin alas. Yritin tulla mahdollisimman hitaasti ja rauhallisesti ja ottaa ensin oikealla jalalla vastaan. Jalkani tömähtivät hieman maahan. Vasenta jalkaani vihlaisi ikävästi ja pyllähdin maneesin hiekkaan, tai mitä materiaalia se nyt onkaan.
-Sattuiko? Dee kysyi heti.
-Vähän vihlaisi jalasta, mutta kaikki on hyvin. Nousin maasta ja puistelin hieman takapuoltani.
Irrotimme sivuohjat, ensin kuolaimesta ja sitten vyöstä. Minä sain sivuohjat kantaakseni ja suuntasimme talliin.

Riisuin vyön ja suitset ja lähdin viemään ne satulahuoneeseen. Mukanani oli myös liina. Pesin kuolaimet ja kiinnitin ohjat suitsiin. Niputin vielä suitset. Novan ja Deen luokse päästyäni harjasin vähän Novaa ja tarjosin tammalle porkkanan ennen kuin Dee veisi Novan takaisin laitumelle.

Dee palasi talliin ja kiitin häntä, että oli ottanut minut ja Novan liinaan. Hänellä ei kuulemma ollut juuri muutakaan tähdellistä tekemistä, joten Deellä oli aikaa sen verran. Dee vihjasi, että pitäisi antaa jalan parantua kunnolla ja sitten vasta taas ratsaille. Olihan jalkani sentään paljon parempaan päin, joten eiköhän se onnistuisi. Lähdin sitten oleskelurakennukseen.

Näin siellä Nopan ja tervehdin häntä. Vaihdoin kengät ja sulloin kypärän kaappiin. En tahtonut vielä lähteä kotiin, vaan kysyin Nopalta, haluaisiko hän vaikka pelata kanssani. Aloimme pelata ensin Kimbleä. Pelasinne sitä monta kierrosta ja pelasimme paria muutakin peliä. Tulipa vietettyä vähän aikaa toisen hoitajan kanssa. Noppa lähti sitten talliin ja minun alkoi tehdä mieli keksiä. Kaivelin kaappeja, mutta harmikseni sieltä ei löytynyt niitä. Sitten sain ajatuksen, voisin leipoa pullaa, jos täällä olisi tarvittavat ainekset. Muistin ohjeen ulkoa. Olisi kai täällä nettiyhteyskin ollut, mutta puhelimessani oli omasta tahdostani laitettu dataesto, ettei puhelimeni päässyt hakemaan netistä mitään maksullista. Muutenkaan en tarvinnut puhelimessa nettiä. Eikä minulla mikään hieno älyluuri iphone ollut, vanhempi malli c6.
Löysin tarvittavat ainekset ja aloin sekoitella ne kulhossa. Jätin taikinan kohamaan vesihauteeseen noin 20 minuutiksi ja aloin lukea sillä aikaa kirjaa.
Kun taikina oli kohonnut, laitoin uunin lämpiämään ja aloin pyöritellä pullia. Tungin ne uuniin ja jatkoin lukemista. Kun pullat olivat valmiit, otin ne pois uunista. Annoin niiden hetken jäähtyä ja söin pari. Kirjoitin viereen vielä lapun, että ovat minun tekemiä ja niitä saa syödä. Tarkistin vielä, että uuni on varmasti pois päältä ja lähdin pyöräilemään kotiin.

Nimi: Noppa

29.05.2017 12:01
Luku 3 × sottapyttyjääräpää ja vähän muutakin

Pysäytin kottikärryt Lilin karsinan eteen. Suloinen pikku hoidokkini oli nyt tarhassa, joten olin päättänyt puhdistaa sen karsinan. Karsinan puhdistus ei kyllä mitään lempipuuhaani ollut, varsinkaan jos missään ei ollut edes pientä puhdasta kohtaa, kuten erään mustavalkoisen nimeltämainitsemattoman ponipalleron karsinassa... Sen enempää empimättä kuitenkin tartuin talikkoon ja aloin nostella kikkareita ja märkiä alusia kottareihin. Onneksi saisin myös pienen "palkan" aherruksestani - olimme nimittäin Elizan ja Fullin kanssa sopineet menevämme maastoon tänään. Tapaisimme neljän jälkeen, joten minulla oli vielä hyvin aikaa urakoida Lilin karsinan kanssa, olihan kello vasta hiukan yli puoli neljä. Haavemaailmoistani taas havahtuessani olin ihan huomamaattani siivonnut puolet karsinasta ja kaikki aluset siltä puolelta olivat lähteneet mukaan - kiitos pikku sottapyttyhoitsuni. Jatkoin sitten toiselle puolelle, sieltäkin sain kahmia reippaasti alusia kärryihin. Loppuvaiheessa siivoaminen sujui kaikista nopeiten, sillä silloin käteni liikeradasta oli jo tullut rutiini. Alas, eteen, suoraan ylös ja pudotus. Helppoa kun sen osaa. Kun viimeinenkin lantakasa oli kadonnut kottikärryihin, ei Lilin karsinassa oikein ollut enää muuta kuin pari yksinäistä oljenkortta. Vaivoin sain nostettua horjuvat kottikärryt pikkutallin betonikäytävälle, mutta sain kumminkin. Matkasta lantalaan tuli hyvin pitkä ja horjuva, kottarit olivat niin hirveän täynnä.

Palatessani Lilin karsinalle suunnattoman suuren olkipaalin kanssa näytti kello viittätoista vaille. Minulla oli siis vielä mukavasti aikaa ennen kuin pitäisi Liliä alkaa laittamaan. Olkipaalin kanssa kulkeminen oli vielä hankalampaa kuin ylitäysien kottareiden kanssa, sillä olki pisteli kasvojani ja tunkeutui suuhun ja vaatteiden alle. Tallin toiseen päähän päästyäni heitin oljet karsinan oven yli ja jäin vielä puistelemaan itseäni ennen kuin astuin karsinaan ja aloin levittelemään olkia tasaisesti. Siinä ei siivousurakan jälkeen kauaa kestänyt, sillä nopeaan talikonheiluttelutahtiin tottuneena olivat oljet levitetty muutamassa minuutissa. Lopuksi astahdin ulos karsinasta ihailemaan kätteni työtä. Sulkiessani karsinan ovea huomasin levitelleeni olkia myös tallikäytävän puolelle, joten matkalla varustehuoneelle lakaisin samalla tallikäytävää - onneksi luuta oli ollut ovien päädyssä. Varustehuoneesta, tuosta nahantuoksuisesta paikasta nappasin mukaani Lilin pörröisen teddyllä pehmustetun riimun, oranssinpunaisen riimunnarun ja muovikantisen harjapakin. Tallissa ei tainnut olla muita hevosia, joten päätin juosta takaisin Lilin karsinalle, tuskinpa kukaan siitä pahastuisi. Jätin harjapakin Lilin karsinalle ja lähdin sitten kirmaamaan kohti oleskeluhuonetta.

Oleskeluhuoneen oven paukahtaessa turhankin äännekkäästi kiinni kohotin katsettani ja huomasin Elizan säätämässä chapsiensa kanssa.
"Hei! Onko Fulli jo tullut?" kysäisin häneltä.
"En ainakaan ole nähnyt, mutta kyllä hän varmaan pian tulee", nainen hymyili kohottaen hänkin katsettaan.
"Okei, menen varmaan silti jo hoitamaan Liliä", tokaisin. Eliza nyökkäsi ja sanoi itsekin lähtevänsä ihan juuri Novaa hoitamaan. Nyökkäsin pienesti ja avasin sitten taas oven. Nyt se paukahti vielä kovempaa kiinni, mutten välittänyt siitä vaan lähdin säntäämään kohti tarhoja. Tajusin kuitenkin hidastaa jossain vaiheessa, sillä tarhoissahan ne kaikki hevoset olivat. Aivan ensimmäisissä tarhoissa pikkutallin takana käyskenteli vain hevosia, joista tunnistin puolet, Ossin ja Vegan. Pidemmälle mennessäni tuli kuitenkin heti vastaan tarha, jossa aurinkoisesta alkukesän päivästä nautti Lilin lisäksi suloinen vuonohevostamma Sani. Molemmat näyttivät lämpimän päivän uuvuttamilta kuten minäkin. Nyt Lili kuitenkin pääsisi - tai joutuisi, ihan miten vaan - hommiin. Heilauttelin hoitsuni riimua räpeltäessäni porttia auki. Poni ei oikein kiinnittänyt minuun huomiota, mitä nyt hiukan nosti korvaansa.
"Liliii", kutsuin shettista, joka ei kuitenkaan tajunnut, että se voisi karata, vaan melko puhtoinen poni päättikin käydä piehtaroimaan! Huokaisin ja astuin lähemmäs villinä maassa kieriskelevää mustavalkoista olentoa. Hetken päästä pörröharjainen otus nousi ylös ravistellen hiekkaa itsestaan suoraan päälleni. Yskien menin reippaasti Lilin luo ja ujutin riimun sen likaisenmustaan päähän. Naps vain ja riimunnarukin oli jo kiinni riimussa. Sani hirnahti peräämme kun lähdin taluttamaan hassua hoitsuani kohti pikkutallia. Suljin portin huolella, vaikkei Sani tainnutkaan olla karkailutyyppiä. Alkumatka sujui rauhallisisaa merkeissä, mutta ohittaessamme hevosten tarhat pienen ponin korvat painuivat luimuun ja se rupesi steppaamaan omituisesti. Lili varmaankin yritti osoittaa, että hän määrää täällä. Pitäisi käydä useammin tallilla niin elämä ei olisi koskaan tylsää, kiitos Lilin temppuineen.

Sidoin Lilin tarpeeksi lyhyellä narulla karsinan seinässä olevaan renkulaan, ettei se pääsisi syömään. Yritys oli kuitenkin kova, joten hellyin antamaan hoitsulleni taskustani pienen porkkananpalasen, joka oli varmaan käynyt pesussakin, mutta näytti se silti maistuvan. Olin jo hakenut harjapakin karsinalle, joten saatoin vain tarttua kumisukaan sen enempää karsinasta poistumatta. Annoin Lilin nuuhkia sukaa ennen kuin aloin harjaamaan sen hiekkaista karvapeitettä pyörivin vedoin. Nyt minua yskitti kahta kauhemmin kuin silloin, kun viimeksi harjasin Liliä, sillä karvojen seassa oli hirveästi hiekkaa. No, pääasia että ne kuitenkin lähtivät. Shettis näytti taas väsyneeltä lepuuttaessaan takajalkaansa rennosti. Se kuitenkin havahtui näyttäessäni sille taas harjaa siirtyessäni toiselle puolelle. Kun katsahdin hetkeksi muualle, ottikin Lili läpikuultavan punaisen harjan hampaisiinsa ja heilutti sitä. Se varmaan halusi sanoa "älä siinä haaveile vaan harjaa minua!" Naurahdin, otin harjan ponin suusta ja jatkoin harjaamista samaan tapaan kuin toisellakin puolella. Sitten harja vaihtu pölyharjaan. Näytin sitäkin Lilille ennen harjauksen aloitusta. Tällä kertaa se näytti kokevan hyväksi pärskähtää harjan päälle niin, että kuola loiskui. Pyyhkäisin harjaa hiukan paitaani ja aloitin sitten kihnuttamaan Liliä aloittaen kaulalta. Siitä etenin etujalan kautta kylkeen ja selkään, aina takajalkaan asti. Olin nykyään melko nopea hevosten harjauksessa, sillä olin tehnyt sitä jo niin paljon. Siirryin toiselle puolelle ja sama toistui. Lili oli taas vajonnut unihorrokseen, eikä normaalisti eloisa poni ollut moksiskaan puuhistani. Onneksi shettiksestä huomasi, ettei se ollut sairas, väsynyt vain. Ottaessani pehmeän harjan käteeni kompastuin johonkin niin, että harja lensi komeassa kaaressa suoraan Lilin kylkeen. Poni oli hetkessä hereillä ja teki pelästyneen sivuloikan seinää päin. Kiiruhdin harjan luo ja sivelin hoitsuni kaulaa.
"Voi anteeksi, ei ollut tarkoitus", lepertelin sille. Lili ei enää näyttänyt niin pelokkaalta, mutta sen silmät eivät painuneet kiinni shetikan nuuhkittua pehmeää harjaa. Se selvästi halusi pysyä valppaana. Olin nyt varovaisempi liikkeissäni, mutta pyrin silti harjaamaan kunnolla. Lilin karva alkoi jo kiiltää kauniisti, vaikka ainahan se oli söpö, vaikka sitten harja mudassa. Pehmeän harjan kanssa olin aina nopein, koska sillä yleensä vain kiillotin, enkä varsinaisesti puhdistanut likaa. Toisen puolen harjasin myös nopeasti, eikä aikaakaan kun kädessäni oli jo pääharja. Tällä kertaa minun oli pakko ottaa Lililtä riimu pois, sillä sen pää oli nyt niin likainen. Avasin soljen ja laitoin riimun ponin kaulalle. Lili suorastaan laski päänsä syliini ja ummisti silmänsä harjatessani sen silkinpehmeää päätä. Minun täytyi olla nopea laittaessani riimua takaisin ponin päähän, sillä silloin minun oli pakko ottaa riimu kokonaan pois sen päästä ennen kuin saisin laitettua riimun takaisin. Onnekseni kaikki sujui hyvin, vaikka Lili selvästi yritti riuhtoa itsensä irti. En muuten olisi selvittänyt Lilin jouhia, mutta niiden ollessa mutaiset se oli lähes välttämätöntä. Onneksi hoitsuni harja oli sen verran takuton, että muta lähti vaivatta. Häntä oli sitten hitusen enemmän takussa, mutta minun ei silti tarvinnut selvittää koko häntää saadakseni sitä puhtaaksi. Sitten olivatkin jäljellä enää kaviot. Tartuin päättäväisesti harjaksiseen kaviokoukkuun ja annoin käteni liukua pitkin Lilin jalkaa ennen kuin nostaisin sen ylös. Shettiksen kaviot tuntuivat kuitenkin olevan liimatut lattiaan, sillä se ei vain halunnut nostaa niitä ylös. Huokaisten yritin uudestaan, mutta mikään ei auttanut. Juuri silloin kuulin karsinan oveltä ääniä. Käännyin ja huomasin Elizan.
"Moikka Noppa, joko olette kohta valmiita?" hän kysäisi.
"No joo, enää on kavioiden puhdistus ja varusteet", mutisin ja rapsutin Liliä. Elizan katse kääntyi minusta ilkikurisen näkoiseen Liliin ja kädessäni olevaan kaviokoukkuun.
"Voinko auttaa kavioiden kanssa?" Novan hoitaja kysäisi toistamiseen
"Joo, Lili ei meinaa nostaa kavioitaan ollenkaan", puuskahdin ja ojensin kaviokoukun Elizalle. Aluksi shettis hankasi vastaan, mutta lopulta nainen puhdisti sujuvasti kaikki Lilin neljä kaviota.
"Kiitos kovasti avusta, lähden nyt hakemaan varusteita!" hihkaisin.
"Eipä kestä, nähdäänkö noin kymmenen minuutin päästä ulkona?" Eliza ehdotti laittaen kaviokoukun takaisin Lilin harjapakkiin. Nyökkäsin, laitoin karsinan oven kiinni ja lähdin varustehuoneelle päin, kun taas Eliza lähti ulko-oven suuntaan.

Ähkäisin asettaessani Lilin varusteet karsinan oveen; satulan, karvaromaanin, viininpunaisen huovan ja häntäremmin nostin oven päälle, turparemmittömät suitset taasen ripustin ovessa riippuvaan koukkuun. Astuessani satulahuopa käsivarsillani karsinaan, ei Lili tehnyt juuri muuta kuin katseli touhujani korvat höröllä. Sama juttu asetellessani karvaromaanin paikoilleen. Mutta ottaessani satulan häntäremmeineen päivineen esiin painuvat Lilin pienet korvat luimuun ja se alkoi steppaamaan hervottomasti. Yritin pysyä rauhallisena ja päättäväisenä, mutta kesti silti hetken, ennen kuin satula oli ponin selässä. Satulavyöstä Lili ei kuitenkaan ollut moksiskaan, joka oli mielestäni vähän kummallista, mutta ei se minua haitannut. Sitten olivat vielä suitset jäljellä. Avasin vähäiset ristitykset ja laitoin riimun sekä ohjat hoitsuni kaulalle. Painoin peukaloni ponin hammaslomaan ja tungin kuolaimet sen suuhun. Seuraavaksi vein niskahihnan Lilin korvien yli ja asettelin tuuhean otsatukan paikoilleen. Kiristin vielä leukahihnan niin, että väliin mahtui nyrkki ja irrotin Lilin riimusta. Laitoin vielä hanskat käteen ja tartuin raippaan. Sitten avasin karsinan oven kunnolla ja lähdin taluttamaan Liliä tallipihalle. Siellä ei suureksi yllätyksekseni ollut vielä ketään. Olin näemmä ollut hyvin nopea. Mutta mitäs siitä, kyllä minä muita jaksaisin odotella. Kiristin siis satulavyötä vielä hieman ja laskin jalustimet alas. Ne olivat kovin lyhyet, joten pidensin niitä hieman. Sitten nostin ohjat kaulalle, tartuin vasemmalla kädelläni Lilin pörröisestä harjasta ja oikealla satulan takakaaresta kiinni ja yksi, kaksi, kolme, ponnistin selkään. Juuri silloin kuului kavioiden kopinaa ja Eliza ilmestyi Novan kanssa ulos. Hetken päästä Tapiokin jo seisoi tallipihalla. Pidensin vielä toistakin jalustinta hieman, sitten olin valmis. Muutkin olivat jo aika lailla valmiita, joten lähdimme Elizan ja Novan perässä kohti metsää. Sitten tulivat Taavetti ja Fulli ja lopuksi tietysti me. Oli varmaankin ihan hyvä, että Lili tuli viimeisenä, enhän halunnut isojen hevosten jyräävän puoli metriä pienempää hevoskaveriaan.

Suunnilleen sata metriä käveltyämme Eliza ehdotti ravia. Minä ja Fulli olimme tietysti halukkaita reippaampaan menoon, joten annoimme ravipohkeet. Muut menivat tietysti kovempaa, joten kilpailuhenkisenä Lili alkoi tietysti ravaamaan yhä lujempaa ja lujempaa. Ravi oli hyvin pompottavaa, joten nousin kevyeeseen istuntaan - se olisi varmasti myös Lilille helpompaa. Huomasin Fullin vilkaisevan huvittuneena taakseen. Hymyilin hänelle iloisesti ennen kuin hän käänsi päänsä ja keskittyi jälleen Tapioon. Sitten, aivan yhtäkkiä Lili teki jättimäisen loikan, josta seurasi pieni pukkilaukkasarja. Oikeastaan vain nauroin pienille hypähdyksille. Saatuani Lilin taas hallintaan, pusikossa rasahti jokin. Isommat hevoset taisivat pelästyä sitä ja heittivät peräpäätään puskalle, mutta siitähän Lili ei sitten viitsinyt välittää. Hetken päästä hiljensimme Elizan merkistä käyntiin. Fulli ohjasi Tapion Novan vierelle. He keskustelivat hiukan pusikkovölikohtauksesta ja vertailivat hevostensa reagointia. Minä taas vain naurahdin, kuinka Lili ei ollut tehnyt mitään. Päätin jättää mainitsematta ponin omista irrotteluista. Pian saavuimme taas kapeammalle polulle, jolla joutui kulkemaan jonossa.
Hetken taas käveltyämme tuli eteen hyvin pieni oja, jos sitä nyt edes ojaksi saattoi kutsua. Siinä missä Nova teki pienen hypyn ojan yli ja Taavetti vain käveli siitä, ei Lili millään suostunut tulemaan yli. Annoin pohkeita ja raippaa, tein puolipidetteitä ja vaikka mitä, mutta pieni shettis ei vain suostunut hyppäämään. Tamma vain heitteli päätään, peruutteli ja hirnui kimeästi. Päätimme sitten kokeilla sellaista, että muut lähtisivät jo eteenpäin. Se toimi, mutta en ollut yhtään varautunut siihen, että kilpailuhenkinen hoitsuni teki ensin valtavan suuren loikan ojan yli ja ampaisi sitten täyttä laukkaa muiden perään. Minulla kesti hetki pidätellä Liliä, onneksi emme sentään ihan Tapion häntään syöksyneet.
Pian siirryimme leveämmälle tielle, jota pitkin jatkoimme ravissa. Fullilla taisi olla kova työ pidellä villiä suokkiaan, joka olisi tahtonut lähteä laukkaan. Kun kaikki hevoset olivat taas hallinnassa, jatkui matkamme kohti jo edessä häämöttävää tallin pihaa. Huomasin Elizan menevän harjoitusravia, joten päätin itsekin kokeilla istua alas. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään, sillä pompin selässä kuin perunasäkki. Siispä jatkoin keventämistä, kunnes tulimme tallin pihaan. Siirsin Lilin ensin käyntiin ja sitten pysähdyimme. Eliza kiitti meitä maastoiluseurasta. Fulli taisi vastata jotakin, mutta sitä en kuullut, sillä olin jo kumartunut vasten Lilin kaulaa halamaan sitä. Lempeä tuuli suhisi korvissani ja ponin harja kutitteli kasvojani. Kesää parhaimmillaan.

Nimi: Fulli

18.05.2017 18:32
Lähdin töistä turhan myöhään ja kaahasin polkupyörällä kotiin. Kotona vaihdoin vaatteet pikavauhtia ja tekaisin puolessa minuutissa itselleni näkkileivän ja söin sen samalla kun etsin vasempaan jalkaani sukkaa. Kun kaikki oli löytynyt ja pääsin pyörälle, aloin sotkemaan kohti tallia. Vilkaisin kelloa, olimme sopineet Elizan ja Nopan kanssa lähtevämme maastoon neljän, puoliviiden aikoihin. Puhelimen kello näytti viittä vaille neljää, kiire,kiire,kiire!

Pian kuitenkin pääsin jo tallin pihaan, hidastin vauhtini, hyppäsin liikkuvan pyörän selästä ja talutin sen seisomaan parkkipaikan viereen. Lukitsin pyörän ja hölkkäsin talliin hakemaan poikaseni riimua ja narua. Vilkaisin kelloa. HJyvä, olin saanut aikaa kiinni, nyt täytyisi vain rauhoittaa hengitys ja itseni, koska Tapio, niinkuin kaikki hevoset, hermostuisi vain jos minä alkaisin huolehtimaan. Nappasin riimun ja riimun narun ja hölkkäsin rauhassa Tapion tarhaa kohti, kun huomasin Elizan ja tämän hoitsun, jonka nimeä en yhtäkkiä muistanut. Mainitsin Elizalle Nopasta ja tämän poniystävästä jotka olin nähnyt ohi mennen talliin juostessani. Vaihdoimme pari sanaa ja jatkoimme matkaamme kumpikin omille teillemme. Kohautin olkiani ja möngin suomipoikien tarhaan. Kumpikin nosti päätään heinä kasastaan ja katsoi minua kysyvästi kun mainitsin Tapion nimen. Ruuna lähti löntystämään minua kohti ja pian saavutimme toisemme. Heitin riimun varren ruunan kaulan yli ja pujotin hetken pyörimisen jälkeen Tapion sinivalkean suomiriimun puten päähän.

Talutin Tapion suorinta tietä talliin ja karsinaan, johon sitaisin ruunan kiinni ja hain harjat satulahuoneesta. Kun saavuin takaisin karsinalle harjojen kanssa, Tapio oli pyörinyt niin että seisoi takamus karsinan ulkopuolella, selkeästi hämmentyneenä siitä, mitä oli juuri tapahtunut. Puskin ruunan ohi karsinaan ja yritin selvittää, miten maailman kankein eläin voi pystyä tuollaiseen taidon näytteeseen, suhteellisen tiukan narun rajoittamassa tilassa, mutta se jäi mysteeriksi. Ohjasin Tapion uudestaan karsinaan ja noukin harjan. Suin rivakoin vedoin karvanlähtöaikaista karvamonsteria. Naurahdin katsellessai kuinka karsina sai punaruskean koko lattia maton Tapion turkista.
"miten kenestäkään voi lähteä tuohontapaan karvaa?" katsoin ruunaani joka nypläsi riimunnarun solmua tylsyyksissään.

Kun tapio oli harjattu, hain satulan ja suitset. Harkitsin hetken jättäväni satulan satulahuoneeseen, mutta sitten totesin paremmaksi ottaa satulan mukaan, lähtisimmehän maastoon kahden sievän neidon kanssa. Pystyisin vaikka lyömään vetoa siitä, että ilman satulaa lentelisin useaan otteeseen ruunanrupsukkani selästä tämän innostuessa. Kävellessäni takaisin Tapion karsinalle vastaan käveli Eliza harjojen kanssa.
"Oletteko kohta valmiita?" Nainen kysyi, johon nyökkäsin.
"Tapio antoi harvinaisen hyvin kiinni ja vaikuttaa muutenkin siltä, että kaikki me kuusi tulemme ainakin sen puolesta kaikki ehjin nahoin kotiin" naurahdin.
"Entä te?" Esitin jatko kysymyksen, johon Eliza vastasi olevansa itsekkin suunnilleen samassa tilanteessa Novan kanssa. Nyökkäsin ja jatkoin matkaani. Ripustin Taavetin suitsen karsinan oven eteen ja kannoin satulan arsinaan. Tapio luimi satulalle ja väistöi sitä aika todella tehokkaasti kohti karsinan seinää. Nostin kuitenkin vastoin poniinin tahtoa satulan selkään ja kiinnitin sen. Kiristin satulavyön suunnilleen oikeille rei'ille ja päästin Tapion irti. Riisuin riimun ja pujahdin karsinasta noutaakseni ruunan riisutut suitset. Heitin ohjat kaulalle ja aloin taistelemaan kuolainten kanssa. Tapio nosti päänsä niin ylös kuin vain sai, vältelläkseen metallia. Ei se edes ollut kylmä.. mutta kaiketi se ei tuntunut kivaltakaan suussa. Haluaisin hankkia ruunalle kuolaimettomat, mutten oikein keksinyt mitkä olisi hyvät. Sain kuitenkin suitset pian päähän, jolloin Elkiza ja Novakin liat valmiit ja huikkasivat lähtevänsä. Kun ratsukko oli poissa, Tapio hermostui ja alkoi pyörimään ympäriinsä. Nappasin ruunan ohjat itselleni, nostin ne kaulalta ja lähdin taluuttamaan kohti kenttää, satulahuoneen kautta, josta etsin itselleni raipan, kaiken varalta, ja noukin kypäräni huoneen reunalta.

Hetken kuluutua me kaikki olimme ratsailla ja maastossa. Tapio katseli ympärilleen hieman jännittyneenä, olimmehan ensimmäistä kertaa uusissa maastoissa. Jonkin aikaa käveltyämme otimme ensimmäisiä raveja. Tapiohan innostui ja lähti ravaamaan reilulla ja pitkällä ravilla, juuri sillä perinteisellä maastoravillaan. Yhtäkkiä jotain rasahti ja edessöä menevä Nova hypääsi sivulle. Tapio taas löi liinat kiinni, käänsi takamuksensa rasahdukselle, teki pikkupukin ja sen jälkeen jäi kuuntelemaan hölmistyneenä rasahduksen suuntaan ja katselemaan loikkivaa lämpöisempää tammaa edessämme. Nopeasti tilanne oli ohi ja jatkoimme matkaa, Nova jatkoi ravaamista, Tapion kanssa käännyimme jatkamaan matkaa ja Lili ja Noppa tulivat perässä. Vilkaisin taakseni ja naurahdin pienimmälle ratsukolle. Siinä missä Taavetti ravasi isoa ja lennokasta ravia, jossa oli helppo keventää, tuli Lili pienellä kiitoravilla jonka tahti muistutti etäisesti alakoulun ompelukoneita. Naurahhdin ja käänsin pääni takaisin eteen päin.

Eliza nosti käden hidastuksen merkiksi. Pidätin Tapion ja ohjasin sen Novan viereen. Tapio keräsi kierroksia vieressä kävelevästä tammasta ja halusi ravata, mutta pidin sen itsepintaisesti käynnissä. Keskustelimme Elizan kanssa hetken välikohtauksesta jonka rasahdus oli aiheuttanut. Kerroin Tapion reaktioista ja Noppa naurahti taaempaa, kuinka Lilli ei ollut reagoinut lainkaan.

Kunhan pääsimme kaikki takaisin tallille, hyppäsimme se3lästä ja lähdimme tallia kohti. Riisuin Tapion varusteet ja hain hoitajien mökiltä kylmäyspatjat. Kylmäsin ruunan jalat ja syöttelin sitä samalla tallin pihassa, joka oli pikkuhiljaa lakanut näyttää merkkejä kesästä. HJuokaisin ja istuuduin nurmikolla Tapion viereen.

Parinkymmenen minuutin jälkeen vein ruunan tarhaan, toki ilman kylmäyssuojia. Siivosin tavarani pois ja lähdin kotiin. Jokunen lintu lauloi metikössä ja tuntui pitkästä aikaa siltä, että kevät voisi vihdoin voittaa!

Vastaus:

Musta oli kiva, että kaikki kirjoitatte tästä maastoreissusta tarinan, varsinkin kun kirjoitat samoista tapahtumista omasta näkökulmastasi! :3 Alakoulun ompelukoneet olivat hauska vertaus Lilin ravista xD Kevään sijaan ainakin täällä tuli kesä, ulkona kaksikymmentä astetta lämmintä ja siellä tarkenee t-paidalla... xD Mutta tarinastasi saat 60v€!

- Dee

Nimi: Eliza

18.05.2017 16:25
Olin sopinut Nopan ja Fullin kanssa menevämme tänään maastoon ja olimme sopineet, että olemme neljän jälkeen tallilla. Noin neljän ja puoli viiden paikkeilla. Tänään olikin aurinkoinen ja lämmin päivä, oikein sopiva päivä maastoilulle. Lisäksi tämä olisi niin sanotusti pientä kevennystä tähän väliin, kun olimme menneet koulua ja vähän hypänneet ja viikonloppuna minulla ja Novalla olisi edessä kahdet estekisat. Ensimmäiset olisivat lauantaina ja toiset sunnuntaina. Molemmat olisivat eri talleilla, mutta molemmissa olisimme ainoastaan luokassa esteet 60 cm. Niin isoja esteitä emme olleet kerinneet vielä hypätä, mutta toki hyppäisimme vielä, jos kerkiäisimme. Emme olleet menneet kuin puomeja ja pientä ristikkoa. Ne olivat kuitenkin sujuneet hyvin ja uskoin, että myös hieman isommat esteet sujuisivat.
Seuraavana viikonloppuna olisikin sitten koulukisat.

Olin itse tallilla noin neljän aikaan, ehkä hieman ennenkin. Olin kerinnyt käymään kaupassa ja hoitamaan muunkin asian sekä tekemään ruuan ja syömään. Viime kerralla tallille tullessani olin saanut järisyttävän puhelun, mutta homma oli nyt hanskassa. Ja luullakseni hanskat eivät olleet hukassa. Tiedäthän sanonnan, homma hanskassa ja hanskat hukassa.
Ainakaan hoitajien huoneessa en nähnyt Fullia tai Noppaa, ehkä he olivat tallissa tai tulossa myöhemmin.
Olin saanut juuri vaihdettua kengät ja viriteltyä chapsit kenkien päälle, kun Noppa kirmasi huoneeseen. Hän oli selvästi iloinen. Tervehdin ja vaihdoimme muutaman sanan. Kaivelin samalla kaappiani ja join hieman ediä. Kaivelin kypärän ja hanskat mukaan ja lähdin isoon talliin.
Ripustin kypärän Novan karsinan koukkuun ja riimu sekä riimunnaru mukanani lähdin hakemaan jo Novaa talliin.

-Hei Nova, höpötin tammalle mennessäni tarhaan.
Tänään mennäänkin maastoon, mutta vaikka mukana on muitakin hevosia, niin täytyy olla nätisti. Ei saa purra eikä potkia muita ja täytyy totella minua.
Lähdin taluttamaan Novaa talliin ja törmäsimme matkalla Fulliin. Emme onneksi ihan kirjaimellisesti törmänneet.
Fullikin oli juuri lähdössä hakemaan Taavettia tarhasta. Fulli oli nähnyt Nopan ja hän oli myös hoitamassa omaa hoitohevostaan Liliä. Mahtavaa, pääsisimme pian maastoilemaan, puskaratsailemaan. Toivottavasti emme ihan kirjaimellisesti sentään mene puskaan.

Talutin Novan karsinaan ja sidoin kiinni. Tamma vaikutti pirteältä ja yhteistyöhaluiselta. Kipaisin satulahuoneeseen hakemaan Novan harjat. Näin Deen siellä.
-Moikka Dee.
-Heippa. Mitäs tänään suunnitelmissa?
-Mennään Nopan ja Fullin kanssa maastoon.
-Sepä mukavaa, pitäkää hauskaa.
Nappasin harjakorin ja painelin takaisin Novan luokse. Tamma vaikutti kärsimättömältä ja kuopi maata.
Toruin Novaa ja menin harjaamaan hevosta. Tamma hamusi hupparini helmaa ja töni minua, minkä kerkesi. En kiinnittänyt siihen mitään huomiota, vaan jatkoin harjaamista ja puhdistin kaviot, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Selvittelinpä vielä tamman harjan ja hännän piikkisuan avulla. Kävin sitten viemässä harjakorin satulahuoneeseen. Fulli tuli minua vastaan Taavetin varusteiden kanssa ja kysyin, joko he ovat kohta valmiita. Kuulemma kyllä ja niin olimme pian mekin Novan kanssa. Varusteet vain puuttuivat. Nopasta ja Lilistä ei ollut mitään tietoa, joten hipsin pieneen talliin katsastamaan tilanteen.

-Moikka Noppa, joko olette kohta valmiita?
-No joo, enää on kavioiden puhdistus ja varusteet.
-Voinko auttaa kavioiden kanssa?
-Joo, Lili ei meinaa nostaa kavioitaan ollenkaan.
Noppa ojensi kaviokoukun minulle. Otin sen ja menin Lilin viereen. Voi kun poni oli pieni, piti ihan kyykistyä. Kokeilin ensin, jos pikkuponi nostaisi kavionsa ihan suosiolla. Eipä nostanut, mutta se ei minua haitannut. Shetikan kaviot eivät painaneet mitään, joten sillä ei ollut mitään väliä, vaikka Lili hankasi vastaan, kun pystyi vain nostamaan kavion ja puhdistaa sen. Yksinkertaista. Kaviot oli putsattu nopeammin kuin ehti kissaa sanoa.Sovimme sitten Nopan kanssa, että olisimme kaikki ulkona noin kymmenen minuutin kuluttua ja lähdin päätalliin varustamaan Novaa.

Fulli oli miltei valmis Taavetin kanssa. Minä olin jo hakenut varusteet Novan karsinalle, joten minullakaan ei menisi enää kauaa. Menin karsinaan satulan kanssa ja nostin sen Novan selkään. Mulkaisu minuun kertoi, että ei vissiin ollut kaikista kivoin homma. Asettelin satulahuovan hyvin ja kiinnitin vyön. Laitoin suitset Novan pienestä vastustelusta huolimatta tamman päähän ja kiinnitin remmit. Laitoin kypärän ja hanskat ja huikkasin Fullille, että menemme jo ulos. Fulli huikkasi takaisin, että hekin tulevat ihan justiinsa, joten lähdin taluttamaan Novaa ulos.

Noppa ja Lili olivat jo ulkona ja Noppa oli juuri ratsautumassa. Minäkin aloin tehdä valmisteluja. Nostin ohjat kaulalle ja kiristin satulavyön. Nova veti korvia luimuun, mutta kiristin vyön, laskin jalustimet ja ratsauduin. Jotta Novan ei tarvinnut seistä vain paikoillaan, lähdimme kiertämään Novan kanssa pientä volttia tallin pihassa. Muutaman minuutin kuluttua myös Fulli tuli Taavettia taluttaen ulos ja alkoi valmistautua ratsautumaan.
Pian olimme kaikki kolme valmiita ja lähdimme kävelemään maastoa kohti minä ja Nova johdossa. Meidän perässämme tuli Fulli ja Taavetti ja viimeisenä Noppa ja Lili. Ainakin toistaiseksi menimme näin.

Olimme kävelleet jo reilut sata metriä ja kaikki oli sujunut tähän mennessä hyvin. Kaikilla oli ohjat hyvin tuntumalla, hevoset olivat hereillä ja virkeitä ja myös ratsastajat olivat täysin hereillä yllättävien tilanteiden varalta. En ollut käynytkään vielä Novan kanssa ratsain maastossa, joten pyysin Noppaa ja Fullia pitämään hyvät välit, vaikka tietenkin ne piti pitää jo muutenkin.
Kysyin muilta, joko jatketaan ravissa ja muutkin halusivat edetä jo reippaammin. Puristin hieman pohkeillani ja sen seurauksena Nova lähti reippaaseen raviin ja aloin keventämään. Ilmeisesti myös muut ratsukot tulivat ravissa perässämme.
Puskassa rasahti jokin ja Nova pelästyi sitä. Tamma alkoi pomppia sivuttain, mutta sain tamman nopeasti hallintaan. Jossakin vaiheessa katsoin taakseni ja Taavetti tuli lennokkaassa ravissa ja Lili taas kipitti tulemaan kiitoravia perässä. Mutta Lili kuitenkin pysyi perässä eikä jäänyt ollenkaan jälkeen. Ravasimme vielä hetken ja nostin käteni pystyyn merkiksi, että hiljennämme vauhtia. Käyntiin siirtymisen jälkeen Fulli ratsasti Taavetin kanssa vierellemme ja kysyin, olivatko muut hevoset reagoineet risahdukseen. Fulli kertoi Taavetin kääntäneen peräpäänsä kohti pusikkoa, potkaisseen, katsoneen meitä hölmistyneenä ja jatkanut matkaa minun ja Novan perässä. Lili taas ei ollut reagoinut mitenkään. Jatkoimme käynnissä, tosin Taavetti yritti tarjota ravia ja Fulli joutui pidättelemään ruunaa. Siirryimme kävelemään kapealle polulle, jossa täytyi taas ratsastaa peräkkäin. Taavettikin rauhoittui polulla ja matkamme jatkui taas sujuvasti.
Eteemme tuli pieni oja joka meidän täytyi ylittää. Oja ei ollut todellakaan iso. Nova teki ojan yli pienen hypyn, Taavetti käveli ojasta ja Lili ei suostunut tulemaan ojan yli. Tamma viskoi päätään ja peruutteli. Lili ei millään suostunut ylittämään ojaa. Aikansa siinä kului, mutta vihonviimein pikkuponi hyppäsi ylisuurella loikalla ojan yli, kuin se olisi ollut jotain kauheaa, mikä söisi pienen ponin. Jatkoimme polkua pitkin eteenpäin, kunnes käännyimme taas leveälle tielle. Siirryimme jatkamaan ravissa, Taavetti tarjosi laukkaa. Fulli sai kuitenkin hyvin pidettyä ruunan ravissa ja niin matkamme jatkui. Jatkoimmekin leveämmällä tiellä loppuun asti niin pitkään, kunnes tulimme tallin pihaan. Kiitin Fullia ja Noppaa maastoiluseurasta ja lähes samaan aikaan jalkauduimme kaikki. Nostin jalkkarit ylös ja löysäsin vyön. Fulli oli myös valmiina ja lähdimme taluttamaan hevosiamme talliin. Noppa lähti Lilin kanssa pikkutalliin ja me lähdimme Fullin, Taavetin ja Novan kanssa päätalliin Fulli ja Taavetti edellä.

Riisuin Novalta varusteet ja kävin viemässä ne satulahuoneeseen. Pistin merkille, että Novan satulahuopa oli likainen, joten heitin sen pesukoneeseen. En laittanut konetta ainakaan vielä päälle, koska en viitsinyt pyörittää lähestulkoon tyhjää konetta. Pesin sen jälkeen kuolaimet, niputin suitset ja ripustin suitset omalle paikalleen ja lähdin harjaamaan Novan.

Nova seisoskeli paikallaan harjatessani sitä eikä Nova tuuppinut minua tällä kertaa. Kavioiden puhdistuskin sujui helposti. Koska päivät olivat vielä pitkälle valoisia ja tänään oli niin lämmin, vein Novan tarhaan ja palasin talliin.

Vein harjakorin satulahuoneeseen ja tuumin itsekseni, että pitäisi putsata Novan varusteet, mutta ei vielä tänään. Lähdin sitten sitten etsimään Deen. En löytänyt häntä tallista, joten menin ulos. Dee oli kentällä juoksuttamassa vuonohevosta. En nyt muistanut hevosen nimeä. Huikkasin Deelle, että laitoin Novan satulahuovan pesuun, mutta en laittanut konetta vielä päälle, niin ei olisi tyhjä kone. Dee lupasi etsiä jotain pyykättävää ja hän laittaisi sitten pesukoneen päälle.
Kävin vielä vaihtamassa kengät ja jätin kypärän ja vanhat hanskani kaappiin. Vielä ennen kisoja voisin ostaa uudet hanskat.
Kun olin valmis, lähdin kotiin.

Vastaus:

Teillä meni maastossa ilmeisesti oikein hyvin ja pääsitte kaikki ehjinä takaisin tallille, vaikka Novalla onkin tapana temppuilla maastossa - tai no, oikeastaan kaikkialla. Ja Lilihän oli itsepäisellä päällä! Annan tästä tarinasta 65v€ ^^

- Dee

Nimi: Eliza

05.05.2017 19:36
Tänään oli aurinkoinen ja lämmin, mutta hieman tuulinen päivä. Tallille pyöräillessäni olisi niin tehnyt mieli jättää fleecepanta pois jo päästä, mutta en voinut. Tiesin varsin hyvin, etten voinut valitettavasti tehdä niin. Koska jos jättäisin pannan pois päästäni, saisin niin järkyttävän päänsäryn, mikä ei lähtisi pois koko päivänä. Särkylääke siihen ei auttaisi, ainut, mikä auttoi jonkin verran, oli nukkuminen. Mutta sekään ei vienyt särkyä kokonaan pois. Ja mitään ei pystyisi tekemään säryn kanssa ja jossain vaiheessa ei saisi enää nukuttuakaan. Eli panta oli pakko laittaa päähän. Seuraavan kerran kaupassa käydessäni ostaisin kyllä puuvillaisen pannan.

Matkalla tallille sain järisyttävän puhelun. Se veti minut kyllä hetkeksi aivan sanattomaksi ja meni moti vähän joka asiasta. Melkein teki mieli kääntyä takaisin ja painella kotia peiton alle julmalta maailmalta. Mutta onneksi sain jatkettua matkaa, tallilla saisin muuta ajateltavaa touhutessani Novan kanssa.

Suorastaan heitin pyöräni telineille ja kipitin moikkaamaan Novaa. Tarhaa lähestyessäni jäin kuitenkin kävelemään rauhallisesti. Nova seisoi suoraan kohti minua ja lähestyin hieman sivulta, jotta tamma näkisi minut. Rapsuttelin hetken tammaa. Se oli taas piehtaroinut. Rapsutin tammaa vielä turvasta ja lähdin vaihtamaan kengät.
Tervehdin muita oleskeluhuoneessa olevia ja vaihdoin ripeästi kengät ja viritin chapsit päälle. Nappasin hanskat ja uuden kypärän ja suuntasin kentälle.
Laitoin kypärän roikkumaan kentän aitaan, niin se ei heti likaantuisi ja aloin kantaa kentälle puomeja. Laitoin viisi puomia sopivin välimatkoin pitkälle sivulle ja lisäksi melkein kentän keskelle rakensin pienen ristikon, siis tosi pienen. Tänään aloittelisimme puomeilla, olinhan ilmoittanut minut ja Novan kaksiin eri estekisoihin.

Kipaisin hakemaan tallista Novan uuden riimun ja narun ja samalla jätin kypärän Novan karsinalle.
Uusi riimu sopi minun mielestäni hyvin Novalle. Ja koska musta sopii kaiken kanssa, niin siksi olin ostanut mustan narun punaisen riimun kaveriksi ja sitä paitsi punainen ja musta sopi todella hyvin yhteen.
Nova lähti kävelemään perässäni nätisti. Tamma käveli askeleen tai kaksi jäljessäni ja menimme talliin.

Laitoin Novan käytävälle kiinni ja hain harjat. Aloitin pölyharjalla. Siitä vaihdoin pehmeään harjaan ja aloitin kavioiden puhdistuksen. Nova ei alkuun nostanut kavioita, mutta kun nosti ja puhdistin sitä, Nova hieroi turpaansa selkääni ja meinasin kaatua. Otin tukevamman asennon ja jatkoin kavioiden puhdistamista. Laitoin kaviokoukun harjakoriin, joka oli edelleen rikki. Otin sieltä Novan uudet suojat ja laitoin suojat Novalle etusiin. Kipaisin viemään harjat pois ja otin mukaani satulan sekä suitset ja palasin Novan luokse.
Ripustin suitset toistaiseksi koukkuun roikkumaan ja nostin satulan Novan selkään. Tamman korvat kääntyivät vähän luimuun ja tamma katsoi minua pahasti.
-No, mikäs nyt? Laitetaan vaan satula, joskus mahdollisesti mennään ilman satulaa, mutta ei vielä pitkään aikaa.
Kiinnitin vyön löysästi ja aloin laittaa suitsia. Taas peukalo apunani sain kuolaimet tamman suuhun ja loputkin suitsista Novan päähän. Peukaloni oli tietysti taas kuolainen, joten pyyhkäisin sen huppariini. Lähdimme sitten kohti kenttää.

Kiristin vyön ja laskin jalustimet. Ratsauduin myös pian ja annoin Novalle merkin lähteä kiertämään kenttää vasemmassa kierroksessa. Nova tuntui heti vähän liiankin reippaalta nähdessään puomit ja esteen. Kävelimme muutaman kierroksen kentän ympäri ja otin ohjat tuntumalle. Aloimme tehdä pysähdyksiä. Alkuun Nova jatkoi vain kävelemistä, kun piti pysähtyä. Tein paremmat pidätteet ja kutittelin tammaa suupielistä, niin Nova pysähtyi. Kehuin äänellä ja jatkoimme tekemällä lisää pysähdyksiä. Kun Nova tuntui olevan kuulolla, siirryimme raviin.
-Sooo, ei nyt ihan kiitoravia.
Rauhoittelin Novaa voltilla, sillä vauhtia oli aivan liikaa. Novan rauhoituttua kiersimme kentän muutaman kerran ja käänsin tamman puomeille. Nova nosti heti vauhdikkaan laukan ja jouduin ihan tosissani pidättelemään tammaa. Käänsin tamman voltille päätyyn niin, että Nova rauhoittui. Jatkoimme ravissa uraa pitkin ja käänsin taas tamman puomeille. Osasin jo odottaa vauhdin kiihtymistä, joten tein pari pidätettä. Nova lisäsi vauhtia juuri puomeille, mutta se ei haitannut, pitihän sitä ratsastaa puomit hyvässä tempossa. Puomien jälkeen piti kuitenkin hieman hidastaa. Ylitimme puomit muutaman kerran ja jäimme käyntiin. Vaihdoimme suunnan ratsastamalla radan poikki ja jäimme uralle kävelemään. Teimmekin vielä muutaman pysähdyksen aina kirjaimen kohdalle. Nyt Nova pysähtyi melko sujuvasti ja lähdimme jatkamaan ravissa ja puomeilla. Edellisellä kierroksella olin keventänyt puomeilla kuten muuallakin, mutta nyt nousin puomeilla kevyeen istuntaan. Askel heitti minua hieman, en heti pysynyt kunnolla kevyessä istunnassa Novan ottaessa todella isoja askeleita puomeilla. Puomityöskentely tuntui olevan Novan mielestä paljon mukavampaa kuin kouluväännöt.
Minulla alkoi olla melko lämmin, olihan lämmin päivä ja riisuin ohuen hupparini ja jätin sen aidalle. Nova kavahti sivulle, kun pudotin hupparini aidalle. Ohjat olivat vain toisessa kädessäni, mutta pysyin selässä ja sain Novan kuuntelemaan. Toisinaan nimittäin ratsastelin loppukäyntejä ohjien ollessa vain toisessa kädessä.
Kävelimme hetken aikaa ja siirryimme harjoitusraviin. Ratsastimme pari volttia ja käänsin Novan puomeille. Puomeille Nova sai nostaa laukan. Laukassa jatkoimme puomit ja päätyyn voltin, jonka aikana siirryimme raviin.
Muutaman kerran puomit laukattuamme päädyssä en kääntänytkään Novaa voltille, vaan käänsin Novan pituushalkaisijalle kohti ristikkoa. Käännös oli hieman tiukka, mutta Nova selviytyi siitä oikein hyvin. Nova nosti laukan ja ylitimme ristikon sitten laukassa. Ravissakin olisimme sen yli päässeet oikein mainiosti, mutta kävi se laukkakin. Muutaman kerran puomien ja ristikon ylityksen jälkeen jäimme hiljalleen raviin ja sitä kautta käyntiin. Taputin Novaa ja annoin pitkät ohjat. Jalkauduin ja vein Novan talliin napaten hupparini mukaan aidalta.

Kiinnitin tamman käytävälle ja riisuin varusteet. Vein ne satulahuoneeseen. Tulin takaisin harjat mukanani. Otin suojat pois ja laskin ne hetkeks maahan. Harjasin tamman huolellisesti ja vein Novan sitten takaisin tarhaan ja palasin itse talliin.
Harjasin suojat huolellisesti ja niputin ne. Vein harjakorin satulahuoneeseen. Sitten menin kantamaan puomit omalle paikalleen, vaihdoin kengät ja lähdin kotiin. Kotona olikin ruuanteko ja hieman myöhemmin vein toisen kissamme valjaissa ulos. Olisin vienyt toki toisenkin, mutta se ei antanut laittaa valjaita, joten annoin olla ainakin tältä kertaa. Oli se kyllä tottunut valjaisiin.

Vastaus:

Nuo järisyttävän puhelun jälkeiset fiiliksesi tuntuvat tutuilta - huhhuh, ei ole hauskaa menettää yhtäkkiä motivaatiota kaikkeen ja joutua sanattomaksi D: Novan naru sopii minunkin mielestäni oikein hyvin riimuun btw ;3 Teillähän menee tamman kanssa jo oikein hyvin, varsinkin kun verrataan siihen kuinka vähän aikaa olette tunteneet! Saat tarinastasi 61v€ :3

- Dee

Nimi: Maya

27.04.2017 17:57
2. Aikainen lintu madon nappaa

Kello oli puoli kahdeksan. Haukottelin lajitellessani tavaroitani kaappiin oleskeluhuoneessa, tosin aivan yksin. Ei näköjään ollut kukaan muu uskaltautunut tallille. "Hyi joku aamutalli", vai mitä? Kerrankin olin saanut hyvän otteen niskastani ja valmistautunut sekä fyysiseen että henkiseen koettelemukseen. Piti niiiiiin kovin aikaisin herätä, ja vielä fyysisesti tehdä töitä. Ehkä se olikin hyväksi minunkaltaiselleni laiskamadolle.

Saatuani kamani kaappiini, astelin reippaasti kohti tallia, jossa Dee laittelikin jo heiniä.
– Ai moikka Maya! tervehti pirteä tallinomistaja.
– Moi vaan! Antaudun aamutallille! huikkasin humoristisesti Deelle, joka näytti hyvin helpottuneelta. Tähän hän vastasi:
– Jes, ihanaa! Jos voisit heittää takaosan hevoset ulos? Mä laittelen lopuille heinät.
– Okei, selvä homma! vastasin pirteä hymyni pettämättä. Oikeastaan aamutallin tekeminen tuntuikin näin pitkästä aikaa melko hyvältä. Varsinkin niin mukavan tallinomistajan alaisena.

Siirryin tallin takaosaan, jossa osa hevosista mutusteli viimeisiä heinänkorsiaan ja loput kuopivat kavioitaan ulospääsyä odotellen. Katsoin sopivat talutusparit ja lähdin reippain askelin taluttelemaan hevosia kaksi kerrallaan tarhoille, paitsi orit, tietenkin. Muutoin tämä sujui erinomaisesti, mutta Cassu antoi aamuun hiukan haastetta. Sen kuninkaallisen casanovan kanssa minulla oli hieman ongelmia, sillä oripoika ei malttanut odottaa tarhaan pääsemistä. En kuitenkaan voinut olla vihainen tuolle; Cassulle antaa anteeksi kuka vain. Vaikka herra käyttäytyi tuhmasti, sitä teki mieli vain rapsutella ja lapata sen suu täyteen herkkupaloja... Minun täytyy todellakin kovettua hieman! Jos hevonen puraisisi minua, alkaisin varmaan paijaamaan sitä ja pyytelisin itse anteeksi...

Kiepautin riimunnarun Cassun turvan yltä, ja rauhoittavasti vedin joka toisella askeleella orin päätä hiukan alemmas. Näin ollen hevonen ei saanutkaan noustua takajaloilleen, mutta silti vauhkosti yritti heiluttaa päätään joka suuntaan. Hetken kamppailun jälkeen sain vietyä orin tarhalleen, missä se leppyi heti — vain irtipäästön ajaksi, jonka jälkeen se veti tuhatta ja sataa ympäri tarhaa.
– Tyypillistä oria, naurahdin sulkiessani porttia, ja poistuin tarhoilta tallille päin.

– Olisikos mulle muuta tekemistä? kyselin Deeltä hiukan uupuneena viimeisen hevosen temppuilun takia, mutta sain silti pidettyä äänensävyni oikeasti välittävän kuuloisena.
– No, oikeastaan, voisit ehkäpä ratsastaa Viktorin; rukka näyttää hiukan levottomalta, kehotti Dee.
– Joo, se on ollut nyt lähiaikoina tollanen, voisin ratsastaa sillä vähän rennommin, selitin. Lähdinkin suoraan kävelemään kohti tuon karsinaa. Ajattelin, että voisin ratsastaa Viktorilla ilman satulaa. Viimeisestä kerrasta onkin iät ja ajat. Totta puhuakseni en Viktorin vanhalla tallilla uskaltanut ratsastaa ilman satulaa, sillä ori vauhkoili aina. Viktorin näkökulmasta kentän jokaisessa kulmassa oli mörköjä ja muut hevoset olivat typeryksiä.
– Tallinvaihto teki tosiaan terää, ajattelin huokaisten. Jospa nyt ori malttaisi kuunnella ratsastajaansa, eikä kiinnittäisi huomiotaan liikaa muualle.

– Mitä äijä? tervehdin oria, joka seisoi karsinassa valmiina korvat hörössä. Levoton hevosrukka ei malttanut pysyä paikoillaan; se asteli etu- ja takajaloillaan ympäriinsä ja katseli ympärilleen kuin ydinräjähdystä odottaen. Tuo tarvitsi harjaamista aivan selvästi, joten kipaisin hakemaan harjapakin satulahuoneesta. Astuin karsinaan sisälle, ja laitoin Viktorille riimun. Sidoin orin kiinni karsinan seinään, ja aloitin ottamalla kumisuan pakista. Harjailin hevosen kauttaaltaan, ja toistin saman jokaisella harjalla, tietysti oikeassa järjestyksessä.
– Terveydeksi! kuului Deen ääni tallin toiselta puolelta vastauksena aivastukselleni, jonka Viktorin selästä pöllähtänyt pölypallo oli saanut aikaan. Huikkasin tallinomistajalle kiitokset huomaamisesta, naurahtaen perään. Seuraavaksi otin Viktorin kaviot, jotka eivät olleetkaan hirveän likaiset. Päätäni alas roikottaessa jouduin ryystämään nenääni lähes joka sekunti, sillä aivastuksen jälkeen nenäni valui aina hullun lailla. Olin onneksi jättänyt käyttämättömän mutta silti ryttyyntyneen nenäliinan ratsastushousujeni taskuun. Niistin nenäni ja huokaisin helpotuksesta. Siispä oli aika hakea suitset satulahuoneesta, ilman satulaa kun päätin ratsastaa.

Palatessani takaisin karsinalle avasin suitset rististä, ja siirryin jälleen karsinaan. Otin Viktorilta riimun pois päästä, ja korvasin ne suitsilla. Ori otti kuolaimet kiltisti suuhunsa, ja kiinnitin kaikki suitsien soljet. Hetken aikaa mietiskelin, kunnes päätin laittaa kimolle pintelitkin varmuuden vuoksi. Otin siis pakista tuon pintelit, ja rullasin ne joka jalkaan huolellisesti. Seuraavaksi laitoinkin jo kypärän päähäni, ja sulloin hanskat käsiini. Lähdin taluttamaan Viktoria kentälle, auringonsäteet ottaen meidät vastaan heti tallinovista ulos astuttuamme.

Kentälle saavuttuamme talutin Viktorin kaartoon, ja ponnautin itseni hevosen selkään.
– Kyllä mä jotenkin hyvässä kunnossa oon, kun pääsen ite hyppäämään! naurahdin orille, joka uteliaana kurkki ympärilleen. Maiskautin kimon käyntiin, ja lähdimme kävelemään oikeaa kierrosta rennoin ohjin.

Alkuverryttelyistä toivuttuamme oli aika lähteä hiukan treenaamaan. Siirsin Viktorin raviin, ja pyrin saamaan tuota kulkemaan reippaasti pohkeen alla. Ravi oli hiukan laiskaa, minkä huomasin siitä, ettei se pompottanut ollenkaan, kuten yleensä.
– Ai hitsit, raippa jäi, kirosin yrittäessäni saada Viktoria aktivoitumaan hiukan lisää. Käytin pohjetta maltillisesti, mutta silti enemmän kuin normaalisti. Vihdoin ja viimein ori hoksasi leikin idean, ja alkoi käyttämään takapäätään jonkin verran reippaammin. Yritin pitää ylävartaloani mahdollisimman rentona, mutta tuntumaa silti napakkana, jotta Viktor antaisi ohjasta hiukan periksi. Muutaman ravikierroksen jälkeen vaihdoin suuntaa, ja siirsin käyntiin.

Taputtelin hevostani hyvästä liikkumisesta, ja annoin sille hetkeksi pitkää ohjaa. Tarpeeksi rentoutumisen jälkeen keräsin ohjat kertaalleen tuntumalle, ja siirsin raviin.
– Noniin! iloitsin, kun huomasin Viktorin rentouttavan päätään muotoon. Taputin tätä pitäen tuntuman samanlaisena yhdellä kädellä. Jatkoin ravaamista, kunnes käänsin orin suurelle keskiympyrälle. Nostin heti laukan, ja sehän antoi tuolle puhtia. Laukka oli mielettömän töksöttävää, minkä takia pidätinkin ohjasta joka toisella laukka-askeleella. Onneksi Viktor ymmärsi pidätteiden tarkoituksen, ja sai innokkaan pomppivan laukkaansa kuriin. Siirsin hetkeksi raviin vaihtaakseni suunnan ympyräleikkaalla. Suunnanmuutoksen jälkeen nostin uudelleen laukan ja hain jälleen oria muotoon. Laukka oli edelleen hiukan ryöstävää, joten pidättelin tätä. En kuitenkaan vetänyt ohjasta, vaan puristin aina silloin tällöin, mikä sai ohjaa hiukan napakammin otteeseeni, kunnes sain hellittää osoittaakseen Viktorille, että tuo teki muuten hyvää työtä.

Onnistumisia oli tullut jo paljon, joten päätin siirtää Viktorin raviin ja antaa tuolle vapaan ohjan. Ori sai siis ravata aivan itse venytellessään päätään — juuri sopiva loppuverkka sopivalle treenille. Myötäsin raviaskeleita istunnallani, sillä olen aina tahtonut opettaa Viktoria kuuntelemaan istunta-apuja paremmin. Aloin pienentämään myötäystäni; tahdoin koota ravia hieman pienemmäksi. Koitin herätellä orin hoksottimia pidättämällä samalla ohjasta, mutta ravi ei paljoa muuttunut. Viktor alkoi heiluttelemaan päätään hieman, joten hölläsin hieman. Pian tajusin, että hevoseni olikin koonnut ravia samalla, kun en ollut kiinnittänyt huomiota. Hymy kiipesi huulilleni taputellessani tuota sisäkädelläni.
– Hyvä poika! kehuin rauhallisella äänellä. Vasta tallia vaihtaneeksi Viktor teki oikein hyvää työtä, ja olin siitä ylpeä. Olin jo ehtinyt luulla, ettei ratsastuksesta olisi tullut mitään. Väärässä olin!

Hetken kuluttua siirsin tuon käyntiin. Annoin ohjan täysin vapaaksi ja rapsuttelin tuon harjanjuurta. Orin venytellessä kaulaansa pyörittelin itsekin olkapäät ja niskan, sekä venytin selkääni molemmille sivuille. Muutaman käyntikierroksen jälkeen, kuin rutiinit tuntien, Viktor käänsi itsensä kaartoon ja pysähtyi siihen. Hymähdin koomiselle tilanteelle, mutta taputin tuota silti. Orinmoukka oli lukenut ajatukseni! Hyppäsin alas Viktorin selästä, ja taputin tuota suunnattoman paljon. Lähdimme kävelemään maneesista kohti tallia kumpikin hyvästä treenistä raukeana.

Heti talliin päästyämme vein Viktorin vesikarsinaan. Nappasin samalla hevosen karsinan ovesta tuon riimun ja -narun. Otin Viktorilta suitset pois, ja laitoin sille riimun päähän. Laitoin orin molemmin puolin kiinni pesukarsinaan. Poistin Viktorilta pintelit ja pesin sen jalat kylmällä vedellä. Sen jälkeen kuivasin jalat ja laitoin niihin lämpölinimenttiä. Lisäksi vielä harjasin Viktorin pikaisesti pölyharjalla, ja puhdistin sen kaviot huolellisesti.
– Huh, mikä aamu! Tuntuu tosi tehokkaalta, eikö? tokaisin Viktorille, ja taputin tätä toistamiseen. Avasin riimunnarut solmuilta, ja talutin toisen omaan karsinaansa. Katselin oriani hetken, sillä se näytti niin iloiselta. Paljon pirteämmältä kuin ennen. Melkein tuli tippa linssiin, kun oli niin ihanaa nähdä oma hevonen jälleen hyvällä tuulella.

Siistin jälkeni pesemällä suitsien kuolaimet ja ristittämällä ne, ja nappasin harjapakin mukaani. Vein nuo kaikki satulahuoneeseen, kunnes suuntasin tallituvalle tasaten työnteosta tiheää hengitystäni. Rojahdin hieman nuhjuiselle sohvalle ja henkäisin syvään. Olin niin ikävöinyt positiivista, rentoa talleilua. Vihdoin ja viimein sain viettää aikaa Viktorin kanssa huoletta! Ja kaiken tämän lisäksi saisin pian tutustua uusiin tallilaisiin! Ajatukseni alkoivat vaeltamaan muissa tallillakävijöissä. Ottavatkohan he minut joukkoonsa? Uskoisin kyllä. Ei tallilla ole mitään syytä olla ilkeä tai sulkea ketään pois piiristä. Samasta syystähän me kaikki täällä aikaa vietämme — heppahulluja, heppahulluja kaikkialla! Hieman huolestuneet aatteeni pyyhkiytyivät heti pois, ja näin jälleen Myllyjärvessä pelkkää positiivista.

Hetken lojuttuani tallituvan sohvalla päätin kerätä kamppeeni ja lähteä kotia kohti. Uudet tallilaiset saisivat odottaa, sillä olin liian väsynyt sosiaalisiin tilanteisiin. Aamutalli oli vienyt voimani, eniten se osa missä pitää herätä aikaisin... Ei sitä aamutalliksi turhaan kutsuta!
– Ekstrakuppi kahvia olis kyllä nyt aika jees, haaveilin. Kuuma tumma paahto -kupponen maidon kera... Sainpahan ainakin lisäsyyn lähteä kävelemään reippain askelin kohti tallin parkkipaikalla seisovaa mopoani.

Nousin moponi selkään, mutta ennen kypärän laittamista otin puhelimeni takkini taskusta. En voinut uskoa silmiäni, kun näin kellon lukeman.
– 9.30? ajattelin melkein ääneen. Olinpas saanut paljon aikaan vähässä ajassa. Ja miten paljon aikaa minulla oli muihinkin asioihin! Voi olla, että palaisin illalla tallille uudelleen. Aamun tunnit olivat minulle niin pitkiä, että vasta illalla oloni oli aina ihan katossa. Olin tottunut heräämään niin myöhään, että tunnit kuluivat nopeasti, ja pian oli taas aika mennä nukkumaan.
– Mun pitää kyllä alkaa heräämään aikasemmin, ajattelin laittaessani puhelimen takaisin taskuuni. Nostin kypärän ohjaustangolta ja laitoin sen päähäni. Lasit olivat hieman märät, mutta kuivasin ne nopeasti kevyen takkini hihalla. Kaivoin avaimet taskustani ja käynnistin moponi.
– Adios, Myllis! ‘Till we meet again! huusin mielessäni. Pian olinkin jo hiekkaisella tallitiellä köröttelemässä kotia kohti.

Vastaus:

Cassu taas vauhdissa - eikä tullut yllätyksenä... Hienoa että ehdit myös hevosesi selkään, saipahan Viktor liikuntaa kunnolla tallinvaihdon jälkeen! Kiitos avusta aamutallin kanssa (ja pakko myöntää että Myllis on loistava lempinimi Myllyjärvelle :D), annan tarinastasi 65v€!

- Dee

Nimi: Ansku

26.04.2017 20:45
Parkeeraan valkoisen ajoneuvoni samalle paikalle, kuin viimeksi ja astun tallipihalle. Otan pelkääjänpaikalta kassini ja pamautan auton oven kiinni. Suuntaan kulkuni suoraan kohti oleskeluhuonetta ja astun sisään.
Huoneessa istuu kaksi nuorta tyttöä rupatellen keskenään, mutta he hiljenevät huomattuaan minut.
"Moikka", hihkaisen heille iloisesti ja luon kasvoilleni ystävällisen hymyn. Tytöt katsahtavat toisiaan nopeasti.
"Moi", he vastaavat yhteen ääneen. "Olet varmaankin se Cassun hoitaja. Minä olen Noppa ja tässä on Aadu", tummatukkainen tyttö ilmoittaa. Katsahdan vaaleatukkaista tyttöä, joka hymyilee vienosti.
"Ansku", vastaan heille ja olen juuri astelemassa hoitajien kaappeja kohti, kun ovi takanani aukeaa ja sisään astuu kaksi suunnilleen minun ikäiseltäni näyttävää nuorta naista.
"Ai moi", toinen heistä, hieman räväkämmän ulkomuodon omaava, punatukkainen nainen sanahtaa yllättyneenä. Vastaan hänen tervehdykseensä iloisesti. "Sua ei ookkaan aiemmin täällä näkynyt".
Kerron saapuneeni vasta ja tämän olevan toinen kerta kun täällä käyn. Nainen kertoo nimekseen Eliza. Siirrän katseeni toiseen tyttöön, joka tuli sisään samalla ovenavauksella.
"Fulli", tämä sanoo nopeasti. "Tapion omistaja". Nyökkään hymyillen ystävällisesti.
"Itseasiassa, koska nyt olet täällä ensimmäistä kertaa, voisitkin tulla auttamaan karsinoiden siivouksessa", Eliza naurahtaa vitsikkäästi, mutta päätän tarttua tarjoukseen. Tietenkin autan muita täällä parhaani mukaan! Heitän kassini nopeasti tyhjään hoitajan kaappiin. Askartelisin siihen nimikyltin joskus myöhemmin.

Päätämme kaikki viisi porukalla lähteä siivoamaan talleja. Noppa, Aadu ja Eliza päättivät mennä siivoamaan pikkutallia, kun taas minä ja Fulli ryhdyimme päätallin siivoukseen. Kävimme kottikärryt ja talikot ja aloitimme siivoamaan karsinoita, minä toisesta ja Fulli toisesta päästä tallia. Eliza tuli loppuvaiheessa vielä avuksi, joten homma sujui aika rivakasti.

Otan Cassulle ostamani uuden riimun ja -narun Cassun karsinan ovessa olevasta naulakosta ja lähden hakemaan hoidokkiani ulkoa. Kävelen tarhoille, joissa jokaisessa on vähintään yksi, monissa useampikin hevonen. Cassun löydän viimeisestä tarhasta yksinään. Astelen tarhan portille ja avaan sen. Cassu katsoo minua muutaman metrin päästä uteliaana. En tiennyt kuinka vaikeaa Cassu olisi saada tarhasta kiinni, joten päätän sulkea tarhan portin perässäni. Portti oli kuitenkin vähän jumissa ja rakennekynsieni vuoksi vielä vaikeampi saada lukittua. Kuulin kyllä hitaasti lähenevät askeleet takaani, mutten osannut varautua tulevaan. Yhtäkkiä tunnen jonkun tönäisevän minua takalistoon ja seuraavaksi makaankin rähmälläni maassa. Multaa oli suussani ja vaatteeni olivat ihan kurassa. Käännyn ympäri ja huomaan vahingoniloisen Cassun tuijottavan minua suoraan edessäni. Se laskee päänsä ja hörähtää suoraan kasvojeni edessä.
"Minä uudet hienot tarvikkeetkin sinulle ostin niin näinkö sinä uutta hoitajaasi koettelet?", kysäisin Kassulta mukamas dramaattisesti, mutta purskahdan kuitenkin nauruun. "Höpsö hevonen, tulehan tänne". Heitän riimun Cassun päähän ennen kuin se ehti edes tajuta mitään ja suljen leuan alta menevät klipsun.

Yllätyin kuinka hyvin Cassu käyttäytyi taluttaessani sen karsinaan. Olin kuullut, että se olisi varsin vaikea tapaus käsitellä. Ehkä se tunsi empatiaa minua, kuraista hoitajaansa kohtaan. En tiedä, mutta hyvä niin, sillä suljettuani sen karsinaan, pääsin nopeasti oleskeluhuoneelle ja vaihtamaan siellä ratsastusvaatteet päälleni. Tarkoitukseni ei ollut tänään ratsastaa, mutta onneksi olin ottanut ratsastuskamppeet mukaan. Muuten olisin joutunut viettämään koko loppupäivän likaisissa vaatteissa. Suuntasin takaisin talliin ja suoraan vessoille. Hienoa, kasvoni eivät pelkästään olleet kuraiset, vaan kuraa oli myös hiuksissani.
Pesin kasvoni ja tein hiuksille voitavani, jonka jälkeen astelin takaisin Cassun karsinalle.
"Anna olla viimeinen kerta", tokaisen oriille totisesti ja katsahdan sitä liioitellun tuimasti. Käyn sitten varustehuoneelta Cassulle ostamani harjasetin ja ja astun se mukanani karsinaan.

Cassu vähän tanssahtelee harjatessani sitä, mutta saan omalla elekielelläni ja sanoilla sitä aika hyvin rauhoiteltua. Cassun jalat ovat melko kuraiset, mutta onneksi se ei ollut piehtaroinut, niinkuin pari muuta hevosta näytti tehneen. Kun lopulta olen tehnyt kaikkeni oriin putsaamiseksi, astun ulos karsinasta ja kipaisen viemässä harjat takaisin varustehuoneeseen. Palaan takaisin Cassun luo ja irrotan riimunnarun karsinan kaltereista. Avaan karsinan oven kunnolla ja lähden taluttamaan Cassua kohti maneesia.

Cassua näytti tallilta maneesille vievän tien aikana kiinnostavan kaikki, mitä ympärillä tapahtui. Lintujen laulu ja tuulen humina sai oriin ottamaan sivuaskelia ja kiskomaan riimunnarua pari kertaa, mutta melko vaivattomasti sain sen kuitenkin talutettua maneesin ovelle. Kurkistin sisään huomatakseni ettei siellä ollut ketään muita ja talutin Cassun sisään. Suljin oven perässämme.

Talutin Cassun keskelle maneesia ja irrotin riimunnarun riimusta. Sitten peruutin muutaman askeleen, kasvot kohti Cassua.
"Olet vapaa, näytä mihin pysyt", sanahdin oriille, joka katsoi minua hölmistyneenä hetken. Sitten se otti pari epäröivää askelta minua kohti ja pysähtyi eteeni. Peruutin taas muutaman askeleen ja lähdin kävelemään maneesin katsomoa päin takaperin. Cassu katsoi minua edelleen epäröiden. Kun olin kävellyt noin kahdenkymmenen metrin päähän hevosesta, se otti pari käyntiaskelta minua kohti, jonka jälkeen se nosti ravin. Lähdin itse hölkkäämään katsomolle, jolloin Cassu päätti nostaa laukan. Se sai minut nopeasti kiinni ja pysähtyi parin pukkilaukka-askeleen kautta eteeni. Ojensin käteni hevosta kohti ja se kosketti sitä silkinpehmeällä turvallaan.
Kävelin Cassun vierelle, vetäen kättäni kevyesti sen kaulaa pitkin. Sitten peruutin taas ja lähdin hölkkäämään katsomolle päin. Tästä ori innostui taas ja lähti tällä kertaa poispäin minusta vauhdikkaalla pukkilaukalla.

Saavuin maneesin katsomoon ja käännyin ympäri. Cassu laukkasi vielä ympyrää pärskähdellen ja hirnahdellen hyvin orimaisesti. Jäin hetkeksi tuijottamaan ja mietin miten kaunis eläin se olikaan. Sen musta harja ja häntä hulmusivat, kun se nelisti pitkin maneesia. Välillä se viskoi päätään ja siirtyi raviin, jonka jälkeen taas laukkaan. Haaveiluni pysäytti lopulta se, kun kuulin maneesin ulkopuolelta lähestyvää puheensorinaa. Cassukin ilmeisesti kuuli sen, kun se pysähyi keskelle maneesia kuuntelemaan ja katsoi äänen suuntaan korvat hörössä.
"Noniin, tulehan tänne", huudahdin oriille ja lähdin riimunnarun kanssa kävelemään hevosta päin. Ori ei kuitenkaan tehnyt elettäkään liikkuakseen, joten kävelin keskelle maneesia sen luo ja kiinnitin riimunnarun riimun alapuolella olevaan metallilenkkiin. Sitten maiskautin kerran ja lähdin taluttamaan Cassua maneesin ovelle päin.

Avasin oven ja huomasin Deen seisovan ulkopuolella rautiaan suomenhevosen kanssa.
"Moikka", Dee sanoi iloisesti minut huomatessaan. Sitten hän vilkaisi pelkkä riimu päässä olevaa Cassua. Kerroin hänelle irtojuoksuttaneeni oria ja Dee hymyili vienosti. "Ehkä ensikerralla uskaltaudut jo ratsaille", hän sanoi kannustavasti.
"Enköhän", vastaan ja lähden taluttamaan Cassua takaisin tarhalle, josta sen silloin aiemmin tänään olin hakenut. Avaan portin ja päästän hevosen sisään. Otan siltä riimun pois ja poistun aidan ali takaisin tarhan ulkopuolelle. Cassu kävelee muutaman askeleen ja rojahtaa kyljelleen, aloittaen piehtaroinnin. Noniin hienoa, juuri kun sain sen harjattua. En kuitenkaan kehtaa nyt lähteä sitä heti perään harjaamaan uudelleen, joten pudistan vain päätäni.

Lähden astelemaan oleskeluhuoneelle, josta otan mukaani likaiset vaatteet, jotka tungen keittiöstä löytyvään tyhjään muovikassiin. Lähden sitten muovikassi mukanani astelemaan autolleni päin. Istun ratin taakse ja kaasutan pois tallipihasta. Ehkä tosiaan ensikerralla uskaltaudun nousemaan oriin satulaan.

Vastaus:

Kiva, että tutustuit muihin tallilaisiin - toivottavasti sinulla on hyvä nimimuisti, tuli useampi nimi lyhyen ajan sisään! Cassu on aikamoinen jekkuilija, saat luvan tottua tuohon töykeään käsittelyyn xD En malta odottaa, että näen miten pärjäät orin kanssa ratsailla! Annan tarinastasi 62v€!

- Dee

Nimi: Maya

26.04.2017 18:13
1. Uutta tulokasta jos jonkinlaista

Kello oli jo kahdeksan, kun päätin nostaa väsyneen ruhoni sängystä ja painua keittiöön laittamaan aamupalaa. Ruisleipä kylmäsavulohella ja kuppi kahvia valmistui unenpöpperöisenä melko hitaasti (mutta varmasti!). Pilvenvalkoinen taivas ja sateen kastelema maa odottelivat minua ulkosalla, mutta ensin tahdoin käpertyä vilttiin siemaillen kahvia olohuoneen sohvalla.
– Ai että, mikä aamu, myhäilin itsekseni puoliunessa katsoessani telkkarista jonkin sortin ostoskanavaa.
– Abdoer Twist! kailotti kaljuuntuva, selkeästi steroideihin sortunut mies.
Käykää koulut kunnolla, lapset... Pian säpsähdin tajuttuani, että äitini seisoi sohvan vierellä katsellen minua hieman yllättyneenä.
– Luulin että nukut vielä, hän sanoi hieman epäileväisenä aikaisesta heräämisestäni.
– Ootko sä kipeä? Tuhahdin äitini virneelle ja tokaisin:
– Kyllä sä Viktorin saat yksinkin mennä viemään. Äiti nauroi vastalauseelleni.
– Okei okei, sä voitit, tuo naurahti ja perääntyi keittiöön.
– Kieltämättä ihanaa nähdä sunkin naamaa näin aikaisin liikkeellä, äiti tuumi katsellen minua ylpeänä. Tähän vain heilautin kättäni "pfft"-äänitehosteella.

Katselin telkkaria vielä hetken, kunnes äitini huusi, että pian olisi lähdön paikka. Siispä korjasin jälkeni olohuoneesta ja siirryin kylpyhuoneeseen laittautumaan. Pesin kasvoni ja harjasin sekä letitin hiukseni.
– Oon ihan just valmis, huikkasin äidilleni hieman epäselvän kuuloisena, sillä harjasin par'aikaa hampaitani.
– Mitä? tuo huusi takaisin, ja kääntyi katsomaan kylpyhuoneelle ruokapöydältä, jonka ääressä hän luki sanomalehteä. Huokaisin ja käännyin lavuaarille sylkäisemään hammastahnaista vaahtoa suustani.
– Oon kohta valmis, toistin selkeyttäen ääntäni miltei naurettavan paljon, ja tähän äitini myhäili, että okei okei. Jatkoin hampaiden pesua, ja lopuksi purskuttelin vaahdot suustani veden kera.
– Let’s go, tuumasin äidilleni siirtyessäni laittamaan kenkiäni jalkaan eteiseen. Pian hän seurasikin perässäni ottaen autonavaimen ja moponi avaimen, tokaisten samalla:
– Tarviit varmaan näitä. Kiitin äitiäni ja nappasin tuolta avaimen taskuuni.

Lähdimme noutamaan Viktoria vanhalta talliltaan, äiti autollaan ja minä hänen perässään mopollani. Kyllä, mopolla. Skootterit on tylsiä. Onneksemme taivaalla näkyvät pilvet olivat kirkkaita, joten sadetta ei ollut luvassa ainakaan sille hetkelle. Ajoimme rauhassa mutta reippaasti hevoseni vanhalle tallille, lastasimme sen traileriin, ja ajoimme sitten Myllyjärven tallille. Inisin yksin kypäräni sisällä melkein koko matkan, sillä en malttanut odottaa uutta talliympäristöä. Sen takia tahdoinkin vaihtaa Viktorin asuintallia — entinen talli oli aivan tylsä. Pelkkiä rutiineihin jämähtäneitä kilparatsastajia, jotka kuljeskelivat hevosensa kanssa aivan omissa maailmoissaan. Kaipasin jännitystä. Kaipasin hauskanpitoa. Ja missä olisikaan Viktorin parempi asustaa kuin Myllyjärvellä? Myönnän, etten tallista paljoa tiennyt, mutta olin kuullut paljon positiivista palautetta. Ja tallihan oli melko uusi! Joten rutiineista rampa se ei ainakaan olisi. Sitä paitsi, vaihtelu virkistää, eikö?

Havahduin, kun edessäni auton perässä köröttelevän trailerin punaiset jarruvalot välähtivät päälle, ja käännyimme hiekkatielle. Ininä hieman huurtuneessa kypärässäni voimistui, mutta pian muuttui syväksi hengitykseksi. Keräsin itseni innostuskuoleman partailta ajaessani moponi hiljaa trailerin vierelle äitini parkattua. Otin avaimet irti sammutettuani moottorin, ja nousin pyörän selästä. Jätin kypäräni roikkumaan ohjaustangolle, sillä en jaksanut sen enempää välittää. Kuka muka tahtoisi anastaa ikivanhan, maassa pyörineen ja naarmuuntuneen, yksivärisen kypärän? Sen kulunut musta mattaväri oli kieltämättä ankean näköinen, vaaleat naarmuraidat sen sivuja koristaen. Hyvä sitä jälkikäteen voivotella, kuinka olisin voinut pitää kypärästä parempaa huolta. No, nyt se ei ainakaan herätä rosvojen huomiota. Heh.

Hieman ajatuksissani kävelin trailerin taakse ja vapautin lastaussillan salvoistaan. Pian äitinikin osallistui toimeen, ja otti lastaussillan käsiinsä laskien sen hitaasti ja pehmeästi maahan.
– Meepä sä sun poikas luokse, äitini tuumasi ja nyökkäsi päällään trailerin päätyyn.
– Juu, vastasin ja kävelin trailerin päätyovelle. Avasin pienehkön oven ja astuin trailerin etuosaan.
– Heippa, tervehdin oriani, joka oli melkoisen vilkkaalla päällä. Tuo steppaili hieman hermoissaan, mutta yritin rauhoittaa tätä rapsuttamalla korvan takaa.
– Soo... rauhoittelin tuota samalla kun pujottauduin sen vierelle etupuomin alta.
– Nyt tullaan, ilmoitin trailerin takana seisovalle äidilleni, ja lähdin varovasti astelemaan Viktorin etuosan vierellä ulos trailerista. Ori oli aina ollut hieman säpsy lastaus- ja uloslastaustilanteissa, mutta nyt tuo näytti suorastaan huokuvan intoa päästä ulos trailerista. Naurahdin hieman katsellessani, kuinka pojan takajalat nousivat koomisen korkealle tuon hakiessa maata lastaussillan loppupuolella. Viktorin ilme oli ikimuistoinen; silmät lautasten kokoisina ja korvat viipotellen eestaas, ihan kuin tuo olisi ilmeellään huutanut, että apua nyt oikeesti mä en kestä tätä.
– Ainainen draamakuningas, ajattelin hymy huulillani, ja peruutin Viktorin kokonaan ulos trailerista.

Pian minut havahdutti tallirakennukselta kuuluva tervehdys:
– Moikka! Viktor nosti päänsä pystyyn höristen hieman, ja jäi tapittamaan pihalle kävellyttä tallinomistajaa.
– Mooi, tervehdimme äitini kanssa samanaikaisesti.
– Siinä se Viktor sitten olisi! Dee tokaisi hymyillen, ja katseli pirtsakkaa hevostani.
– Joo-o, herra on oikein innoissaan uudesta kodista! naurahdin viitaten kaviokkaan eloisaan ja innokkaaseen olemukseen, joka huokui uteliaisuutta.
– Selvästi, nainen totesi naurahtaen kevyesti. Tervetuloa Myllyjärvelle!
Henkäisin iloisena, ja vastasimme äitini kanssa jälleen samaan aikaan:
– Kiitos! Yritin piilottaa innosta pinkeää sisäistä heppahullua lähtiessäni kävelemään talliin viittovan Deen perään. Olin hiuskarvan varassa, etten alkanut hyppelehtimään kuin pikkulapsi kaupan leluosastolla.
– Play it cool... play it cool... rauhoittelin itseäni mielessäni, ulkoisesti hymy korvissa asti.

– Yksi karsina puoliveriorille, olkaa hyvät! Dee heitti ja ojensi kätensä suoraksi kohti yhtä karsinoista.
– Kiitoksia kovasti, kiitin herrasmiesmäisellä äänellä pysyen leikissä mukana, ja kumarsin ohittaessani naisen. Talutin Viktorin siistiin ja tilavaan karsinaan, ja riisuin tuolta heti kuljetusloimen.
– Oliko pitkä matka? Dee kysyi ja tarjoutui ottamaan kuljetusloimen.
– Ei oikeastaan, kerroin. Tää on oikeastaan lähempänä kuin Viktorin entinen kotitalli. Dee katsahti silmiini iloisesti.
– No sehän on mahtava juttu, hän totesi johdattaessaan minua ilmeisesti satulahuoneelle. Huoneella Dee käveli loimikaapille, ja avasi sen oven.
– Tässä olisi sopiva paikka Viktor-herran loimille, hän esitti taputtaen kaapissa kahta tyhjää hyllykköä.
– Mahtavaa, me tuodaan huomenna loput varusteet. En usko että tänään tarvitsee kummoisempia varusteita? lisäsin hieman kysyvänä. En ainakaan aikonut ratsastaa Viktorilla tänään; kuljetuspäivät ovat pyhitettyjä lepopäiviä.
– Joo, huomenna sopii vallan hyvin, nainen vastasi sulkiessaan loimikaapin oven.

Juttelimme satulahuoneessa hetken niitä näitä, Dee näytti minulle kaiken oleellisen, ja näkemäni perusteella Myllyjärvi oli Viktorille aivan mielettömän hyvä kotitalli. Tuo saisi parannella sosiaalisia kykyjään muiden, harrastetallin työtä tekevien hevosten ja ponien kanssa. Oriparka oli nahistellut vanhalla tallillaan muiden kuumien puoliveristen kanssa niin, että joka asialle kanssa oli pistettävä hanttiin. Onhan Viktor aina ollut sellainen diivapoika, mutta aistin tuossa negatiivista energiaa aina kun menin vanhalle tallille sitä ratsastamaan. Sillä tavalla ei kenenkään ole hyvä eleskellä, varsinkin kun ori on vielä niin nuori. Ja kukapa tietää, ehkä Viktor löytäisi itselleen ihastuksen? Ja "ihastus" voi tarkoittaa myös koko tallin tammakatrasta... Pitänee varmaankin tarkistaa riimunnarun kunto joka kerta kun lähden tuota herrasmiestä taluttelemaan missään tammojen lähellä. Riimunnarun napsahdusta seuraisi kivat korvauslaskut tahtomattomasta tiineydestä. Mamma betalar? Kanske?

Äitini olikin lähtenyt jo kotiin — enhän minä häntä oikeastaan muuhun tarvinnut. (Äidille: kiitos Viktorin kyydinnästä, pus!) Kyllä minun mopo kulkee, ja osaan ajaa kotiin itse. Dee palasi pikimmiten takaisin, öh. Tallinomistajan puuhiin? Ja minä jäin kiertelemään tallia yhteen tai toiseenkin otteeseen. Olin kyllä niin iloinen uudesta kotitallista. (Ja vuokrakin, ihan pilkkahinta!) Niin hyvä, edullinen talli, ja vielä aivan mielettömän sopiva Viktorille. Tunsin déjà-vun ajaessani pois tallipihalta, innokas heppatyttö-ininä voimistuen jälleen kerran huurtuneen kypäräni sisässä.

Vastaus:

Tervetuloa tallille Maya ja Viktor! ^^ Orisi oli tosiaan vähän pirteä kaveri. Sulla on hauska kirjoitustyyli, niin kuin oon sanonut jo aika monelle muullekin, mutta kun on :'D Annan sulle tästä tarinasta kokonaiset 65v€!

- Dee

Nimi: Noppa

26.04.2017 15:46
Luku 2 × ei mitään niin pahaa ettei jotain hyvääkin

Innosta kihisten etsin nimeäni päivän tuntilistasta. Olin ostanut itselleni irtotunnin tämän päivän estetunnilta. Lopulta löysin nimeni listasta, mutta yllätyin suuresti huomatessani, kuka minulle oli laitettu. Olin tietysti ajatellut Liliä tai jotakin muuta ponia, mutta nimeni kohdalla lukikin suomenhevostamma Murun nimi. Olin aivan varma, että listassa oli virhe, mutten jaksanut etsiä Deetä kysyäkseni tältä asiaa. Dee ei kuitenkaan olisi laittanut Murua minulle, jos tietäisi, etten pärjäisi sille ja olinhan kuullut tamman olevan kilttikin. Tarkistin vielä, keitä muita tunnille oli tulossa. Enimmäksen suokkeja, sillä mukana olivat Ossi ja Sukka, mutta myös Vega oli merkitty jollekin onnekkaalle. Lähdin iloisesti vihellellen kohti varustehuonetta etsien samalla kuumeisesti Murun karsinaa. Suokkitamman karsinapaikka oli huvikseni täydellinen vastakohta Lilin karsinan kanssa. Toinen oli lähellä varustehuonetta päätallissa ja toinen kaukana varustehuoneesta pikkutallissa. Murun karsinaa vastapäätä oli Cassun karsina, joka olisi varmaankin mielellään näykkäissyt minua kulkiessani ohi. Pysähdyin Murun karsinalle moikkaamaan tammaa, joka tarkasteli tallin touhuja lempeä pilke silmissään.
"Terve söpöläinen", lepertelin rautiaalle suokille, joka nuuhki sormiani varovasesti. Taputin sitä vielä kaulalle ja jätin raippani sekä hanskani karsinan oven eteen, ennen kuin kipaisin nopeasti Cassun karsinan ohi varustehuoneeseen. Olin aluksi avata erehdyksessä rehuhuoneen oven, mutta olin vasta painamassa ovenkahvaa alas huomatessani erheeni. Kikatellen avasin vuorostaan varustehuoneen oven, joka oli parin kolmen harppauksen päässä rehuhuoneen ovesta. Päätallin varustehuoneessa tuoksui oikeastaan aika lailla samalta kuin pikkutallinkin varustehuoneessa, joka nyt ei ollut mikään ihme, olivathan ne molemmat varustehuoneita. En tiennyt, oliko pikkutallin varustehuoneessa kelloa, mutta täällä ainakin oli, joka näytti, että tunnin alkuun olisi vielä puoli tuntia. Ehtisin siis hyvin hoitaa Murun valmiiksi. Olin jo enimmäkseen siinä käsityksessä, että tunti menisi hyvin, vaikka minua olikin varoitettu siitä, että Muru saattoi esteillä tulla vahvaksi suusta. Sitä enempää murehtimatta etsin käsiini Murun raikkaan vaaleanvihreän harjapakin, tummanruskean riimun ja kahden edellämainitun värin kirjavan riimunnarun. Joku oli todella kiinnittänyt huomiota varusteiden yhteensopivuuteen!

"Hei taas", tervehdin Murua laskiessani harjapakin sen karsinan eteen. Tunsin Cassun polttavan katseen selässäni, mutten välittänyt siitä, eihän se ylettäisi tekemään minulle mitään. Avasin Murun karsinan oven, joka narahti hitusen. Muru oli kyllä äärimmäisen kiltti, sillä se ei tuntunut edes huomaavan karkausmahdollisuutta, vaan laski päänsä syliini. Niin kiltti kuin Muru olikin, ujutin silti varmuuden vuosi sen niskasta pehmustetun riimun tamman päähän ja kiinnitin sen kuitenkin melko löysällä narulla karsinassa olevaan koukkuun, sillä Murulla ei näyttänyt olevan aikomustakaan alkaa syömään. Iloista viheltelyäni jatkaen etsin Murun harjapakista kumisuan ja aloin pyörittämään sitä Murun karvaa vasten pitkin vedoin. Se ei varmasti olisi ollut tarpeellista, olihan Muru nyt niin puhdaskin. No, tamma saisi ainakin mukavan hieronnan. Juuri kun olin pudottanut kumisuan harjapakin pohjalle, tuli joku riimu kädessään Murun karsinan ovelle.
"Hei! Haluaisitko tulla auttamaan minua Sukan kanssa? En oikein saa sille riimua päähän", vaaleahiuksinen, minua ehkä kolme vuotta vanhempi tyttö kysyi.
"Tietysti voin tulla", hymyilin tytölle, suljin Murun karsinan oven ja lähdin tytön perässä Sukan karsinalle. Muistelin, että Sukka oli tulossa samalle tunnille, mille itsekin olin menossa. Sukan karsina ei ollut onneksi hirveän kaukana. Siellä sysirautias, liinaharjainen tamma mutusti tyytyväisenä heinää.
"Se joko pitää päänsä kiinni maassa tai nostaa sen taivaisiin", tyttö selitti. "Nimeni on muuten Emma."
"Ymmärrän. Jos sinä pidät sen päästä kiinni ja minä laitan riimun? Minua voi sitten kutsua Nopaksi", ehdotin Emmalle esittäytyen samalla. Hän teki työtä käskettyä ja nosti Sukan pään ylös. Kun Emma oli pitämässä tamman päätä paikoillaan, sain helposti vedettyä Sukan vaaleanpunaisen riimun liinaharjan päähän.
"Noin!" hihkaisin puistellessani käsiäni yhteen.
"Kiitos avusta", Emma sanoi kiinnittäessään Sukkaa karsinan seinään riimunnarulla. Heilautin hänelle vielä kättäni kipaisten sitten nopeasti takaisin Murun karsinalle. Siellä tamma kiltisti odotteli minua aloillaan, joskin se oli alkanut natustamaan heinää. Katsoessani kelloa kauhistuin tajutessani sen olevan jo viittätoista vaille. Minun piti jättää pölyharja väliin ja siirtyä suoraan pehmeään harjaan, jotta ehtisin. Suin Murun supernopeasti läpi ja huitaisin ehkä hiukan huolimattomastikin sen päätä pääharjalla. Kavioissa ei onneksi kestänyt kauaa, sillä Muru ei ollut samanlainen jääräpää kuin Lili - ja minä.

Palatessani varustehuoneelta Murun musta estesatula vaaleanvihreän huovan kera ja vaaleanvihreällä topatut meksikolaissuitset mukanani näytti kello kymmentä vaille. Jos Muru olisi kiltisti, ehtisin ihan hyvin. Saapuessani varsin pian Murun karsinalle, nostin satulan karsinan oven päälle ja ripustin suitset oven päätyyn se jälkeen, kun olin sen avannut. Nostaessani satulan käsivarsilleni Murun korvat painuivat hitaasti luimuun. Sitä en olisi odottanut, mutta eihän kukaan nyt täydellinen voi olla. Hiukan varautuneena nostin satulan tamman selkään ja liu'utin sen oikealle kohdalle. Muru ei kuitenkaan tehnyt mitään ja kun irrotin otteeni satulavyöstä sen ollessa tarpeeksi kireällä, nosti suokki taas korvansa pehmeästi höröön. Luimiminen ei näemmä ollutkaan ollut sen kummoisempaa. Edellinen Murulla ratsastanut oli ristittänyt tamman suitset ihan omituisesti, joten minulla meni hetki niitä setviessä. Kello oli kuitenkin sopivasti viittä vaille, kun irrotin Murun riimusta, nostin ohjat sen kaulalle ja tungin kuolaimet tamman suuhun. Tai enhän minä niitä tunkenut, kun Muru aukaisi suunsa ihan itsestään. Niskahihna korvien yli ja sitten vain nopeasti remmit kiinni. Muru pysyi kiltisti paikoillaan, kun vedin hanskat käteen ja otin raipan karsinan edestä. Nostaessani ohjat pois Murun kaulalta ja avatessani karsinan oven olivat ensimmäiset ratsukot juuri lähdössä kentälle. Ohjasin Murun Emman ja Sukan perään.

"Yksi, kaksi, kolme, nyt!" Dee ähkäisi ja punttasi minut Murun selkään. Hämmästyin, kuinka korkealla olin, olinhan viimeksi ratsastanut varmaankin kolmekymmentä senttiä matalammalla ponilla edellisellä tallillani. Murun selkä oli kuitenkin mukavan pyöreä, joten tunsin oloni turvalliseksi, vaikka olinkin korkealla. Muutkin tuntilaiset olivat jo ratsailla ja säätivät jalustimiaan. Omani olivat liian pitkät, joten lyhensin niitä muutamalla reiällä, jotta saisin sopivat estejalustimet, muuten kaksi reikää olisi varmasti riittänyt. Dee oli juuri kokoamassa viimeisiä esteitä. Toisen pitkän sivun sisäpuolella oli pysty-okserisarja ja diagonaalilla ristikko, jonka päälle pitäisi varmaankin tehdä laukanvaihto. Toisella pitkällä sivulla oli toinen okseri, arviolta noin 60-senttinen.
"Kun olette valmiita, voitte lähteä uralle vapaassa käynnissä. Kaikilla taitaakin olla nyt ratsu vaihtunut. Millä mielin Sukan selkään, Emma?" Dee kyseli. Oli mukavaa, että ratsastuksenopettaja keskusteli oppilaidensa kanssa. Annoin Murulle pienesti pohkeita ja se lähti hiukan laiskahkosti liikkeelle. Annoin pohkeita uudemman kerran, jonka jälkeen meillä oli sopiva vauhti. Emma oli ilmeisesti jo vastannut jotain, joten Dee jatkoi.
"Etkös sinä olekin jo mennyt pari kertaa Vegalla, Nina?" Hiukan pyöreähkö nainen nyökytti iloisesti taputtaen samalla kirjavaa ratsuaan.
"Entäs Milja, miltä Ossi tuntuu?" Dee kysyi ehkä 18-vuotiaalta tytöltä, jonka alla rautias liinaharjainen suokkiori pärskähteli innoissaan.
"Noh, ei mikään paras fiilis estetunnille", Milja kertoi naurahtaen, keskittyen sitten taas Ossiin. Lopuksi Deen katse kohdistui minuun.
"Noppa? Onkos Muru kivan tuntuinen? Siis hetkinen... Muru... Eikös sinulla pitänyt olla Sani?" Dee hämmästeli. Katsoin häntä kummastuneena. Olin arvannut tämän! "Tuntilistassa täytyy olla virhe. No, menet nyt Murulla sitten."
"Se tuntuu kyllä tosi kivalta", sanoin ja sivelin Murun kaulaa. Olihan tamma kyllä ihana!

Tein pienen pidätteen ja Muru siirtyi pehmeästi ravista käyntiin.
"Nyt aletaan hyppäämään!" Dee hihkaisi. "Tulkaa pienelle voltille tähän yksittäisen okserin ympärille, sillä aloitamme diagonaaliristikosta." Olin sopivasti Deen mainitseman esteen kohdalla, joten käänsin Murun siihen ja asetin sitä aavistuksen verran. Tamma oli tuntunut hyvältä alkuverkassa, jos pikku spurttailuja ravissa ei lasketa, joten lähdin iloisin mielin kohti hyppyjä.
"Milja, voit aloittaa kun olette valmiiksi siellä uralla Ossin kanssa. Nostat ravin, ravaat kulmaan, jossa nostat laukan. Laukkaat lyhyen sivun ja lähdet tekemään koko rata leikkaa, sillä linjalla on tuo ristikko, jonka jälkeen laukanvaihto ja ravin kautta käyntiin", Dee selitti yksityiskohtia tietysti unohtamatta. Hiukan epävarmana Milja suuntasi esteelle. Ossi pääsi kiihdyttämään kuitenkin hiukan liikaa, joten hyppy ei ollut mikään maailman kaunein, mutta puomi ei sentään pudonnut, vaikka laukka jäikin samaksi.
"Ihan hyvä, mutta tee seuraavalla kerralla enemmän puolipidätteitä ja pidä ohjat paremmin tuntumalla", Dee hymyili. "Seuraavaksi Nina." Tunnin vanhin ratsastaja lähti iloisesti ravaamaan uralle. Laukannosto oli täydellinen ja este ylittyi helposti. Laukanvaihtokin tuli täsmälleen esteen päällä. Tyypillistä Vegaa, vaikka huomasinkin Ninan olevan hyvä ratsastaja.
"Hienosti meni, mutta ensi kerralla voisit napauttaa ennen estettä raipalla, jotta Vega lähtisi jäntevämmin hyppyyn", Dee ehdotti, vaikka omasta mielestäni suoritus oli ollut täydellinen. "Sinun vuorosi, Noppa." Vedin syvään henkeä kuullessani nimeni, keräsin ohjat paremmin tuntumalle ja ohjasin Murun uralle. Annoin tammalle pohkeita ja se nosti rytmikkään, reippaan ravin. Vauhtia taisi olla hiukan liikaakin, sillä kun annoin Murulle laukkapohkeet, se tuntui suorastaan räjähtävän allani, enkä saanut siihen mitään kontrollia. Rauhallisesta suokista ei ollut jälkeäkään.
"Käännä voltille!" Dee huudahti ja tein työtä käskettyä, vaikka olikin hankala saada Muru kääntymään, sillä se oli muuttunut kovaksi suusta.
"Mites se nyt tuolla lailla... Tulepas kuitenkin ravissa esteelle", Dee kehotti mietteliäästi. Annoin hyvin, hyvin varovaiset ja pehmeät pohkeet. Siitä huolimatta Muru nosti melko reippaan ravin, joten joudun tekemään kaikkeni saadakseni ravin sen verran hillityksi, että pääsisimme turvallisesti yli. Nyt Muru tuli kiltisti esteelle, mutta en lähtenyt tarpeeksi hyppyyn mukaan, joten puomi tuli alas niinkin pienestä ristikosta.
"Ensi kerralla lyhyemmät ohjat ja pohkeet kiinni kyljissä. Voit lähestyä estettä ravissa ja antaa sen sitten vasta nostaa laukan, jotta Muru nyt ei ihan karkaa käsistäsi", Dee opasti. Hiukan nolona kävelin takaisin ympyrälle antaen Emmalle vuoron. Mitäköhän tästä vielä seuraisi...

"Oletko nyt ihan varma, Noppa?" Dee kysäisi. Nyökkäsin itsevarmasti ja kertasin rataa mielessäni. Kulmaan ravia, siitä laukannosto, sarja, kunnolla uraa pitkin diagonaalille, jonka ristikko oli vaihtunut pystyksi. Laukanvaihto ja ihan uraa pitkin okserille, laukkaa kulmaan asti ja ravi. Teoriassa kaikki menisi varmasti hyvin, mutta todellisuudesta en ollut varma. Olimme hypänneet yksittäistä okseria, johon olin saanut yhden melko hyvän hypyn, muu oli pelkkää pelleilyä. Tahdoin kuitenkin mennä radan. Näyttäisin vielä! Rauhallisena ohjasin Murun uralle. Se ravasi pehmeästi korvat hörössä kohti kulmaa. Muistelin Deen ohjeita, tee puolipidäte ja ulkopohje nostaa. Toimin täsmälleen niin, mutta yllätyksekseni laukasta tuli hitusen veltto, joten annoin lisää pohjetta. Suuntasin Murun sarjalle ja nousin kevyeeseen istuntaan. Ensimmäisestä hypystä tuli hyvä, vaikka olisimmekin voineet olla enemmän keskellä estettä. Toiselle osalle vauhti kuitenkin kiihtyi ja puomi lähti mukaan. Siitä välittämättä ohjasin Murun uralle, menin kunnolla kulmaan ja katsoin pystylle päin. Tein pari puolipidätettä muutama askel ennen hyppyä, mutta puomi kolisi silti kannattimillaan. Laukanvaihdossa oli hiukan ongelmia, sillä vasta kulmassa ennen okseria sain laukan vaihtumaan. Tein pienen puolipidätteen, nousin kevyeeseen istuntaan ja myötäsin. Muru ponnisti täydellisestä kohdasta ja suorastaan liitelimme esteen yli reilulla ilmavaralla. Onnesta soikeana hidastin ravin kautta käyntiin ja palasin odotuspaikalleni.
"Vautsi mikä hyppy!" Dee huudahti. "Muuten Muru olisi saanut olla enemmän tuntumalla, mutta tuo viimeinen este - ei moittimista! Teidän on varmaankin hyvä lopettaa tähän." Taputin hymyillen Murua kaulalle.

"Ja Miljan perässä kaartoon", Dee sanoi. Otin ohjia hitusen tuntumalle ja käänsin Murun Ossin viereen kaartoon. Ratsuni oli taas muuttunut rennoksi ja se pärskähteli tyytyväisenä. Tamma näytti olevan melko hikinen, joten minun täytyisi varmaankin pestä se.
"Jalustimet jalasta, kiitos ja ratsailta", Dee mumisi syventyen tuntilistaan. Nojasin Murua vasten ja halasin sitä lempeästi. Se pärskähti iloisesti.
"Kyllä sinun sisältäsi vielä löytyy helmi, mutta sitä täytyy vain jaksaa etsiä" kuiskasin tammalle.

Vastaus:

Kiva että kirjoitit tarinaa tunnilta, eihän kaiken ole aina pakko keskittyä pelkästään Liliin! Pieni virhe oli tosiaan tuntilistojen kanssa sattunut, mutta ei se mitään, näytit pärjäävän Murulle varsin hyvin ja esteet menivät varsinkin tunnin lopussa oikein hyvin! Saatkin tarinastasi 65v€ :)

- Dee

Nimi: Eliza

25.04.2017 12:08
Olin tallilla, kun kello näytti puolta kymmentä. Dee oli täydessä työn touhussa, siivoamassa siis karsinoita. Tervehdin häntä reippaasti ja aloitin karsinoiden siivoamisen.
Tallissa oli ihanan hiljaista ja rauhallista, aamut tallilla olivat juuri siksi kivoja. Aamuisin oli myös ihanan viileää, jolloin tallia oli mukavampi siivota. Tosin nyt alkoi olla jo suht lämmintä, olihan kello jo puoli kymmenen. Oikeastaan noin kahdeksan aikaan oli aina ihanan viileää. Se olisikin ollut ihanteellinen aika aloittaa karsinoiden siivoaminen, mutta yleensä silloin hevoset saivat aamuruuat ja hevosia vietiin tarhaan ennen yhdeksää.
Siivosin karsinan yksi toisensa jälkeen. Noukin lannat ja pissikohdat pois karsinasta, siirsin ne kottikärryihin, vein jätökset lantalaan ja toin puhdasta kuiviketta. Ja ei kun seuraavaan karsinaan. Sama toistui niin monessa karsinassa, mitäpä sitä muuttamaan. Karsinoiden siivous oli rutiinihommaa, muuten päivät poikkesivat toisistaan hyvinkin paljon.
Kun kaikki karsinat oli saatu siivottua, Dee kasteli kastelukannulla käytävän ja minä aloitin käytävän lakaisemisen ja Dee tuli minua vastaan. Käytävää oli hyvä kastella hieman, niin pöly ei leviäisi ilmaan. Ja varsinkin silloin, jos tallissa olisi hevosia, niin ilman kastelua pöly leijailisi hevosten sieraimiin. Päätalli oli nyt siivottu. Dee lähti siivoamaan pikkutallia ja minä lähdin hakemaan Novaa.

Tarhaan mennessä Nova seisoskeli paikallaan. Aloin pujottaa riimua tamman päähän, mutta sepä ei onnistunutkaan. Nova nosti päänsä ylös ja pyöritteli päätään, etten saanut laitettua riimua. Vaikka kuinka yritin saada päätä alemmas ottamalla tukevasti kuonopiistä kiinni, niin Novan pää pysyi ylhäällä. Pitkän ajan jälkeen, kun olimme asiasta taistelleet ja olin vähän murahtanutkin Novalle, sain riimun turvan kohdalta laitettua ja juuri ja juuri toisen korvan yli. Oli vähän helpompaa, kun pystyin kiskomaan päätä riimun avulla alemmas ja sain riimun toisenkin korvan yli. Napsautin narun kiinni riimussa olevaan lenkkiin. Tällä kertaa olin ottanut riimun ja narun erilleen toisistaan tätä työtä helpottamaan. Lähdin Nova perässäni talliin.
Tosin minä kävelin, Nova ei. Se pisti jarrut lukkoon ja oli sitä mieltä, että en liiku. Nyhdin kevyesti riimunnarusta, Novan turpa liikkui eteenpäin, tamma itsessään ei. Sellainen peli ei vetele. Huiskautin riimunnarulla kevyesti tamman takalistoon ja johan alkoi tapahtua. Tamma lähti perääni eikä ollut ollenkaan enää vastahakoinen liikkumaan.

Koska tallilla ei näkynyt muita kuin minä ja Dee ja hevosetkin olivat ulkona, niin kiinnitin Novan käytävällä. Laitoin tamman kiinni molemmilta puolilta, irrotin riimunnarun, jolla olin Novaa taluttanut ja ripustin narun koukkuun karsinan oven viereen. Hain Novan harjakorin satulahuoneesta. Jo satulahuoneessa nostaessani harjakorin kori näytti ja tuntui siltä, että kohta se saattaisi hajota, pitäisi ostaa ihan harjapakki melko pian. Korin sivussa oli nimittäin halkeama. Kannoinkin korin siksi hyvin varovasti tallin käytävälle, jossa Nova odotti minua.
Melkein jo tuttuun tapaan aloitin harjaamisen pölyharjalla, jolla vain hiuskautin enimmät irtoavan lian pois. Nova oli koko ajan kimpussani, kun harjasin kaulaa ja jalkoja. Tamma nyhti minua hupparista minkä ylettyi. Vaihdoin kovaan harjaan ja nyhtäminen jatkui. Jopas oli Novalla päivä, olisikohan koko päivä hankala. Aika näytti. Kavioiden puhdistus oli taas oma juttunsa. Kun sain kavion nousemaan, Nova pamautti sen maahan. Uudelleen yrittäessä tamma yritti kiskoa jalkaansa pois, vaan pidin siitä kiinni niin pitkään, että nykiminen loppui. No puhdistaessani kaviota Nova hamusi hupparini reunaa ja melkein takapuoltani. Putsasin kaikki kaviot päättäväisesti ja mietin vain, että mitähän ratsastuksesta tänään tulee, kun hoitotoimenpiteet ovat jo olleet hieman hankalia.
Vein harjakorin pois ja toin tilalle varusteet. Nostin satulan Novan selkään, tamma luimisteli hieman, mutta en välittänyt siitä. Kiinnitin satulavyön ja Nova pullisteli jo nyt hieman. Eipä se haitannut, kun laitoin vyön vain ensimmäisille rei’ille. Suitsia laittaessa tamma nosti päänsä korkealle ylös, niin ylös kuin sai, olihan tammalla riimu kaulalla. Hinasin riimun avulla pään alas. Otin suitset oikeaan käteeni ja kuolaimet vasempaan. Vasemman käden peukalon laitoin Novan suupieleen. Niin sain kuolaimet suuhun ja loputkin osat suitsista päähän ja kiinnittelin hihnat. Painoin kypärän päähäni ja hanskat käteen, otin riimun pois Novan kaulalta ja lähdimme kenttää kohti.
Nova yritti karata syömään heinää, mutta pidin tiukasti ohjista kiinni ja jatkoimme matkaamme kentälle.

Suljin portin ja ratsauduin laskettuani jalkkarit ja kiristettyäni vyön. Nova oli pullistellut jonkin verran vyötä kiristäessä, mutta ei tamma voinut loputtomiin henkeä pidättää ja silloin oli hyvä aika kiristää vyö.
Aloitimme tällä kertaa oikeassa kierroksessa pitkin ohjin. Otin ohjat tuntumalle ja aloimme tehdä pysähdyksiä näin alkuun. Vaikka tein kunnon pidätteet, ei Nova pysähtynyt vaan kaula vääntyi mutkalle, tamma painoi kädelle ja jatkoi matkaa. Kutittelin Novaa suusta vuorotellen molemmilla käsillä ensinnäkin siksi, että kädelle painaminen loppuisi ja kutittelu auttaisi myös pysähdyksessä. Kädelle painaminen loppui, mutta pysähdystä ei tullut. Käänsin tamman turvan kohti kentän aitaa. Nova pysähtyi ja käänsin tamman takaisin uralle ja käyntiin. Uusi pysähdys heti perään parin askeleen jälkeen ja nyt kunnon voimakkaat avut suusta kutitellen. Nova pysähtyi ja jatkoimme pysähdyksiä niin pitkään, että ne onnistuivat sujuvasti. Tämän jälkeen lähdimme jatkamaan uraa pitkin ja teimme jokaiseen kulmaan voltin. Tamma liikkui kivasti. Vaihdoimme suunnan ratsastamalla koko rata leikkaa ja parin kierroksen jälkeen siirsin Novan käyntiin.
Tämän päivän tehtävämme oli pohkeenväistö. Käänsin Novan aina pituushalkaisijalle ja siitä muutaman askeleen jälkeen teimme väistön uralle. Välttämättä ei tarvinnut päästä uralle asti, vaan kunhan tuli edes muutama väistö. Teimme väistön siis aina oikealle, olimmehan nyt vasemmassa kierroksessa. Vaikka annoin kuinka selkeät avut, ei Nova lähtenyt väistämään vaan käveli aina uralle. Tämä taisi olla niitä päiviä, joista Dee oli minua varoittanut. Jos Novalla olisi huono päivä, ei koulu ainakaan onnistunut eikä kannattanut edes yrittää. Mutta siitä huolimatta yritin silti. En antanut niin vain periksi. Minulle riitti, että tulisi edes yksi hyvä suoritus, edes yksi väistö tänään.
Teinpä mitä tahansa, käytin pohjetta tai ohjaa kuinka paljon hyvänsä, Nova ei nyt vain toiminut. Tamma huiskutteli häntäänsä ja potki takajalallaan. Vaihdoimme välillä suunnan ja kokeilimme väistää vasemmalle. Nova vaan ei väistänyt. Vihdoin ja viimein kuitenkin, tunsin, kuinka Nova väisti muutaman askeleen. Taputin hellästi tammaa kaulalle. En tahtonut niin sanotusti rääkätä Novaa enempää, vaan tosiaankin yksi väistö riitti nyt tältä erää. Vaikka enhän minä oikeasti mitään Novaa rääkännyt, tiedät varmaan, mitä tarkoitin.
Jätimme väistöhomman toiseen kertaan ja siirryimme kevyeen raviin. Teimme voltit jokaisessa kulmassa ja pyrin istumaan suorassa koko ajan. Toisinaan kulmissa saatoin nimittäin kaatua sisällepäin. Mutta yksi, tai kaksi oikeastaan mistä olin ylpeä ja ihan syystäkin, mistä ratsastuksenopettajani aina kehuivat minua, oli että kantapäät pysyivät aina hyvin alhaalla, en puristanut polvillani satulaa ja ratsastin aina hyvät tiet. Oho, siinähän olikin jo kolme, mutta tästä viimeisimmästä olin todella ylpeä.
Jatkoimme ravissa melko pitkään ja siirsin Novan sitten käyntiin. Olikohan tamma jo hieman väsynyt, kun se käveli nyt paljon hitaammin kuin vaikka alkutunnista.
Kävelimme reilut viisi minuuttia ja herättelin vähän Novaa. Siirryimme raviin, joka oli tosin melko laiskaa. Piti napauttaa ihan kunnolla pohkeella, jotta vauhtia tuli hieman lisää. Annoin laukka-avut ja Nova nosti hitaan laukan. Annoin vähän pohkeita, Nova pukitti ja jatkoi hidasta laukkaa. Toinen yritys ja toinen pukki. Raippaa minulla ei ollut, joten vielä vain lisää pohkeita. Nova potkaisi taas takajalallaan, mutta lisäsi hieman laukan vauhtia. Pian hidastin Novan ravin kautta käyntiin ja annoin pidempää ohjaa. Sitten taputukset ja ratsailta. Nostin jalkkarit ja löysäsin vyön ja talutin tamman talliin.

Laitoin Novan kiinni käytävälle ja riisuin itseltäni kypärän ja hanskat ja sitten Novan varusteet. Vein ne satulahuoneeseen. Pesin kuolaimet ja niputin suitset ja palasin harjaamaan Novan.
Nova mutusti narua ja kielsin tammaa. Nova alkoi lepuuttaa takajalkaansa harjatessani tammaa. Nyt sain tehdä sen ihan rauhassa ilman hupparini nyhtämistä. Talutin Novan tarhaan ja palasin talliin, jossa vein harjakorin satulahuoneeseen. Siellä olikin minua pidempi nuori nainen, jota en ollut ennen nähnyt, missähän välissä hän sinne oli ehtinyt. Vastahan olin tallissa yksin. Tutustuin kuitenkin häneen, hän vaikutti mukavalta jo heti ulkonäön perusteella.
-Hei. Oletko uusi hoitaja täällä?
-Moikka, oikeastaan omistan Viktorin, kimon hevosen. Ja niin, olen Maya.
-Olen Eliza, Viktor onkin kaunis hevonen.
-Kiitos. Uskonkin, että kaikki tallilla käyneet ovat nähneet Viktorin, se tunkee päätänsä aina karsinan ulkopuolelle ja kerjää rapsutuksia, Maya naurahti.
-Onko sinulla täällä hoitohevonen vai oma?
-Hoidan Novaa. Tänään sillä on huono päivä, mikään ei meinannut onnistua, kun äsken yritimme tehdä väistöjä.
-Voi harmi, kyllä se siitä taas jokin päivä.
-Jep.
Maya lähti tallin puolelle, varmaan Viktorin luokse ja minä jäin satulahuoneeseen. Katsahdin Novan varusteet ja tuumin, että joku päivä putsaisin ne, mutta en tänään. Tänään minun pitäisi ainakin käydä kirjastossa, muuta en tiennyt vielä, mitä tänään tekisin. Varmaankin sitten lukisin kirjaa, mitä kirjastosta lainaisin, olinhan himolukija. Tämä päivä tallilla taisi kuitenkin olla tässä. Hoitajien oleskeluhuoneen kautta lähdin kotiin.

Vastaus:

Kiitos avusta tallin siivouksen kanssa, samalla saitkin yhden tasotehtävistä suoritettua! ^^ Nova tosiaan osaa olla erittäin itsepäinen, mutta näytät pärjäävän hyvin sen kanssa, enkä sinun kokemuksellasi ihmettelekään. Hyvä ettet heti luovuttanut tamman kanssa, vaikka sillä sattuikin olemaan vähän huonompi päivä, saitpahan samalla myös toisen tehtävän suoritetuksi ja varmasti myös osoitettua Novalle uudestaan, että sinä olet se, joka määrää. Kiva että ehdit myös tutustua Mayaan ja Viktoriin! Saat tästä tarinasta 70v€ ja bonusta kolmostasolle pääsystä 50v€! :)

- Dee

Nimi: Aadu

24.04.2017 21:46
Kaappasin trip-mehun käsiini. Seuraavalta hyllyltä mukaan lähti kaksi välipalapatukkaa
"Äiti tule jo!! Tätä tahtia olen tallilla vasta yöllä",Jankkasin pörrätessäni vinhaa vauhtia äidin ja ostoskärryjen ympärillä. Äiti naurahti, ja ihan varmasti vain minua kiusatakseni käveli tukahduttavan hitaasti kaupan kassalle.
*Miksi äidin pitää olla tuollainen hituri...* ajattelin tuohtuneena.
"Katsos Anna!"
Jähmetyin. Nyt vielä jonkun äidin tutun piti tunkea puhumaan äidille. Oikeastaan William tuntui enemmänkin kuin vain tutulta. Asuimme äidin kanssa kahdestaan ja William tuntui jatkuvasti laahustavan nurkissamme.
Äiti hymyili tumma hiuksiselle miehelle oikein hurmaavasti.
Murahdin mieltä osoittavasti "meidän pitäisi mennä JO",tyylillä.
Äiti katsahti minuun. "Pitää mennä valitettavasti. Aadulla on kiire, hän on menossa tänään ensi kertaa uutta hoitsuaan hoitamaan ratsastuskoululle", äiti selitti Williamille.
"Ei se mitään" William hymyili ja katosi kauppaan.
Vihdoin!"Huokasin ja lähdin edeltä ulos ja autollemme.

Heti sillä sekunnilla kun automme pyörät pysähtyivät pihassamme tempaisin oven auki ja juoksin sisälle. Viskasin ostamamme eväät keittiönpöydälle ja juoksin yläkertaan missä huoneeni oli. Olin erittäin innoissani. Olin ratsastanut viisi vuotta. Kun muutimme äidin kanssa tänne, äidin ja isän erottua minun oli viimein mahdollista saada hoitohevonen! Ja nyt olin sellaisen saanut!
Pengoin kaappini pohjalta pinkit ratsastushousuni ja tummansinisen tallitakkini. Käteeni päätyivät myös pinkit ratsastussukat. Muut tallitavarani olivat eteisessä. Vaihdoin tallivaatteisiini ja vedin hiukseni ponihännälle. Kun olin valmis, huusin äidille heipat, otin evääni ja pyrähdin ulos. Harpoin vajallemme, jossa pyöräni oli. Otin sen ulos ja polkaisin liikkeelle. Täältä tullaan Myllyjärvi!

Poljin minkä jaloistani pääsin. Pian asfaltti muuttui hiekaksi ja tie kapeni hiukan. Tallille ei olisi enää pitkä matka. Jännitys kipristeli vatsassani.
Pian suurehko tallialue tuli näkyviin. Kenttä, pikkutalli, isotalli, oleskeluhuone, tarhat...
Kaarsin pyörälläni oleskeluhuoneelle. Jätin pyöräni nojaamaan sitä vasten. Veisin evääni ensin oleskeluhuoneeseen ja sitten menisin Soolon luo.
Astuin sisään ja jätin kengät eteiseen. Hipsuttelin peremmälle ja jätin evääni pöydälle. Olin pakahtua innosta. Nyt pääsisin Soolon luo!

Harpoin pikkutallille. Tartuin kahvaan ja nykäisin oven auki. Tallissa oli aika hämärää, pieni auringonsäde vain paistoi sisälle ja valaisi lattialta pienen pläntin. Napsautin valot päälle ja lähdin tutkimaan tallia. Sisällä ei näkynyt ainuttakaan hevosta. Etsin Soolon karsinan ja otin sen ovesta mustan riimunnarun. Kävelin tallin toiselle ovelle ja siitä ulos.

Huomasin heti Soolon ulkona. Se käppäili lähellä porttia ja napsi heinänkorsia pikkuturvallaan.
"Soolo!"Tervehdin uutta hoitohevostani.
Soolo nosti päätään ja katsoi minua utelias ilme silmissään. Kävelin portille. Aukaisin sen ja pujahdin tarhaan. Suljin portin perässäni ja menin Soolon luo. Poni katseli minua uteliaan ja mietteliään näköisenä.
"Hei"tervehdin ponia uudelleen ja silitin sen turpaa. Soolo nuuhki ja hamuili taskujani.
"Namejako etsit?" Naurahdin ja napsautun riimunnarun lukon kiinni Soolon riimun lukkoon.

Soolo käveli kiltisti perässäni talliin. Talutin ruunan tuon karsinaan ja sidoin vetosolmulla kiinni. Soolo kurkotteli turpaansa minua kohti.
"Sori ei mulla oo niitä nameja", nauroin ja silitin Soolon turpaa.
Menin hakemaan harjat. Jätin pienehkön mustan sangon, jossa luki valkoisella "Soolo" karsinan ulkopuolelle. Otin kumisuan ja menin Soolon luo karsinaan. Aloin harjata ruunan karvasta kuivunutta mutaa ja hiekkaa pois pörivin reippain vedoin. Soolo seisoi tyynesti paikallaan, välillä ruunan alahuuli lörpähti rentoutumisen merkkinä, välillä herra pärskähti. Kun enimmät liat olivat tipotiessään, otin pölyharjan, jolla harjasin Soolo-herran turvasta häntään asti. Jalat olivat aika mutaiset ja kun niitä en oikein voinut kumisualla harjata, niitä puhtaaksi puunatessa kulahtikin useampi tovi.
Kun jok'ikinen hiekanjyvä oli poissa Soolon karvasta, laitoin pölyharjan sivuun ja otin kaviokoukun. Soolo ei aluksi tahtonut nostaa kavioitaan, mutta lopulta herra nosti se hienosti. Rapsutin Sooloa korvan takaa ja palautin myös kaviokoukun Soolon harjaämpäriin.

"Sinä olet varmaan Aadu, soolon uusi hoitaja?" Kuulin Soolon karsinan ovelta äänen.
Nostin pääni ja katsahdin käytävälle. Nyökkösin.
"Minä olen Dee. Tosi kiva että rupesit hoitajajaksi. Miltä Soolo vaikutta?"
"Tosi kivalta ja ihanalta!" Hymyilin ja halasin Soolon vaalea kaulaa.
"Olen antamassa juuri hevosille päiväheiniä. Haluatko viedä Soololle sen tarhaan sen omat?" Dee kysyi.
"Mielelläni!" Vastasin hymyillen.
Dee hymyili ja jätti Soolon karsinan ulkopuolelle heinäpussin jossa oli hiukan heinää. Tartuin heinäpussiin ja lähdin kantamaan sitä ulos. Olin todella innoissani. Ties mitä kaikkea ihana tämä hoitajaksi pääseminen vielä toisikaan tullessaan!

Vastaus:

Eka tarinasi oli oikein kivan pituinen ja kuvailuakin löytyi mukavasti. Löysin muutamia kirjoitusvirheitä, joistain kohdista puuttui vuorosanan jälkeinen pilkku, välilyönti tai pienellä kirjaimella kirjoitettava sana olikin isolla, mutta pikkujuttujahan ne vain ovat - saat tarinastasi kuitenkin 70v€!

- Dee

©2017 Myllyjärvi - suntuubi.com